perjantai 22. kesäkuuta 2012

Hiihdin 2.0

 

Odotin silmien pyörittelyä tai ihan-jeessiä, ehkä mielenterveyttä epäilevää, tutkivaa katsetta. Vaan Miespä nappasi patteriporakoneen ja purki koko paskan. Sängynpääty vaati kuulemma parantelua. Pystypuut korvattiin Eero Mäntyrannan hyväksymillä Anttila-suksilla ja suksien kärkiin asennettiin led-lukuvalot. Päivitetty Hiihdin 2.0 -sängynpääty.


Päinvastoinperhe juhannustelee kaupungissa. Siankärsämöpizzaa. Raparperipiirakkaa Hiihdin-tarjoilualustalta ja Muikkusen kauan odottama Star Wars -elokuva. Tekstien lukemista vuoroissa. Eikä muuten ole hyttysiä. Josko sen kunniaksi oikein lasillisen kuplivaa tempasis. Jussia!

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Hiihdin


Tunsin salaa mielihyvää. Hyvitin hiukan ruosteisella käsisahalla ne verenmakuiset Terinit-hetket parinkymmenen vuoden takaa. Vaikka sängynpäädyksi joutuneet sukset eivät olekaan piinanneet minua henkilökohtaisesti, kostin koko hiihdinyhteiskunnalle. Siitäs saitte. Turha mulle ruveta.

Ajatuksena sukset sängynpäätynä oli mielestäni huikaisevan upea. Onnittelin itseäni jo valmiiksi neroudestani ja hykertelin kuningasidean tuomassa mielihyvässä. Käytännössä... no. Onhan se. Outo. Hiihtomaja. Iltalukemisto, jonka pujottaa suksien väliin, täytyy olla tismalleen oikean paksuista. Kirjastoon täytyy mennä työntömitan kanssa. Saattaahan tuo vähän hankaloittaa elämää.

Taidan ruuvata hökötystä ainakin eineen alemmas. Jännityksellä odotan iltaa ja sen toisen hiihtimien alle joutuvan reaktiota.

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Mökkirage

En tiedä, voiko sen luokitella sairaudeksi vai onko se vain oire jostain suuremmasta. Kaiken huokailun ja ihastelun jälkeen se iskee. Voimalla, viekkaasti iskee takavasemmalta. Mökkirage, esperantoksi dometokolero. En myöskään tiedä, olenko ainoa ns. tautia poteva vai onko jo jossain anonyymit möksäragistit.

SE on kuitenkin se tunne, kun kaikki vituttaa. (Yhteyttä PMS-oireisiin ei ole löydetty.)

Ne saatanan inisevät paskiaiset, jotka tikkaavat ihmisen hengiltä. Ne jäniksen kokoiset sammakot, jotka tuijottavat kolostaan tai plompsahtelevat arvaamatta eteesi. Ne hiivatin nurkat, jotka lahoavat käsiin. Ne kattohuovat, jotka eivät kestäneetkään sataa vuotta. Ne pärekaton palaset, jotka klopsahtavat päähäsi, kun yrität antaa tekohengitystä unohtuneille petunioille. Ne pirulliset vesijohdot, jotka eivät toimi kuin se kuuluisa junan vessa. Ne saunahetket, joita varten on pilkottavat puita, kannettava satamiljoonaa ämpärillistä vettä, kuurattava mäntysuovalla ällöpaskoja murenevista nurkista, kärsittävä kroonisesta pesän sytyttämistaidottomuudesta ja puidenlisäämisunhoituksesta. Ne hiton salamat ja taivaan urinat, jotka saavat käsittämättömät mittasuhteet kaiken hiljaisuuden keskellä. Ne unettomat yöt, kun mielikuvitus taikoo nurkkiin kaikkea hiiristä murhamiehiin ja rosmoryökäleisiin. Ne helevetin puut, jotka eivät vain tunnu pysyvän pystyssä. Ne pikkulinnut, jotka ottavat ja kuolevat viattomien ihmisten kenkiin. Ne käet, jotka vittuillakseen kukkuvat vain kerran. Ne loputtomat rautaromut, kodinkoneromut, lastulevyromut ja yleisromut, jotka pitäisi saada kuljetetuksi jätteenkäsittelylaitokselle. Ne naurettavat paistovalmiit patongit, jotka unohtaa uuniin. Ne valkoiset varjoliljat, jotka ovat vahvasti vaaleanpunaisia. Ne karvanlähtövammaiset maalisutit, jotka joku idiootti on piheydessään ostanut. Ne nokkakärryt, jotka olen mystisesti kadottanut. Puhumattakaan niistä vuohenputkista. Tai rikkaruohoista, joista ei tiedä, ovatko ne rikkaruohoja vai istutettuja kesäkukkia. Puhumattakaan kaikesta siitä, mitä pitää tehdä, että tönöt pysyisivät vielä muutaman vuoden pystyssä. Kaikkeen paskaan sitä kätensä tunkeekin.

Kiitos ja anteeksi. Pahoittelut kaikille niille, joille mökkeily on yhtä onnea ja aurinkoa.


Torstaina takaisin. Iloisesti pompsahdellen. Ennen sitä nautin hyttysettömästä kakkihetkestä.  

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Suur-Suomi ja kaikkein pyhin


Tölliltä löytyi läikykäs aarre. Jättimäinen Suomi makuuhuoneeseen, kaupunkiin. Isänmaallisuutta korostaa kansalliskukka, kotimainen raakalauta, entisen valtion tiliviraston entinen työvalaisin. Juhannusruusu ja vanhan liiton pöytäkone. Vaikuttaa vähän oikeistolaiselta, vaikka kaikkein pyhin sijaitseekin olohuoneesta vasemmalla.

Koulutuksen aiheuttama ammatillinen itsevarmuus laimenee päivä päivältä. Kymmenen päivää sitten olisin ollut valmis isoihinkin saappaisiin. Tänään en enää muista koskaan osanneenikaan mitään. Väsyttävää. Viimeisetkin ihmisyyden rippeet liiskattiin työ- ja elinkeinotoimiston jakkaraan tunnin kuulustelussa. Ei jaksa edes vituttaa. Nostan käteni (molemmat) ilmaan kuin Suomi-neitoni.

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Carry O


Viikko sitten viikonloppuna Töllillä maalattiin ja tapiseerattiin. Passiivilla yritän muina miehinä ottaa kunniaa tapettien asennuksesta. Eilen sahattiin ja maalattiin raakapuuta sängyksi. Passiivilla yritän muina miehinä ottaa kunniaa puuvajan tönkimisestä ja puiden pätkimisestä. Kamari (ent. romukoppi / pannuhuone) vaikuttaa jo lähes ihmisasumukselta.

Jos ei pysy tyynenä, voi veivata yhteyden keskukseen. Carry O vastaa, kunhan löytää änniä. Tuvasta ei irtoa tarinaa. Puuttuu älliä. Muutama kuva pihaltakin, vaikka taivaalta tuli suurimmaksi osaksi ämmiä.




perjantai 1. kesäkuuta 2012

Öööö... hrr


Öööh. Soluja venäläisissä dyykatuissa koulutauluissa. Onhan ne vähän hämmentäviä. En olisi ehkä kiinnittänyt huomiota, ellei eräs tätini olisi asiasta maininnut. Nyt en ole enää varma, ovatko sopivia makkarin seinälle.

Työvoimapoliittinen täydennyskoulutukseni päättyi eilen ja valmistujaisjuhliani vietän Töllillä erään tätini kanssa. Ilman miehiä, ilman lapsia. Hilpeää juhlatunnelmaa latistaa jäätävä sade ja minuun iskenyt joka paikkaa jäytävä lentsu.

Tarttee vissiin ottaa roppia nääs. Ja sitten mahdollisesti juhlajuomaa. Ja ehkä vähän lämmikettä. Ja sitten voikin aloittaa suunnitellun tapetointiurakan. Tai ottaa lisää tuumaustotia. 
   





LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...