lauantai 28. syyskuuta 2013

Jälleennäkeminen

Kolmas kupillinen Juhla Mokkaa, kuudes Domino-keksi ja toppahousut. Ommeinaa pimeetä.
Oli ikävä tätä. Pieniä huoneita, klohmuista lattiaa.

Hiljaisuuden rikkoo vain räpättävä sähkötaulu.


Pitäisi kaikenlaista, mutta minä vetäydyn vällyjen alle lukemaan. Aijettä. Niin että tölliltä hyvää iltaa.

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Lahja


Pääsin taas päivittämään sivupalkin numeroa. En koe ikäkriisiä, mutta 36 on paljon enemmän kuin 35.

Synttärilahjaksi sain tuolin eräänlaista tuolifetissiä sairastavalta. (Hän nimeää tuolinsa: on Veikkoa ja Klaaraa.) Ymmärrän kyllä, tuoli on aina tuoli. Ihminen tarvitsee tuoleja. Vaikka kaikenlaiset tuolit ovat hyväksi ihmiselle, ovat juuri tietynlaiset tuolit luonnollisesti enemmän kuin toiset. Kuten tämä Lahja. Minulle kun on kulkeutunut pöytäryhmä, jossa on juuri tietynlaiset tuolit. Tuolit, joilla on erityinen paikka sydämessäni. Hieman mahtailevat, vähän kömpelöt, sirosti massiiviset. Viitattakoon heihin sanalla Perintö.

Lahja on kulkenut omia polkujaan. Tuntemattomat ovat Lahjan tiet. Lahja ei kuitenkaan enää mahtunut jonkun elämään ja päätyi Fidalle. Fidalla hintalappuun oli rustattu "wanha tuoli". (Tässä kohtaa haluaisin mainita, että tuoli on 70-luvulta, eikä sitä mielestäni pidä kategorisoida vanhaksi, saati wanhaksi. Olemmehan vielä melko nuoria. Enkä siis pode ikäkriisiä.) Lahjalle oli käynyt tismalleen samanlainen onnettomuus kuin yhdelle meillä asuvista tuoleista. Ilmeisesti kohtalokas tapaturma on käynyt tuolin kaaduttua: ylimmästä poikkipuusta on haljennut pala. Lahjan ylin poikkipuu on liimattu yhtälailla kömpelösti kuin Perinnön. Onnellista on se, että Lahja ei tässä joukossa tunne itseään vähäpätöisemmäksi. Eletty elämä näkyy, mutta ei pahasti. Lahja on kuitenkin alkuperäisasussaan. Ilman uusia täytteitä tai pakkeleita.

PS. Tekisi mieli taas selitellä blogin hiljaiseloa, mutta en taida. Tässä nyt vaan olevinaan kaikenlaista. Maalasin purkin kansia tehdäkseni edes jotain. Ehkä myös siksi, että löysin suhumaalin hiuslakkapurkin vierestä.


sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Viikko sitten


Meillä oli viikko sitten kahdeksan hengen kemut. Kuuden ruokalajin päivä. Emme sylkeneet lasiinkaan.

Erilaisia laseja olisi ollut kullekin ruokailijalle noin miljoona, eikä lasikasa kunkin paikalla olisi ollut kiva. Laseista tuli center piece, pöydän keskeltä sai napata oikean lasin (vääräkin kävi) juoman vaihtuessa. Lasien sekametelisoppa oli vain hauskaa. Ainakin minun mielestäni.

(Kiitos vielä, Minna, tuolien ja lisäastioiden lainasta!)

Huikea ilta, liian harvoin tulee järjestettyä aikaa vain olla ja viettää aikaa porukalla. Ilman lapsia.

Arki kulkee omaa tahtiaan, peruskauraa. Onnen hetkiä samettiruusuista, sienireissuista, reippaasti ajavasta bussikuskista, työkavereista, auringonkukkapellosta, hikisen lapsen innostuneesta lörpöttelystä, pienistä hetkistä. Niin ja Miehestä. Hermoromahduksia riittämättömästä ajasta, bussista myöhästymisestä, ylipitkistä perjantaipäivistä, pyykkivuorista, lattialle tippuneesta suodatinpussista, jatkuvasti irtoavasta imurinsuulakkeesta, kokonaisen metsän mukanaan kuljettavasta koirasta.

Blogiin kirjoittaminen tuntuu ylivoimaiselta, turhalta löpinältä. Aloitan, päädyn "ketä kiinnostaa" -ajatukseen ja poistan tekstin. On se sellainen kausi. Sain pinnistettyä edes jotain. Viikon vanhaa tarinaa. Hoh.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...