Egypti, osa V

Hatšepsut. Ylevistä naisista etummainen. Suuren naisen kuolintemppeli.

Hatšepsut kaappasi vallan miehensä ja velipuolensa ennenaikaisen kuoleman jälkeen. Hänen piti olla poikansa sijaishallitsija, mutta Amun-jumalan oraakkeli määräsi hänet faaraoksi. Hatšepsut teetti itsestään patsaita, joissa hänellä on miehiset arvomerkit, yläruumis paljaana ja kuninkaallinen irtoparta, tissitkin puuttuivat. Pesutin on myös ainoa nainen, joka haudattiin Kuninkaiden laaksoon. Kova akka. (Lisää wikipediasta.)

Ihastuin väreihin (yllätys, yllätys). Kuninkaiden laakson haudoissa oli uskomattomia värejä. Valkoiset kalkitut seinät, joissa tuhansittain väriteltyjä hieroglyfejä, mahtavia maalauksia ja valokuvauskielto. Värejä oli uskomattoman paljon. Yön sinistä, lähes mustaa, turkoosia, kaikkia keltaisen sävyjä (ihania!), murrettuja punaisia. Ihan kuin joku olisi löytänyt vesiväripaletin. Olisin voinut huokailla seinille ja katoille enemmänkin, tuntitolkulla. Ehkä joskus vielä palaan tuijottelemaan.

Tiesittekö, että nainen kirjoitettiin aina keltaisella. Ikuisuus ja suuruus, keltainen! 

Nähtäväksi jää

Ostin ensimmäisen paripeiton vuonna 1998 ensimmäiseen yhteiseen kotiimme. Ajattelin, että nukkuisimme söpösti saman peiton alla sylikkäin ja olisimme onnellisia. Muutaman vuoden Mies on kitunut kylmissään. Olen peitonpöllijä. Koko peitto. Mulle. Tännehetinyt. Olen myös uniriehuja. Olen herännyt petauspatjan alta. Siis selvinpäin. Olen myös kuulemma äärimmäisen kuuma. Tässä yhteydessä kuuma tarkoittaa kuumaa, ei kuumaa. Mies on... no. Pitkähermoinen.

Se siitä söpöstä. Tänään kävimme yhdessä ostamassa omat peitot. Mies valitsi säälittävän ohuen lituskan, minä bullean hikipeiton. Mitä kuumempi ja painavampi, sen parempi.

Jonkun tutkimuksen mukaan kuulemma pariskunnat ovat onnellisempia, jos heillä on omat sängyt. Pah. Peitto on kuitenkin jo valtava myönnytys.

Nähtäväksi jää, suureneeko tämä onnellisuus. Vallan poksahdan tästä romantiikasta ainakin.

Egypti, osa IV

Laivanupotusta, hirsipuuta ja ristinollaa. Muikkunen oli uusista peleistä täpinöissään, vaikka käyttöliittymä oli varsin yksinkertainen. Ja mehän pelattiin, vihkollinen. Välillä-niin-iso-poika halusi ottaa Herra Pipun mukaan nauttimaan auringosta. Pipun kaveri Herra Pungu jäi viileään hotellihuoneeseen lepäämään.

Kahtena päivänä, kaksi tuntia putkeen aurinkotuolissa, aurinkorannalla. Kauden paras, henkilökohtainen ennätys ja mitä kaikkea. Ei tullut minusta (eikä lapsestani) vieläkään rantaihmistä. Äärimmäisen tylsää, hiki tursuaa joka huokosesta ja aurinkorasvakerrokset muuttuvat iholla ihmemutenaksi. Ihoon tatuoituu loppupäiväksi joko aurinkotuolikankaan ristikkokuvio tai froteepyyhkeen rouhea pinta. Sama juttu kuin vaahtokylpy kirjan ja skumpan kanssa. Ajatuksena houkutteleva, hivelevän hieno tunnelma. Käytäntö kaikkea muuta. Kirja kastuu, saippua hyppää lasiin ja helvetillinen hiki.

En minä silti vaihtaisi.

Egypti, osa III

Hieman surullista nähtävää maassa, joka elää turismista. Rannalla oli väljää, hotellien täyttöaste ei häikäissyt, uima-altaalla sai polskutella ihan rauhassa. Toisaalta jokaista hotellivierasta ehdittiin palvella erityisellä huolellisuudella. Hotellialueella turisti, nainenkin, oli tärkein. Minuun suhtauduttiin länsimaisesti ja asiaani perehdyttiin. Asiakaspalvelu oli hykerryttävän hyvää, mutta ei liian tunkeilevaa. En nähnyt pienintäkään merkkiä levottomuudesta, politikoinnista tai naisen eriarvoisuudesta. Minulla oli turvallinen olo.

Toista oli Luxorissa. Ruokailun jälkeen jouduin vaatimalla vaatimaan, että saan ostaa kahvin. Ns. turistiturvallisissa ostospaikoissa minuun ei katsottu, juuri ja juuri otettiin tyrkyttämäni raha vastaan. Olin hämmentynyt kohtaamastani ynseydestä, en muistanut, että olin nainen. Rihkamakauppiaat jokaisella nähtävyydellä tulivat iholle, huusivat ja vaativat ostamaan. Muikkunen oppi marssimaan pelottavan miesjoukon läpi katsomatta ja kuulematta, valkoinen hiustupsu turvallisesti lippiksen alla piilossa. Bussin ikkunassa tuijottavia valkoisia naamoja osoiteltiin.

Paikallisopas unohtui kiivaaseen politikointiin milloin minkäkin temppelin nurkalla. Teetä ja tupakkaa kului. Ensin muutama kiivas sana, sitten kaivetiinkin jo teelasit. Uutta presidenttiä tituleerattiin uudeksi faaraoksi. Tyytymättömyyttä, kapinahenkeä, suuria tunteita. 

PS. Vain true-blogisti antaa villasukat lahjaksi saatesanoilla: "Kuvaisitko ne jossain vaiheessa." Kiitos Minna! Kuvasin. Palmun alla. Hih.

Egypti, Karnakin temppeli

Sateinen päivä Luxorissa. Kuukauden keskimääräinen sademäärähän on 0.0 mm, tuona maanantaina satoi pitkälle iltapäivään. Sähköt katkesivat kaupoista, kuppilat tulvivat.

Karnakin temppeli. Maailman suurimman temppelialueen tutkimiseen menisi kolme viikkoa. Näimme vain silmänräpäyksen. Näimme 134 pylvään Hypostyle Hallin, pylvään kullekin jumalalle. Näimme scarabeen ja kiersimme sen vastapäivään seitsemän kertaa, kosketimme alabasteripäätä. Tuijotimme niskat jäykkinä sitä kaikkea 3500 tuhatta vuotta vanhaa. Käsivarsikarvat nousivat pystyyn muunkin kuin kylmän sään takia. Vai-kut-ta-via kivikasoja.

Muutaman kuvan otin täältäkin (135).

 Huh.

Egypti, osa I

"Äiti, mä en saa unta", sanoi tuo pieni valkotukkainen poika ensimmäisenä iltana. Kaksi minuuttia myöhemmin samainen poika nukkui kuin tukki. Pitkä lentomatka, vähäiset yöunet, jännitys, uusi maa ja snorklailu uima-altaassa tekivät tehtävänsä. Mun mussukka. Tuhisi tomerasti. Huulet sinisinä.

Hotellimme oli ... no. Miten sen sanoisi. Keskelle erämaata rakennettu keidas, paratiisi, jota keinotekoisesti viherretään jatkuvalla kastelulla. All Inclusive. Kaikki valmiina. Todellinen Egypti oli siellä jossain paksun muurin takana. Punainen meri ja tuuli. Kova tuuli. Hrr.


Muutaman kuvan otin.