Pitkät minuutit

8.40 Se lähti. Mahasta kouraisee. Paniikkikakka.
8.42 Missähän se menee, pitäisikö lähteä pyörällä perään?
8.44 Kuppi kahvia, se ehkä rauhoittaa. Kieli paloi.
8.45 Ottaa mahasta. Mä en kestä tätä. Kuristaa.
8.46 Vartin se sinne taapertaa. Viittä vaille pitäisi tulla soitto. Rauhallisesti nyt.
8.47 Mitä mä teen, jos se ei soitakaan? Onpa pitkiä minuutteja.
8.48 Puhelin soi! Mitä sille on tapahtunut?! Voi hyvä luoja!

- Oon koulussa. Moi moi.
- Joko oot perillä? Olitpa nopea! Pääsit turvallisesti perille? Miten meni tienylitys? Antoiko autot tietä? Oliko liikennettä? Jännittikö? Onko kaikki hyvin? Mää oon niin ylpeä susta! Hyvää koulupäivää, kulta!
- Joo joo. Moi moi!

Oliko kimmoinen päivä?

- Melkein pilasin Muikkusen koulu-uran heti ensimmäisenä päivänä. Helppo "oliko-kiva-päivä" meinasi lipsahtaa väkisinkin. Kirsin kommentti jäi mieleen kummittelemaan ja yritin viime hetkellä pelastaa lapseni tulevaisuuden: "Oliko kiv.... öh... kimmoinen päivä?" Luokitellaanko kimmoinen lapsen johdatteluksi? Onko meillä vielä toivoa?

- Asensin voittoradion kaupunkikotiin. Nyt soi radio kaupungissakin. En muista, että olisin kuunnellut radiota vielä missään kodissani. Välillä luulen, että olen mökillä. Ei hullumpaa.

- Kämppä on täynnä myttyjä, roskapusseja, tarralappuja ja kasoja. Elämme kirppispöytäaikaa. Olen löytänyt jännittäviä asioita. Nauravan norsun, puoliksi syödyn tikkarin ja 9 vanhentunutta huulikiiltoa, mutta en edelleenkään edellistä puhelintani, joka sai aikaan tämän kaiken hässäkän. Muikkunen joutuu tyytymään edelleen puhelimeen, jossa pitää painaa kahta nappulaa ennen kuin kummalliset näppäimet saa auki. Hipaisusukupolvi. Hmpf.

Koulupöytä

Mietityttää. Iltaisin vähän pelottaa. Juttelun tarve on kova. Halipulakin vaivaa. Nukkumaanmenon jälkeen sängystä kuuluu Porilaisten marssi.

Muikkunen menee kouluun.

Ajatus herättää äidissäkin sellaisen tunnemyrskyn, että herkempää heikottaa. Onnea, iloa, haikeutta, ylpeyttä, pelkoa, kutkutusta. Ai kamala.

Äidin (!) uusi aarre, reilu satavuotias pöytä, on maalattu ja valmiina koetokseen. Ehkä entiseen leivontapöytään, nykyiseen koulupöytään, on hierottu niin paljon vanhaa viisautta, että siitä hitusen tarttuu uuteen käyttäjäänsäkin. Mun vauvaan. Enää puuttuu kirjoitusalusta ja asiallinen työtuoli. Reppu on pakattu ja uudet lenkkarit odottavat kenkähyllyssä.

Ajattelin uuden alkaessa aloittaa uuden harrastuksen. Vaihdan kuluneen mitä-oli-ruokana uuteen jankuttimeen: onko läksyt tehty? 

~

PS. Puutarhamessuilta ostettu japanin ihmekukka tekee ensimmäisiä kukkiaan, tosin vain yhteen käkkyrään seitsemästä. Eikä se kovin valkoiseltakaan näytä. Harvinaisen paska ostos. Samaisesta kioskista ostettu neljän kökön setti morsiusharsoa on minun puutarhatuntemuksellani jaloangervoa. Ainakin kaukana harsosta. Minua on huijattu. Kiukuttaa.