Miss Märkätyöhaastattelupaita

Ajattelin pukeutua siistiin, mustaa neuleeseen ja toimistontätimäiseen puolihameeseen. Naisellinen, itsevarma, raudanluja ammattilainen. Kyllä. Paikka on niin mun!


Hyvin valmistautuvana ihmisenä pesin paidan viimeiseksi illalla ja asettelin sen huolellisesti kylpyhuoneen sähköisen pyyhekuivaimen päälle. Liukas neule oli kuitenkin yön aikana mystisesti luisunut pois patterilta, ja siellä minun freesi lookki oli. Likomärkänä myttynä lattialla, kuorrutettuna muutamalla koirankarvatupsulla. Kuivasin paitaa silitysraudalla, heiluttelin ja päätin ihon lämmön hoitaa loput. On sitä ennenkin kuivateltu farkkuja jalassa. Ohuen, märän neuleen vellaaminen johtaa katastrofaaliseen lopputulokseen. Silmäpako sukkahousuihin ja paniikki on ripsivärillä silmään tökkäämistä vailla.

Vapiseva, hikoileva ja takelteva emmää-tiiä-nainen on taas yhtä työhaastattelua viisaampi. Paitakin on jo kuiva.

Päässä soi "...tää on tosi tarttuva täytebiisi... jos tää jää sun päähäsi soimaan, ota yhteys lääkäriisi tai mee sairaalaan..."

Suur-Suomi ja kaikkein pyhin

Tölliltä löytyi läikykäs aarre. Jättimäinen Suomi makuuhuoneeseen, kaupunkiin. Isänmaallisuutta korostaa kansalliskukka, kotimainen raakalauta, entisen valtion tiliviraston entinen työvalaisin. Juhannusruusu ja vanhan liiton pöytäkone. Vaikuttaa vähän oikeistolaiselta, vaikka kaikkein pyhin sijaitseekin olohuoneesta vasemmalla.

Koulutuksen aiheuttama ammatillinen itsevarmuus laimenee päivä päivältä. Kymmenen päivää sitten olisin ollut valmis isoihinkin saappaisiin. Tänään en enää muista koskaan osanneenikaan mitään. Väsyttävää. Viimeisetkin ihmisyyden rippeet liiskattiin työ- ja elinkeinotoimiston jakkaraan tunnin kuulustelussa. Ei jaksa edes vituttaa. Nostan käteni (molemmat) ilmaan kuin Suomi-neitoni.

Olen

Paljon on sanottavaa ja muistiin kirjattavaa. Myllertäviä hetkiä. Organisaatiouudistettu elää uutta tulevaisuuttaan uudessa organisaatiossa. Olen ehtinyt pohtimaan selväpäisyyttäni, pyöritellyt silmiä. Olen epäillyt kykyjäni soveltua työelämään. Olen vähätellyt taitojani, ollut avoimesti tyhmä. Olen hämmästellyt organisaatioiden erilaisuuksia, yllättynyt positiivisesti välittämisestä. Olen imuroinut energiaa, saanut tartunnan tekemisen ilosta. Olen iloinnut, olen epäillyt ja olen kironnut. Olen nähnyt painajaisia. Olen hakannut päätäni seinään. Olen ihaillut, avannut silmät ja nähnyt paljon kaunista. Olen sulkenut silmät. Olen innoissani, olen väsynyt. Olen harjoitellut uutta työtä, olen työssäoppinut.

Olen päättänyt aloittaa mökkikauden viikonloppuna. Päätin pakata makuupussin, vettä ja villasukkia. Mies ei ollut yhtä innoissaan. Kehotti ottamaan makuupussin lisäksi kirkasta viinaa lämmikkeeksi ja mutisi jotain hulluudesta. Saas nähdä.

Olen päättänyt hankkia keltaiset kumisaappaat.

Kuvat. No, ne eivät liity mihinkään.

Huh

Perinteiset Runebergin päivän laskiaispullat. Yllättävän paljon kermavaahtoa saa ängettyä pikkupullan sisään. Onpahan ensi lauantaina enemmän persettä vetää olalle. Kellertävä räsymatto kirpalta, kolme metriä 7,5 eurolla. Tulppaanit Prismasta kolmella. Samaan aikaan sain valittamalla kymmenen euroa puhelinlaskusta pois, viisitoista euroa kirjaston myöhästymismaksuista. Kaupunki halusi palauttaa 15 euroa liikaa maksettua terveyskeskusmaksua vuodelta 2007. Euro pyörii ja pyörittää.

Vaalikaffet (huom! lasipurkki) ja Sami Borg. Jänskää.

Kymmenen päivän kuluttua koulutuksen teoriaosuus on ohi ja pääsen harjoittelemaan työn tekoa. Se ei pelkästään jänskätä vaan myös pelottaa. En ole 9,5 vuoteen mennyt uuteen työpaikkaan. Huh. Ammatillinen itsetunto ajelee vuoristoradalla. 

Vain minä?

Sormia kihelmöi päivän pihatyöt. Pirtissä tarkenee t-paidalla ja yöhousuilla. Vaahtokarkkia paahtaessa unohtuu ympäröivä maailma, ikävät uutislähetykset, vaatimukset ja työvoimapoliittiset lausunnot. Mietin, voisiko ihminen unohtua tänne. Olen hiljaisuuden euforiassa, vielä en hermostu tietotulvan puutteesta. Pimeys pelottaa, paksut verhot ikkunoiden edessä luovat valheellisen turvallisuuden tunteen. Yritän miettiä, miten esittelen itseni tuleville opiskelutovereilleni. Kuka olen? Kuka sen määrittää ja mistä suunnasta katsoo? Mitä jättää kertomatta, minkä osan kuvasta piilottaa? Uusi alku, mahdollisuus luoda uutta minäkuvaa. Voisinko olla uusi? Tiedän, mistä tulen, mutta onko suunta selvä? Olenko jo tarpeeksi vahva olemaan vain minä, olla uskottelematta jotain muuta? Onko vain minä riittävä, tarpeeksi? Uskonko itsekään.

Kuka olen? Organisaatiouudistettu, edessä elämä.

Tiedote

Joo, sitä mää vaan tässä tulin kertoon, että mää pääsin sinne koulutukseen, jonka haastattelua ressasin tossa männä viikolla. Kauheesti tekis mieli kirjottaa semmonen itkua tuhertava postaus siitä, kuinka hianoo on, että ventovieraat semppaa ja elää henkessä mukana. Siihen tarttis vaan muutaman lasin punaviintä ja ny ei kerkee. Son vaan niin jännä kuin täältä saa useesti isompaa puustia ku elävästä elämästä. Tai jotenkin sitä ei kehtaa revitellä livenä, tarttee vaan pitää kynttilä vakassa ja sit palaa koko torppa. Vai miten se oli.

En tiiä, pitäskö sen olla vähän hävettävää, että mää oon ihan tohkeissani työvoimapoliittisesta koulutuksesta. Että ny on si turha ootella mitään mää-oon-vaan-niin-työtön-paska -postauksia. Liityn takaisin mää-en-jaksa-ja-kerkee-mitään -ryhmään tällä erää toukokuun 2012 loppuun asti. Ja se on parhautta. Ja saan hienon lisän mun ei-kerro-mitään-siitä-mitä-oikeesti-teen -ammattilistaan.

Ei mulla muuta ny.  Sommoro.

Alvine ja muut pikkuoravat

Ai kamala. En koskaan uskonut, että polkupyörällä voi ajaa oravan päälle. Taino. Hipasuistahan ei oteta. Jotenkin tuntuu, että oravia on nyt ruuhkaksi asti.

Minulla on venyttelevä olo, valo tulvii. Idyllin rikkoo vain se tosiasia, että pitkään harkitsemaani Alvine Rutaa ei ole varastossa, ei koko Suomessa. Rahakin on valmiina ja tarve uudelle, valoisalle matolle on NYT. Mikä hitto niitä pieniä lapsenkäsiä vaivaa siellä jossain kaukoidässä, kun eivät toimita tavaraa tarpeeksi nopeasti?

Sain kutsun haastatteluun, olen siis ottanut askeleen eteenpäin tielläni kohti haaveilemaani koulutusta. Voi jukupätkä. Muutaman viikon joutuu vielä kärvistelemään ennen lopullista tietoa.

Kuri pakkaa

Pari kukkaa, kuri pakkaa. Miehen superpitkä loma on lomittu. Mun pitäs keksiä, mikä musta tulee isona. Tai keksiä, miten rahoitan sen, mikä musta tulee isona. Tai edes miten rahoitan isona pysymisen. Aino-jäätelökin on niin kallista.

Ei mitään uutta taivaan alla.

Sieltä täältä

Vanhat raput purettu, jäljelle jäi kasa piparkakkutalomaista puuta (erittäin rapeaa) ja ruostuneita nauloja. Tuvan sisäseinän levytys purettu, kätki alleen hirsiseinän. Ah! Minä toimin vastaavana valvojana, mies kotiorjana, hieno työnjako. Silmissä vihertyy. Pyykkinarukin voi naurattaa. Fiskarsin kiinalaisia lajitovereitaan arvokkaampi harava on hintansa arvoinen, kauniskin vielä. Lindtin suklaat vievät tajun, aivan törkeän hyviä.

Hommia on aloiteltu vähän sieltä täältä, huiskinhaiskin.

Rekryprosessissa rinsessa nitkahti kalkkiviivoille. Hopea ei ole häpeä, mutta harmittaahan se.

~
PS. Tervetuloa Mymmeli! Viideskymmenes, hieno luku!

Ajattelin päättää hiljaisen viikon nyt ja kirkua innosta! IIIIIIIK!

Noin.

Edessä ensimmäinen yö Töllillä. Että voi ihminen olla onnellinen! En edes viitsi miettiä sähkönkulutusta (patterit huutavat ja sähkötaulu vilkkuu kuin amerikkalainen jouluvalaistus) ja kaikkea muuta maallista. Ateisti henkistyy. Alustavien tutkimusten mukaan olemme selvinneet talvesta ilman suurempia vahinkoja. Kaikki rakennukset ovat pystyssä, vesi tulee melkein hanasta (hanan tiiviste falskaa), jääkaappi (se kahdenkympin ostos) tuntuu toimivan ja Saunalahti tarjoaa toimivat yhteydet. Emalimuki polttaa sormet edelleen. 

~


PS. Sain tänään puhelun. Tahtovat haastatella lisää. Verottajakin muisti positiivisella lakanalla. Tuntuu menevän aivan liian hyvin. Mitäköhän kulman takana vaanii?

Perfect match

Tänäänkin hyvä päivä. Tähän voisi jopa tottua.

Suuri päivä, ensimmäiset 5 päivää korvausta työttömyydestä kotiutuneet. Ensimmäinen tilillepano sitten viime vuonna saamani lopputilin. Ei hassumpaa.

Löysin taas aivan täydellisen työpaikan itselleni. Naputtelin hakemusta reilun tunnin ja olen entistä vakuuttuneempi täydellisestä osumasta. Työnhakuni toistaa samaa kaavaa. Hakemuksen lähettämisen jälkeen suorastaan puhkun intoa ja maistelen jo valmiiksi uutta titteliäni. Samaistun henkisellä tasolla uuteen toimenkuvaani ja pidän täysin mahdottomana ajatusta, etteikö työnantaja tulisi seuraavan tunnin sisällä hakemaan minua kotoa työpöytäni ääreen. Hitto, että olenkin hyvä!

Tunnissa varmuuteni hiipuu ja olen valmis uuteen "perfect matchiini". Vielä ei ole työnantajapuoli tajunnut minun erinomaisuuttani niin monenlaiseen rooliin. Ehkä olen niin häikäisevän hyvä, että raukat sokaistuvat. Niin sen täytyy olla.

Häikäisevän hyvää viikonloppua. Suunnittelin lauantaille kisastudion irtokarkkeineen ja kuohareineen. Glamouria ei taatusti puutu. TV Viisi kello 19.15.

Palvelua

Että tuli ihminen onnelliseksi uudesta bussikortista ja pinkistä kotelosta. Kotikaupunkini joukkoliikenteen palvelupiste yllätti olemalla nimensä veroinen. Palvelua ja hymyn kera! Loistosuoritus.

Tänään meinasin tukehtua salaa (itseltäni) nappaamaani suklaapalaan. Ei ollut kaunista katseltavaa, kun tukehtumiskohtaukseen yhdistetään puolittain suussa sulanut suklaa ja miehekäs aivastus (jonka vain osittain sain kädellä pysäytettyä). Kohtalon kostotoimenpide. Ikävästä episodista henkiinjäämisen hurmiossa päätin soittaa työttömyyskassaan ja kysellä verkkopalvelun kirjautumisongelmasta. Sain varsin yksityiskohtaisen ja rauhallisen selvityksen siitä, mitä "netin" osoiteriville tulee kirjoittaa ja mitä tekstilinkkiä minun tulee "hiirellä klikata". Varsinaisen kirjautumisongelman henkilökohtainen palveluneuvojani selvitti lauseella "oi-no-en-minä-siitä-tiedä-kun-tämä-on-toisen-ylläpitämä-palvelu-ehkä-se-selviää-kun-olet-saanut-ensimmäisen-päätöksesi". No sitä ensimmäisen päätöksen tilannetta olisin verkkopalvelusta tutkaillutkin, etten kuluttaisi tarkasti rajattua puhelinaikaa "niin-kovin-ruuhkautuneelta" kassalta. Rahaa ja toimivia verkkopalvelutunnuksia on siis tulossa ehkä joskus.

Illalla pitäisi nähdä entisiä työkavereita ravintelissa. Yritän tässä rauhallisesti pohtia, miten illaksi pitäisi pukeutua ja näppäränä tyttönä laitoin Eniron (nehän mainoksien mukaan selvittävät kaiken) hakuun "MITÄ HITTOA MÄ LAITAN PÄÄLLENI". Ensimmäiseksi hakutulokseksi tuli otsikko "Mitä miun peräpääs oikeen on - Demi.fi". Eniromaista.

Lattiat kukkii ja pari muuta valittua sanaa

Oi, olen niin etevä ja ehtivä, sain taas yhden ihanaisen maton valmiiksi, kotini hohtaa puhtauttaan, lapsi leikkii sievästi ja liiteten onnesta... 

Joo ei.

Tekisi mieli kirjoittaa eräästä hyvin virallisesta kirjeestä, joka sai veret kiehumaan ja ärräpäät ilmoille. Tekisi mieli kirjoittaa, että entinen työnantajani on harvinaisen paska lafka. Kirjoitan kuitenkin vain, että takalaittomia (= räikeästi laiton minun oikeuskäsityksen mukaan) en minäkään ihan purematta niele.

Tekisi mieli lohturuokaa, mutta ei semmoisiakaan saa enää syödä, kun kerran pitää tulla niin pirun laihaksi, kauniiksi ja menestyväksi. (Ja koska eilen söin ihan pikkuiset rivit suklaata ja kaksi melko pientä jättiläislaskiaispullaa.) Tänään tuli myös yksi kiitos-kiinnostuksesta-bla-bla-bla -sähköposti. Ja tuo yksi himputin mollukkakin tuolla taivaalla sekoittaa kaiken.

Kynnetön

Kuvailin valosta intoutuneena kirppistarjotinta ja kirmailukorua. Kamera tuntui oudolta, namiskuukkeleiden painelu töppösormilla oli kummallista. Olen ihan kynnetön. Siitä on pirun kauan kun viimeksi nämä sormet ovat olleet au naturel. Nyt on kuitenkin tämän kynsistudion geelit ja muut vermeet totaalisen loppu. Hyvästi naisellisuus!

Tänään on viides päivä kevennettynä ja olo on aika mahtava. Minusta ainakin tuntuu, että laihdun ihan silmissä! (Vaaka toistaiseksi eri mieltä.)
Tänään tuli kuukausi työttömyyttä täyteen ja olo on levännyt. Olisin valmis uusiin seikkailuihin! (Työnantajat toistaiseksi eri mieltä.)
Tammikuu on ohi ja kevät saa tulla. Haluaisin kirmailemaan kesäniitylle! (Luonto toistaiseksi eri mieltä.)

Laiska töitään luettelee

Tänään olen
- saanut uuden työtodistukseni, hämmästynyt kuinka hyvältä kuulostan
- luonut itselleni uuden hiustyylin (kotifiskarsit + kotiväri, siinä on kova yhdistelmä)
- käynyt keskustelun työllistymisestäni TE-keskuksen jannun kanssa
- kuitannut tutustuneeni työnhakuoppaaseen
- nimennyt itseni moniosaajaksi työhakemuksessa (vakavasti otettava hakemus nro 2)
- hakenut kirjastosta varaamani Aitoa ruokaa -kirjan
- viettänyt 6- tai 13-vuotiskihlapäivää (riippuen laskentatavasta) eli syönyt Miehen kanssa Lidlin puikkojäätelöt (oi tätä romantiikan ylitsepursuavaisuutta!).

- muistellut parin vuoden takaista reissua, jossa saattoi pari näkäräistäkin mennä.

Laiska töitään luettelee, mutta katson olleeni tänään oikeinkin hyvä työtön. Tap tap minulle päähän.

Mahanpohjassa kutkuttelee. Sunnuntaina Villa tölli ja Talo maalla ja pari muuta blogipuutteellista tyyppiä lähtevät ekskursiolle Bremeniin (työttömänähän on mukavasti aikaa matkustella...). Suosituksia ja muuta kokemusperäistä tietoa otetaan ilolla vastaan.

Kuusen alla

Ympärillä lapsukaiset laulelevat sulosti. On se vaan niin tunnelmallista.

Jos leppäkeihäs lentää hyvin, niin kuusipuu lentää ehkä vielä paremmin.

~ ~ ~

Olin kiltti työtön ja kävin näyttämässä todistukseni TE-toimiston tädille. Jouduin vielä marssimaan toiseenkin TE-toimistoon antamaan lisäselvityksiä vanhoista tekemisistäni. "Vannon kautta kiven ja kannon, etten ole yrittäjä. Jos sanani syön, mörökölli minut vieköön."

Ensimmäinen vakavasti otettava hakemus on toimittettu odottamaan tuomiota. Katson voittaneeni, jos pääsen haastatteluun.

Pirunmoinen kiire on työttömällä, miten sitä töissä on ehtinyt käymäänkään.

Voihan työhakemus

Vähän tekisi mieli kirota. Pärrätä niin, että räkä lentää. On se kumma, että vaikka kuinka kuvittelee osaavansa kirjoittaa, ei työhakemukseen tule yhtäkään älyllistä lausetta.

Minä olen...
Kuka minä olen? Miten määrittelen itseni? Kuka minä haluan olla?

Olen työskennellyt...
Paikan tiedän, työhuoneita oli "urallani" kaikkiaan 3. Mitä tein siellä? Hengailin 8 vuotta? Aikani ainakin sain kulumaan, joku aina halusi jotain. "Ei tällä niin kiire ole, piti olla valmis eilen, voisitko auttaa?"

Koulutukseltani olen...
En oikein mitään. Tai olenhan. Sekään tutkinto ei sano kenellekään yhtään mitään, vaikka kuulostaa hyvältä. Miten voin kehua koulutustani, jos itseopiskellen oppi paremmin? Niistä tunneista ei tosin saanut todistusta.

Osaan...
Vähän kaikenlaista. Paljon kaikkea, en oikein mitään hyvin. Kai. Hitostako minä tiedän? Mihin verrataan? Mitä pitäisi osata? Kyllä minä sen osaan tai ainakin opin pian, jos tarvetta on.

Enkä minä koskaan ole saanut mitään paikkaa hakemuksella, en kyllä reittäkään pitkin. Miten yleensäkään on mahdollista, että olen ollut töissä? Olenkos minä edes ollut töissä? Lomailu alkaa vaikuttaa aivotoimintaan.

Sain tänään postissa työtodistukseni, joka oli päin helvettiä. Ettei ne sitäkään osanneet itse tehdä. Kirjoitin lämminsävyisen postin esimiehelleni ja pyysin korjausta.

EDIT:

Ai niin, unohdin tärkeimmän tässä mielenkuohussa:

Tervetuloa uusille lukijoille, toivottavasti viihdytte!

♥

MiETi! ~ 18. luukku

Joulukuun 18. päivä 2010

PÄHKINÄKUUSI

~ Talo maalla ~
Joulukuun 18. luukku avautuu Talossa maalla!

Töllillä on testattu wax paperia ja väriliituja Marthan (jumalasta seuraava) tapaan. Se olkohon tämän päivän extra kuusipuupäivään. Jos minulla olisi ikkunalaudat, tekisin näitä miljuunan kaikilla maailman väreillä.

 Viimeisessä fotarilla raiskatussa kuvassa suattaapi ollannii tämän joulun väritys. ♥

~

Olen ilmoittautunut melkein työttömäksi työnhakijaksi.
"Kirjoita nykyisen ammattisi alkuosa ja paina Hae. Valitse esiintulevalta listalta nykyinen ammattisi."
"Ei hakutuloksia."
Noniin. Tämähän alkoi hienosti.