Matkalla

Juna on tarkkailijan unelma. Aamulla nainen kirjoitti pitkää sähköpostia. Suu mutristui, rentoutui ja mutristui uudelleen. Hän puri poskeaan. Huulet kiristyivät viivaksi ja silmien räpäytykset kestivät liian kauan. Sitten hän ryhdistäytyi, alkoi nakuttamaan voimallisesti, nyökkäili tekstilleen hyväksyvästi. Selittäen kärsivällisesti, pää hieman vinossa. Välillä hän etsi sanoja käytävän pilkullisesta lattiasta. Siellä ne näyttävät olevan. Vastaukset. Hän keskusteli vastaanottajan kanssa. Ja minä sain tarkkailla äänettömästi. Asia oli selvästi vaikea.

Joku söi kananmunaleipää. Kananmunaleivät junassa pitäisi kieltää. Ne haisevat pahemmalta kuin vessa. Ja vessassahan ei käydä.

Nyt edessäni istuu kahdeksan voimakkaasti humaltunutta miestä. Pullo kiertää. Toinenkin. Ovat matkalla Vaasaan. En pysty lukemaan englanninkielistä kirjaa, kun tahtomattani kuuntelen ruotsia. Osa puhuu selvästi vaasaa, mutta osa puhuu ruotsia voimakkaasti murtaen, ainakin minun korvaani.

Onneksi minulla on näytönsuoja. Saan olla tarkkailun ulkopuolella. Ainakin kuvittelen niin. Huomaan itsekin etsiväni vastauksia käytävältä, niitä on siellä paljon. Vierustoverini saa WhatsAppilla sydänviestejä.

Olen taas yhden päivän enemmän ylempi minä. Lähipäivät ovat sielunhoitoa. Ihana jakaa ajatuksiaan samanmielisten kanssa. Lasillinen viiniä koulunpäivän jälkeen on aina hyvä idea.

Kuolen nälkään, Olisipa pitsaa.

Koululainen

Olen nyt virallisesti saanut opiskelija-statuksen. Voin ruokailla opiskelijahintaan ja ostaa junalippuja alennettuina. En ole virallisesti tajunnut, mihin olen itseni saattanut. Minut on peloteltu työmäärällä ja opiskelun raskaudella. On kehotettu miettimään opintovapaata ja rohkaistu heittäytymään opinahjon hankkeisiin ja tapahtumiin. Tajuan jälkijättöisesti, että minulla on käsillä melkoinen mahdollisuus. Mutta sittenkin vähän toppuuttelen. Rauhassa nyt. Ei hötkyillä. Kolmantena kouluaamuna jouduin myös ilmoittamaan, että ei, minulla ei ole vielä opinnäytetyön aihetta. (En kehdannut sanoa, että eipä käynyt mielessäkään, että se olisi pitänyt jo keksiä. Luulin, että tulen ensin oppimaan. Olinpa minä hölmö.)

Olen ollut kauhuissani, kuinka ihmiset ovat brändänneet itsensä, osaavat pitää hissipuheita osaamisestaan, ovat tietoisia kaikista yhteiskunnallisista asioista ja tietävät nimeltä liudan tulevaisuudentutkijoita. Minä mietin edelleen kuka olen, miksi toimin kuten toimin, mitä saan aikaiseksi. En ole ollut kiinnostunut, miten lohkoketjuteknologia mullistaa koko maailmantalouden. En ole ollut huolissani siitä, että robotiikka vie työpaikkani.

Olen elänyt tynnyrissä. Olen ollut arjen sankari, joka on onnellinen, kun saa lukea hyvää romaania peiton alla. En kuitenkaan suostu tekemään asioista vaikeampia kuin ne ovat. Mutta lupaan laajentaa tajuntaani.

Jos ei muuten, niin kunnon kännillä. Kunhan maksa-arvot laskevat.

Joku päivä

Putkimies teki hienoja putkia. Hivelee silmää ja mieltä. Putket siis. Miestä en ole tavannut.

Herradelegaatio mittaili pintakosteuksia. Lutimärkää. Kummallista, koska silmään lattia näyttää hyvinkin kuivalta. Jotenkin sitä kuvittelee, että märkä on märkä. Huomenna tehdään reikiä poramittauksia varten ja maanantaina mittaillaan. Mittauksien perusteella joko kuivataan joku kuusimiljoonaa viikkoa tai piikataan koko paska pois. Aivan hel-ve-tin mielenkiintoista. Kaikkeen tottuu paitsi jääpuikkoon perseessä. Juoksen avantoon.

Savolainen Remonttiherra on ihku. Herra imuroi työmaansa, mutta myös remonttialueen ulkopuolisen eteistilan työpäivänsä jälkeen. Voi sydän!

Virkkasin tuubihuivin Kädentaidoista ostetuista sikahalvoista langoista. Se näyttää kaulassa patalapulta.

Pääsin opiskelemaan ylempää tulevaisuutta ammattikorkeaan. Minusta tulee tradenomi pilkku yyaaämkoo. Yli-ihminen, ylempi ihminen, ylevämpi ihminen. Vähintään. Ehkä myös kaunis, laiha ja menestyvä. Hakemuksia oli yli 300 ja aloituspaikkoja 25, joten kyseessä on pienimuotoinen ihme.  Luulen, että opintotoimistossa on käynyt laskuvirhe minun edukseni. Helvettiläinen sentään. Olo on epäuskoisen kupliva. Haaveista on ehkä mahdolista tulla totta. Hittovie. Kiroilututtaa. Hyvällä tavalla. Kin. Asiasta tosin pitää vielä neuvotella esimiehen kanssa. Saatoin jättää pääsykokeissa käymisen kertomatta (yllättävä lomapäivä keskellä viikkoa). Parempihan se on keskustella varmoista asioista, eikä hypoteettisella tasolla. Näin minä sen näin. Todellisuudessa en olisi kehdannut sanoa, etten päässytkään.