Pistacia vera picea abies

Otsikoin hakukoneystävällisesti. Moni saattaa kaivata jouluaskarteluihin ideaa juuri pistacia vera picea abieksen muodossa. Luin wikipediasta, että mantelipistaasi elää luonnonvaraisena Turkmenistanissa. Olisin voinut vannoa, että Turkmenistan on olemassa vain Aku Ankassa tai Leevin musiikkikappaleessa. Onneksi Muikkusella ei ole vielä maantietoa.

Suomennettuna kyseessä on luonnollisesti roskiinjoutavistapistaasipähkinöidenkuoristapaskarreltu kuusi eli vuoden ensimmäinen joulukoriste. 

Tarvikkeet: pistaasipähkinöitä, kuumaliimaa ja styrox-kartio.

Kuorien esikäsittely kuten kukissa. Pieni kuusi valmistuu käden käänteessä, isommassa ehtii jo kyllästyä. 

Pakkohan se on vielä suhuttaa valkoisella. En pääse ajatuksesta, että naturellina kuoret näyttävät tupakoineen vainajan kynsiltä.  

Niin joulua että

Ikealaiset pahvinumerot kynttilänjaloissa. Elämäni ensimmäinen adventikko. Jos maalaa jättikävyn akryliväreillä vihreäksi, niin voiko sen laskea jouluaskarteluksi? Mielestäni voi. Sitä on niin laitettu joulua, että. 

Kolmihaaraiset kynttilänjalat ovat löytöjä kirpparilta. Ensin löytyi yksi ja muutaman päivän kuluttua kaksi lisää. Tuhlasin turhuuksiin järkyttävät viisi euroa. Jalat ovat inanan pikkiliikkiset, kynttilät ovat siis enkelikellokynttilöitä. Vihreässä kynttiläpaketissa oli enemmän kuin punaisessa. Vihreä maksoi huomattavasti vähemmän kuin punainen. Kuva palavasta kynttilästä kertonee miksi. Kyllä jurppii.

Olen raapimassa steariinia ja muistelemassa viikonlopun valoa. Pai.

Sivullinen uhri

Itsenäisyyspäivän jälkimainingeissa kukka-asetelmia.

Olen (melkein) sivullinen uhri. Luonnossa on lääniä vaikka kuinka, sammaltupsuakin toinen toisensa perään. Kyllä fiksujen hämähäkkien pitäisi tajuta pysyä pois blogistin kukka-asetelmien raaka-aineista. Ettei tarvi tulla toisten paidoille ja pöydille hyppimään. Yhdentoista hämähäkin rynnäkkö on aivan liioiteltua. Täällä ollaan kuitenkin vain rauhaa ja solidaarisuutta julistamassa. Sitten käy näin. Itkuhuutoa ja kirkumista. Tämän täytyy loppua.

Ikävästä välikohtauksesta huolimatta olen oikein kovasti onnellinen kukka-asetelmistani. Kaikki blogikliseet samassa purkissa. On kolmen kilon säilyketölkkiä (kaverin työpaikan roskiksesta), ohutta korkkilevyä (työpaikan roskiksesta), saumakohdassa mustaa silkkinauhaa, jouluruusua (Lidlistä vitosella), sammalta (omalta tontilta), pronssimaalattuja käpyjä (ollut pöytäkoristeena 8 vuotta sitten kahvitilaisuudessa) ja ruosteisia kulkusia (Löytöliiteristä eurolla toissa vuonna). Kylkeen olisin liimannut tuohitähden, mutta sammaleessa oli jo tarpeeksi luontoa kestettäväksi.

1) Hämähäkkejä ei vahingoitettu kuvauksissa.
2) Ei saa nauraa, mutta kumminkin. Anarkisti-Markoa siteeraan vielä tulevaisuudessakin.

Valoa ihmiselle, joka pimeydessä pukeutuu

Siinä oli tahmea ristalli poikineen. Sille tuli hintaa pari kymppiä. Se tarttui mukaan aivan väkisin Fidan puolihintapäiviltä. Harakka, mikä harakka. Siinä oli ylimääräisiä härpättimiä ja liian pitkä kettinki. Se oli jotenkin liian kaikkea. Mattamustaa suhua myrskytuulessa ja kylpyhuoneessa (en osaa päättää, kumpi oli paskempi idea), rautasahaa ja Fairya. Neljä hyvävaloista energiansäästölamppua. Lumen-arvoista en tiedä, mutta nyt eteisessä näkee. Näkee sukkien värin. Näkee käsveskan sisällön. Näkee vaikka nyppiä kulmakarvat. Diy kirkasvalolamppu. Kuvat antavat ymmärtää aivan toisin. Se ei ole valaisimen vika, vaan valon kuvaajan.

Heitin vesilintua halogenilamppuja urakalla poksauttelevalla valaisimella. Tai olisin heittänyt, jollei olisi niin ällökylmäyäktalvi, että joutsenetkin jäätyy kiinni. Valoistaan.

Miehen työreissu Kuusamoon peruuntui. En pysty sanomaan Kuusamoa ilman sitä tiettyä nuottia. Kuu-samo. 

Enää 19 vuorokautta siihen, että päivä pitenee.

Eteinen

Sinkoilin projektista toiseen sekopäisenä. Vaatehuoneen räjäytyshän on suorassa vaikutussuhteessa eteisen siivoukseen. (Mies ei täysin ymmärtänyt tätä vaikutussuhdetta. Nämä asiat ovat nyt sitä korkeampaa fysiikkaa, johon putkiaivot eivät välttämättä taivu. Vain erityisen älykkäät naisihmiset tajuavat asian selittämättä.) Siivoukseen liittyy tietysti muutaman puuttuvan listan asentaminen. Järjestelyn yhteydessä on järkevä lakata mustaksi sävytetyllä venelakalla eteisen renginkaappi (kenkäkaappi) ja tynnyrituoli.

Kaapin ja tuolin modaus aiheutti kylmiä väreitä selkärangassa, ovathan kyseessä perintökalleudet. Mutta koska isäni on polttohaudattu, eikä siis pysty kääntymään haudassaan, päätin rohkaistua ja antaa palaa. Voi pojat, että minä tykkään.


Alla jopa ne ennen-kuvat. Halleluja!

Elegantti

Miedon hedelmäisen tuoksuinen maalinpoistoaine my ass. Lakasta ja geelimäisestä tökötistä tulee inhoja limakökköjä, jotka takertuvat joka paikkaan. Kiroilun kautta voittoon: ruokapöytä ja tuolit saivat viime yönä Osmon (sävy: kuusi) vahapinnan. Se on niin.... kau-nis, ranskalaistyyppisen elegantti ja valoisa.

Vähän kuin minä.

Tänään ajattelin pestä hiukset. Olen niin lomalla.

Lomapäivä 1

Leikkasin otsatukan. Kyllä itseleikattu on aina itseleikattu.

Blogin pitäminen on pirullista hommaa. Vanhoista merkinnöistä voi ikävästi tarkastaa projektien pituudet, pyhät vannomiset ja laidutuskuurien suunnittelut. Itsensä huijaaminen vaikeutuu. Eihän-sitä-ole-kuin-pari-kuukautta -muistikuvat romuttuvat muutamalla klikkauksella. Pahimmillaan hetkistä on jopa kuvallisia todisteita.

Huomenna on vakaa aikomus jatkaa ruokapöytäprojektia. Selvisipä vanhasta postauksesta sekin, miksi olen ollut niin hermostunut pari vuotta.

"Tällä kertaa en hermostu, kun valmista ei tule seuraavan tunnin sisällä."
- Villa Tölli, 2011 -

Maalle lähtemisestä ei ole puhuttu halaistua sanaa. Mies luullee, että olen unohtanut toiveet kesälomamökkeilystä ja projektilistoista. Keksii raukka koko ajan mukavaa kaupunkitekemistä, ylistää toriruokailua. Eipä siinä, hyvä on näinkin.

Jäikin vielä

On niitä rojekteja, jotka odottavat omaa aikaansa. Oikeaa fiilistä, oikeita osia, oikeata hetkeä, ja mikäänhän ei saa maksaa mitään. Pysyy omatunto höyhenen kevyenä, jos omiin ei-niin-takuuvarmoihin rojekteihin ei käytä muutamaa euroa enempää. Sen onnistuneempi rojekti, mitä vähemmän siihen on käytetty rahaa. Kolmijalkalamppurojekti on ollut yksi niistä. Tänään, tänä armollisena maanantaina, lamppu on aivan loppusuoralla, varjostinta vailla. (Ikea meni kiinni jo.)

Kolmijalka löytyi Tölliltä tuossa taannoin. Vanha kullitettu jalkalampunraato löytyi eilen. Töllin kätköistä, kuinkas muuten. Kun jalkalamppu oli atomeina, oli hyvä aika aloittaa suunnittelu: "Tuo kävisi tuohon, mutta millä tuon saa tuohon... jos sittenkin laittaa tuon noin, niin toi menisi tuohon... ei helvetti... eiku... ootas ny...". Apuun tarvittiin jopa naapurin huippupappa porakoneineen.  

Lamppu näyttää lähes oikealta. Tein melkein itse ja säästin. Näitä taitaa tosin jo saada halpahallista.  Taas ollaan trendien aallonharjalla.

Ylimääräisiä osia jäi jemmattavaksikin. Eihän sitä koskaan tiedä, koska tarvitsee.

    

Uusia kokemuksia

Joulu lähestyy. Joulun lähestyminen tarkoittaa raa'an piparitaikinan ja askartelujätteen syömistä. (Kun tarkemmin ajattelen, niin kaikki juhla ja ei-niin-juhlapyhät tarkoittavat minulla syömistä.)

Olen elämäni ensimmäistä kertaa koulun joulumyyjäisiin leipova ja askarteleva äiti. En tiedä yhtään, mikä myyjäisissä myy, mitä siellä ylipäätään myydään tai mihin hintaan. Kuuleman mukaan joululaatikot viedään käsistä. Hämmentävää. Minulla ei ole käynyt mielessäkään ostaa joululaatikoita marraskuussa koulun myyjäisistä. Mjoo. Lauantain jälkeen olen taas paljon viisaampi.

Kokeellisesti ajattelin kantaa korteni kekoon Minnan pähkinähiirillä (näitähän on myyty jo 90-luvulla) ja suklaamuffinsseilla (oho, onpa tuore idea). Jos hiiret eivät myy, kuusessa on tänä vuonna 47 hiirtä. Jos muffinssit eivät myy, tiedän mitä teen seuraavat pari viikkoa.

Kaikessa tässä jouluintoilussani (= harkitsin jo vakavasti jouluvalojen ripustamista) päätin veivata elämäni ensimmäisen piparitaikinan. Kyllä, olen 35, enkä ole koskaan tehnyt itse piparitaikinaa. Nyt tiedän, miksi.

1) Vuorokauden odottelu taikinan tekeytymisessä on ollut aivan liian pitkä aika. 
2) Kotitekoinen taikina on järjettömän hyvää. Siis raakana.
3) Taikina käyttäytyy uunissa täysin holtittomasti. Ei toivoakaan täsmällisistä pipareista. En ehkä kestä tätä.
4) Piparit jäävät melko pehmeiksi. Siis häh?

Kai tässä jotain jouluhässäkkää pitäisi saada aikaan, kun kerran muutkin.
Kävin hakemassa piparkakkutaloa varten turvallisen Sunnuntai-taikinan pakastealtaasta, 2,80 €/kg.     
~
PS. Mahtaviin lumiukkopipareihin törmäsin Pionilaaksosssa. Pallukkana Töllillä on valkoinen toffeepallo ja nenänä pala nallekarkkia.

Jakkuuntumispiste

Tänään piti taas pukeutua asiallisesti mustiin. Aamuinen hulabaloo vaatehuoneessa oli tajunnan räjäyttävä hetki.

Olen huolissani. Olen saavuttanut jakkuuntumispisteen. Ei riitä paitapusero, ei edes märkä neule. Ilman jakkua olen alaston, hompsuinen teini. Eihän minulle pitänyt käydä näin. Elättelen vielä toivoa, että tämä on jotain 18 päivää yli 35-vuotiaiden oireilua. Pelkään, että minusta on tulossa aikuinen. Jakku-aikuinen. Kohta haaveilen Burberryn ruutuhuivista ja kukonaskeljakusta. Ai kamala.

Viiritin kämpän biletunnelmaan. Sunnuntaina tarjoillaan kahvia naurettavan pienistä kupeista, henkäyksen ohuet kahviliinat ojossa ja hopeat hangattuina. Kai sitä pitää vielä leipoa kuivakakkuja ja kaneliässiä ennen jakkuun pukeutumista. Huoh.

Mä oon vanha.

Mahtava magneetti

Vakuutan, että en ole alkoholisti, enkä kannusta ketään alkoholisoitumaan, vaikka postauksistani saattaisi ymmärtää toista. Pitkästä aikaa erittäin inspiroivassa jääkaappimagneettiaskartelussa (ohje: Stylebaggage) nyt vain tarvii juoda viintä. Mutta vain niin monta pulloa kuin magneetteja haluaa. Ei yhtään enempää.

Kirjoittelen työhakemuksia ja yritän olla ottamatta itseeni kiitos-mielenkiinnostasi -kirjeistä. Tiukkaa tekee ja usko loppuu. Masennus käy kurkkimassa kulman takaa. Itsetunto on jotain, jonka merkityksen jouduin tarkistamaan Wikipediasta. Onhan tämä vaan niin mahtavaa, lomaa loputtomiin ja rahaa niin, että ranteita pakottaa. Taannoin tuli jopa brändättyä osaamisensa, mutta Kirsin arvontaan en keksinyt mitään sanottavaa. Ei irtoa, ei.

Onneksi on olympialaiset. Olen niin onnellinen Phelpsin puolesta. Kaikkien aikojen supersankari! Niisk. Ainakin olen hyvä pillittämään. Melkein mistä vain. Saisinko paikan itkijänaisena?