lauantai 21. maaliskuuta 2015

Mistä tunnet sä...

... hemmetin hyvän päivän?

1) Aamupala syömättä. Siitä se sitten lähti.

2) Aamubussilla tietokoneen (ei siroa käsilaukkumallia), jatkojohtojen, tuplatiimitaulujen, paperinippujen ja käsveskan kanssa. Käsveskassa banaani, joka litistyi, kun istuin sen päälle.

3) Aamukahvi juomatta.

4) Kuusimiljoonaa tekemätöntä exceliä. Palaveriin aikaa puoli tuntia.

5) Kahden ja puolen tunnin palaveri, edelleen viisimiljoonaa tekemätöntä exceliä. Kaksi minuuttia myöhässä, koska palasin hakemaan hiiren. Koska tunnen itseni vajaaksi ilman hiirtä. Koska kosketuslevyt ovat perseestä.

7) Kolmisen tuntia myöhästynyt lounas. Lounaaksi ruisleipä ja raejuustoa. Nam nam.

8) Ylitöitä. Maksuttomia luonnollisesti.

9) Oikaisu bussipysäkille kuralillinkipolun kautta. Vaaleat mokkakengät.

10) Avaimet kotona. Lapsi kaverilla, vastaa kahdennellatoista soittokerralla. Lapsen avaimet kotona. Mies yövuorossa. Ei autoa. Mies vastaa viidennellätoista soittokerralla. Ei autoa. Nälkäkuolema. Ei autoa.

11) Huumorintaju täysin menetetty.

12) Päivän päätteeksi koiralla jäi kakka ja neljä koivunriippaa perskarvoihin. 

Mutta.

Minulla oli päälläni tavoitefarkut (tähän ainakin kolme huutomerkkiä!!!) ja 7 vuotta sitten ostettu lyhythihainen jakku, jonka hihoihin minulla on ollut liian suuret kainalot. Ulsterina iki-ihana Desigual, johon minulla on ollut liian suuret hauikset / ojentajat / olkaluut ja liian suuret tissit / kylkiluut / keuhkopussit.

Ma luulen, että jotain on tapahtunut, vaikka peilistä katsoo edelleen aivan sama tyyppi. Onneksi on Excel!



Tänään rentoilen farkuissa. Entisissä skinny fiteissä, nykyisissä boyfriendeissä. Voi jukupätkä!

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Vaihtelevaa


Silmissä tuntuu hymy, jos ei ajatele mitään, mutta uupuneet luomet puolittavat näkökentän, eikä aurinko pääse sieluun asti. On yksinäinen olo.

Järjetöntä. Talopahanen ja postimerkin kokoinen piha kuivalla maalla. Ei siitä pitäisi ilostua. Se on aivan liian vähän. Pitäisi olla suurempaa, uudempaa, kauniimpaa, kunnallisteknisempää, rantaa ja parempi palkka. Nolottaa melkein.

Enkä minä oikeastaan ole edes kiintynyt juuri tähän. Olen kiintynyt ajatukseen. Minulla on edes jotain. Tavasta tulee uskonto.

Kevät tekee tämän. Valo on liian paljastava. Hämärässä on turvassa. Mutta makkaran vaihdoin raejuustoon suoraan purkista. Lusikka oli niin kylmä, että ensimmäinen lusikallinen jäätyi kieleen.

Lumi kantoi.

torstai 12. maaliskuuta 2015

Ei tee edes mieli

Heräsin viime yönä 02.51. On äärimmäisen mahtavaa huomata, että kello ei soitakaan kolmen minuutin päästä. Aamubussi ei ole ollut tällä viikolla kuin muutaman minuutin myöhässä, kaksi oravaa selvisi huikean vaarallisesta tienylityksestä. Olen saanut melkein joka aamu ikkunapaikan. Kakka on luistavaa ja elämä mallillaan, ylityötunteja ropisee.

Olen laihtunut (tai olin ainakin viime lauantaina), mutta nyttemmin unohtanut, mikä siinä oli kivaa. Minusta ei tunnu laihalta, vaikka olenkin saavuttanut BMI:n mukaisen normaalipainon. En ole käynyt lenkillä kahteen viikkoon, koska flunssa, hengen pihinät ja korvatulehdus. Mies lenkkeilee ja käy salilla, kiskoo rahkaa ja pieniä ruoka-annoksia. Ihmettelee, kun ei tee mieli karkkia. TODELLA ärsyttävää. TODELLA ärsyttävää ärsyyntyä moisesta. Kävin kostoksi kourakohmelolla vaatehuoneessa erittäin-salaisella-karkkisäkillä. Kolme kertaa. Jouluiset Geisha-konvehdit olivat  harmaantuneet. "Ei kyllä tee edes mieli karkkia..." Voi vehje, eipä. Saatan kärsiä tietämättäni ahmimishäiriöstä. Tulisipa Chris Powell pelastamaan.

Vakaa aikomukseni on päästä töllille viikonloppuna. Haluan kokea kuplivaa riemua (kuoharista), vaikka laihiksella ei kai saa edes paistaa sähkögrillimakkaraa. 

Voisin syödä hevosen. Ja kilon Panttereita.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...