Heihou

Löysin luonnoksista reippaasti yli puoli vuotta vanhan blogitekstin, jossa luki "Lomalta, hyvää iltaa".  Siihen oli lisätty ylläolevat tekotaiteelliset kesäkuvat. Siihen se taisi kaatua. Sitä joskus yrittää niin kovasti olla.  Että rupee vallan hävettämään.

Onhan tässä ollut kaikenlaista. ... Öh. Hmm.

Olen lukenut. Paikalliskirjaston kertomakirjallisuusosaston kivan näköiset kirjat. Rumia en lue, enkä niitä, missä on sydän selkämyksessä. Bussissa luen mieluiten miki-kirjoja, tarinasta ei niin väliä. Raamattupaperista lähtee hieno ääni. Ja paljon luettu miki rutisee upeasti, lähes yhtä nautinnollisesti kuin kuplamuovi poksahtelee. Lukemiseen menee hitokseen aikaa.

Sitten olen kerännyt hieman massaa. Tietämättäni olen valmistautunut lääkityksen vaihtoon. Tabletti muuttuu piikiksi, joka pitää pistää rasvakudokseen. Olisi kamalaa, jos ei olisi rasvakudosta.

Mitäs vielä.

Olen käynyt töissä. Saanut palkankorotuksen. Saanut sähkösäätöisen työpöydän. Hinkannut exceliä niin, että hiiren silikonit ovat kuluneet puhki. Olen ollut vähän titityy ja diupou, mutta selvinnyt. Meidän takapihan talitintit huutavat agressiivisesti vain tityy. Epäilen stressiä. Tinteillä siis. 

Olen kaivannut muistijälkiä eletystä elämästä ja sitä tunnetta, kun kirjaimet asettuvat taistelematta ymmärrettäväksi sisällöksi. Talteen, pahan päivän varalle. Olen kaivannut kirjoittamista.

Vaan kylläpä on takkuista.

Aamuhetkellä on taas kultaa suussaan

Lomaa kokonainen viikko. Muutun hiljalleen metsänpeikoksi, ihmisiä kavahtavaksi erakoksi. Hiukset takkuuntuvat, päivän tyylin kruunaa collegehousuista leikatut shortsit.

Juhannus oli lievästi kummallinen, ainakin erilainen. Koko perhe oli vapaalla. Töllin juhannusvieraiksi saapuivat Veli ja veljen tyttöystävä, meksikolainen prinsessa. Se oli ensimmäinen kohtaaminen tyttöystävän kanssa. Hola, welcome, nice to finally meet you. Unohdin poskisuudelmat. En osannut ottaa vain siskon roolia. Nolostelin ulkohuussia ja yksinkertaisia puitteita. Tapaaminen jäi harmittavan pintapuoliseksi. Olisi pitänyt ehtiä enemmän jutustelemaan, mutta ruokahuolto ja taloudenpito vaatii näissä olosuhteissa enemmän aikaa. Vaan eipä ole töllin tuvassa aiemmin ollut yhtä kansainvälinen tunnelma. Lautapelejä ja ruokailuja suomeksi, englanniksi ja espanjaksi, vähemmän norjaa.

Maanantain makasin. Luin kirjaa ja söin mitä sattui. Nukuin kahdet päiväunet. Olin tahdoton möykky. Väsynyt kaikesta. Hieman hädissäni kuulostelin itseäni; ei kiinnostanut mikään projekti. Ei kiinnostanut suorittaminen. Ei sitten mikään.

Tänä aamuna nousin vartin yli kuusi tympääntyneenä nukkumiseen. Keitin kahvit, suoristin selkäni ja tervehdin aurinkoa. Raejuustokaurapuuro hetuloihin, ja maailma näyttää uudelta. Tänään voi vähintäänkin potkia nurkkia.

Askartelin!

Kasvillisuutta. Kaikki pionit voivat hyvin. Arovuokko on karvainen, kuten ennenkin. Viinimarjaa näyttää tulevan taas räksien iloksi. Ostin vaaleanpunaisen pelekuun. Koska kaupunkiin ostin kesäbegonian, olen pyörtänyt lähes kaikki en-ikinäni kukkasaralla.

Kasvillisuustutkielmat jäivät kuitenkin kirkkaasti hopealle. Pakolliset vuohenputkihommat ja ruohonleikkuut. Nokkosenpoistot.

Halusin palavasti kesäkeittiöön vähän täydennystä. Edes vähän sitä keittiötä. Kesä kasvoi rakennelman sisällä jo komeasti. Pilppomistaso. Kaasupoltintaso. Niinkuin Tareqillakin. Aikani siinä potkiskelin voikukkia. Ja siinä se oli! Ulkorakennuksen seinustalla! Romuläjän takana! Täydellinen ratkaisu! Niitä myydään valmiinakin! Sellainen oli jossain puutarhaohjelmassakin! Kyllähän sellaisen nyt käden käänteessä rakentaa! Eikä maksa mitään! Kaikki valmiina! Roskan ja romun hyötykäytöstä kunniamaininta! Mahtavaa! Heti hommiin! Tätä mitenkään erityisemmin tarvi suunnitella! Ratkaisut löytyy rakentaessa! Mää en kestä nerouttani!

Ensin revin ruostuneen raudoitusverkon heinien, koiranputkien ja villiintyneen mustaherukan kourista. Sitten etsin voimatongit. Ähkin tonkien kanssa toisenkin tovin. Myöhemmin tuli mieleen, että rälläkkä olisi ollut ehkä parempi vaihtoehto. Tasoitin asennusalueen. Mallailin ja sovittelin. Kiinnitin häkin palaset laatikoksi rautalangalla. Kuljetin kiviä. Latasin häkkyröihin 9 kottikärryllistä kiveä. Keräilin lautaa. Mallasin ja vatupassasin olutlasilla. Hoegaardenilla. Totesin lievän vinouden olevan suorastaan suloista. Tässä nyt mitään sairaalaa rakenneta.

Naputtelin laiturityyppisen tason, varmuuden vuoksi hemmetin monella naulalla. Yllätyin tasorakennelman painavuudesta. Kakkaputki pitkällä pinnistelin 280 senttisen tason paikalleen. Viimeistelin laiturini otsalaudalla.

Kyä ommeinaan.

Olen jotenkin erityisen ylpeä rakennelmastani. Se on jopa Miehen mielestä tukeva.

On se vaan

Meinasi tulla itkupotkuraivari, kun kevään viikonloput hupenevat kaikenmoisiin juhlallisuuksiin, päättäjäisiin ja jalkapalloturnauksiin. Mutkumäähaluunmökille. Taisi olla jo myrsky vahvana ilmassa, kun Mies ehdotti viikonlopuksi erityisjärjestelyjä. Minut kiikutettiin karvakaverin ja maalipurkkieni kanssa töllille, ja miehet viettivät jalkapallontäyteistä viikonloppua kaupungissa. En oikeastaan edes salannut innostustani.

Keittelin kaurapuuroa lämmitelläkseni. Ahmin kylmää grillimakkaraa nälkääni. Söin ylivuotisia keksejä, koska kuvittelin pärjääväni viikonlopun ilman herkkuja. Lämmitin kahvia mikrossa. Mutustin ruisleipää sängyssä. Elin kuin pellossa.

Hurmoksessani riehuin taas tuvassa. Siirsin kaapin kamarista ja sudin Helmeä vimmaisena. Värittelin ensin pöydän jalan. Koska suti oli valmiiksi märkä, jatkoin kaapin maalailulla. Sillälailla rouheasti. Pyrin shabby chiciin, mutta luonto ei myöntynyt moiseen. Vetimiin naulasin nännit ja värin määräsi torpan ainoa suhumaalipullo. Vedin juhlaliinan pöytään ja join mustikkakeiton kaukana ruokapöydästä. Löysin keittiön ikkunaan villalankaverhot. 

Ei tullut pimeä, vaikka lepakot lentelevätkin. En tarvinnut kirvestä suojautumiseen ja pissallakin pystyi käymään puoli kolmelta yöllä.

Tänään vedin ulkohommissa sellaisen crossfit-treenin, että mor-jens. Mutta se onkin sitten aivan eri tarina.

Kyllä kesä on erikiva.

Aijettä.

Kuikara ja kauden ensimmäiset yöt

Epätodennäköisiä asioita tapahtuu. Muutaman puhelun jälkeen löysin pumppuun purkuvaraosan kympillä (!). Sain askarreltua kulmasohvasta suoran (!). Makasin suoralla sohvalla kokonaisen päivän olematta sairas. Tuijotin kaikki Huvilat ja huussit Ruutu Plussasta ja Puutarhamaanantait Areenasta.

Hiljennyin aikataulumuutostenkin jälkeen kahdeksi kokonaiseksi päiväksi. Oli kummalista olla pääosin puhumatta. Nukuin päiväunia, koska yöt olivat hermoja raastavan pelottavia sängyn vieressä olevasta kirveestä huolimatta. Kehittelin kymmenkunta uutta worst case scenariota ja niistä selviämistä (kirveen kanssa tahi ilman). Ratkaisemattomaksi jäi se, että uskaltaisinko lyödä ihmistä kirveellä, jos olisi tosi paikka ja henki kyseessä. Tai se, miten kirveellä voisi torjua tuliasehyökkäyksen. Tai meteoriitin. Nukuin varmuuden vuoksi vaatteet päällä, koska olisi noloa kuolla kylmyyteen, jos on selvinnyt hengissä murhamiesroistoryökäleen kynsistä.

Söin ensimmäisenä päivänä koko Pantteri-pussin. Askartelin kuikaran (ardeola arquata). Kaadoin lepikkoa käsisahalla (moottorisahan käyttökielto), raapotin ressulla (suom. suojapeite, pressu) risuja, harvensin lumipalloheisiä ja katkaisin haravan liian voimakkailla liikkeillä. 


Kyllä loma on ihmisen parasta aikaa.

Perinteisin menoin

Aurinko paistaa. On loma. Olen 200 gramman päässä tavoitteesta, ja nykyinen olomuotoni on 13,42% alkuperäistä vähemmän. Selvästi homma rules ok.

Vaan enpä tässä kirjoittelisi, ellei joku vituttaisi. Ei kai kekään nyt rupea pelkkää onnellisuuttaan ylöskirjaamaan.

Eilen pakkasin puhtaat, kirjavat lakanat, täkit ja lisävällyt. Ostin kaupasta ison kanapaketin, raejuustoa ja rahkaa. Porkkanoita ja mustikkakeittoa. (Hyvä on, myönnetään. Ostin myös pienen Pantteri-pussin.) Tungin autoon kameran, tietokoneen ja toppahousut. Rauhallisin mielin asennoiduin melkein kolmeen kokonaiseen päivään ylhäisessä yksinäisyydessä. Vaan kuinkas sitten kävikään.

Vesipumpunperkele toimi ainakin kaksi minuuttia moitteetta. Liitokset pysyivät kuivina ja vesi juoksi hanasta kuin paremmallakin huvilalla. Kunnes. Pumpun suodattimen kansi särähti säpäleiksi ja silmänräpäyksessä pumpun alla olevassa kaukalossa oli kaksikymmentä litraa hileisen kylmää porakaivovettä. Siinä sitä sitten laapittiin Miehen kanssa ritirinnan. Muutamia kissanvittuja ja hevonperseitä. Laimeasti vain, tavan vuoksi. Ei nämä vesihässäkät yllätyksenä tule. Suurempi yllätys olisi, jos kaikki toimisi. Viime vuonna taisi käydä niin.

Olisi ylellistä, jos voisi laittaa rahaa ammattimaisesti rakennettuun vesijärjestelmään. Noin vain, laskematta ja pihistelemättä. 

Ruoho siellä jo vihersi. 

Vaihtelevaa

Silmissä tuntuu hymy, jos ei ajatele mitään, mutta uupuneet luomet puolittavat näkökentän, eikä aurinko pääse sieluun asti. On yksinäinen olo.

Järjetöntä. Talopahanen ja postimerkin kokoinen piha kuivalla maalla. Ei siitä pitäisi ilostua. Se on aivan liian vähän. Pitäisi olla suurempaa, uudempaa, kauniimpaa, kunnallisteknisempää, rantaa ja parempi palkka. Nolottaa melkein.

Enkä minä oikeastaan ole edes kiintynyt juuri tähän. Olen kiintynyt ajatukseen. Minulla on edes jotain. Tavasta tulee uskonto.

Kevät tekee tämän. Valo on liian paljastava. Hämärässä on turvassa. Mutta makkaran vaihdoin raejuustoon suoraan purkista. Lusikka oli niin kylmä, että ensimmäinen lusikallinen jäätyi kieleen.

Lumi kantoi.

Ei tee edes mieli

Heräsin viime yönä 02.51. On äärimmäisen mahtavaa huomata, että kello ei soitakaan kolmen minuutin päästä. Aamubussi ei ole ollut tällä viikolla kuin muutaman minuutin myöhässä, kaksi oravaa selvisi huikean vaarallisesta tienylityksestä. Olen saanut melkein joka aamu ikkunapaikan. Kakka on luistavaa ja elämä mallillaan, ylityötunteja ropisee.

Olen laihtunut (tai olin ainakin viime lauantaina), mutta nyttemmin unohtanut, mikä siinä oli kivaa. Minusta ei tunnu laihalta, vaikka olenkin saavuttanut BMI:n mukaisen normaalipainon. En ole käynyt lenkillä kahteen viikkoon, koska flunssa, hengen pihinät ja korvatulehdus. Mies lenkkeilee ja käy salilla, kiskoo rahkaa ja pieniä ruoka-annoksia. Ihmettelee, kun ei tee mieli karkkia. TODELLA ärsyttävää. TODELLA ärsyttävää ärsyyntyä moisesta. Kävin kostoksi kourakohmelolla vaatehuoneessa erittäin-salaisella-karkkisäkillä. Kolme kertaa. Jouluiset Geisha-konvehdit olivat  harmaantuneet. "Ei kyllä tee edes mieli karkkia..." Voi vehje, eipä. Saatan kärsiä tietämättäni ahmimishäiriöstä. Tulisipa Chris Powell pelastamaan.

Vakaa aikomukseni on päästä töllille viikonloppuna. Haluan kokea kuplivaa riemua (kuoharista), vaikka laihiksella ei kai saa edes paistaa sähkögrillimakkaraa. 

Voisin syödä hevosen. Ja kilon Panttereita.

Kauden viimeinen

Aamulla oli 8 astetta pakkasta, illalla puoli kuusi satoi lunta. Koko päivä pihatöitä. Kylmä kävi kurkkuun ja ääni lähti. Paita kastui hiestä ja kähisin käsisahan kanssa. Hästäkkini sai täytettä ja näyttää jo melkein tanskalaiselta maajussilta. Valmisruoka sanoi bling. Haista Hans. Vain elämä puskuroi hermostumiseen asti.

Valossa tämä on nautinto. Pimeä on todellakin pimeä. Kelatkaa, nää ihmiset asuu täällä. Ei olisi minusta tähän. Kyllä ihmisen pitää tietää, onko sillä silmät auki vai kiinni. Siinä menee raja. 

Kesässä tapahtui. Tuli kesäkeittiön kuoret, kellari kuoriutui törkystä, mestat siistyityi taas vähän. Ulkoeteisen valokateikkunat vaihtuivat lasiin. Uloin ovi sai haan, tuntuu paljon turvallisemmalta. Jätelava-asia ei ole edennyt ja sekös harmittelloo. Josko taas ensi kesänä. Ensi kesänä on taas ihan pakko.

Vaan kuinkahan sitä taas koko talven. Ehkä vastamelukuulokkeet, silmälaput ja kuntosali ajaisivat saman asian.