Entistä velkaa maksamme pois

Isännöisijätodistuksia, lainahakemuksia, puntarointia. Päätös on tehty.

Uusi asuntolaina uusilla lainaehdoilla ja uudella marginaalilla on yksistä pariovista liikaa. Kun tällä hetkellä entinen laina jopa lyhenee kohtuullista tahtia, niin on äärettömän paljon fiksumpaa antaa lainan lyhentyä. Tällaisina aikoina. Edelleen kiukkuan elämistä tulevaisuudelle, mutta koska tämä hetkikään ei ole paskempi, niin mutkuttamisestani katkeaa terävin kärki. Päätin ottaa nykyisen huushollin pohjapiirustuksen eteeni ja kuvitella kaiken uusin silmin. Onhan tässä potentiaalia.

Kuuntelin tänään isän ja pojan marssimista keittiössä. Tajusin, että täällä asuvat kanta-astujaheimon edustajat eivät todellakaan sovellu kerrostaloon.

Uskaltaisikohan?

Jos kirjoittelen julkisesti, niin mitä tapahtuu? Jotenkin tämä hämmennys ja levottomuus on purettava. Mahassa muljuu.

Ei, en ole raskaana.

Kävimme asuntoesittelyssä. ÄÄÄÄÄÄÄK!

Mehän emme muuta tästä koskaan mihinkään. (Paitsi sinne kivilinnaan Etelä-Eurooppaan. Viininviljelijän hommat tosin ovat vielä jäissä talouspoliittisten ongelmien takia.) Onko täysin järjetöntä muuttaa rivitalosta kerrostaloon? Kerrostaloon, jossa ei ole hissiä? Kerrostaloon, joka on vanhempi kuin minä? Kerrostaloon, jossa on säälittävän pieni parveke? Asuntoon, jossa ei ole saunaa? Asuntoon, jossa on postimerkin kokoinen kylppäri? Asuntoon, jonka keittiö on ... ällöttävä? Mjoo. On.

Mutku. Siellä ei ole verholautoja vaan verhotangot. Siellä on yksi huone enemmän (lue: mun huone, askarteluhuone, pelihuone). Siellä on 13 neliötä enemmän kuin nykyisessä. (Onko tuo 13 joku paha merkki?) Siellä on kolmeen suuntaan ikkunat. Siellä on lasipariovet. Siellä on suloiset väliovet kippurakahvoilla suoraan 60-luvulta. Siellä on ne pyöreät nipsutin-valokatkaisijat. Siellä on järvinäkymä. Siis vain talvisin. Siellä on kylppäriremppa tehty. Sen talonnumero on mun suosikkinumero.

Eilen olisin ollut valmis muuttamaan. Tänään itkin etu- ja takapihan kukkia ja käkkäröitä. Määenkestä.