torstai 24. tammikuuta 2013

Bikinikunto



Päivä 126
Mahtavaa! Aurinkoloma varattu. Hienosti aikaa laihduttaa, kiinteyttää, tulla rantojen jumalattareksi.

Päivä 90
Hyvin aikaa. Tästä se lähtee. Ihan just.

Päivä 62
Nyt kunnon rutistus. Tiukka aloitus Nutraamalla. Jatkossa kevyttä linjaa, paljon urheilua.

Päivä 25
Joulukin meni. Tulipa syötyä. Tilanne ei ole kuitenkaan katastrofaalinen, aikaa on. Taidan ostaa Nutriletin 5 päivän paastopaketin.

Päivä 12
Helvetti. No, aloitan huomenna kaalisoppapaaston.

Päivä 7
Mihin piruun nämä päivät katoavat. Huomenna en syö enää mitään. Viikossa ehtii lähteä hyvin nesteet ja pahimmat pullotukset. Ainakin nilkoista.

Päivä 3
Kappas, löysin itseni Raxista mättämästä kuin viimeistä päivää. (Jätän jäätelön syömättä.)

Päivä 2
Tarkistan bikinikunnon. Juu, ehjät ovat.

lauantai 19. tammikuuta 2013

11 vastausta

Sain Saraheinältä puutarha-aiheisen haasteen, kiitos! Mutta puutarha? Jaa mulla vai? Onhan sitä pientä pihaa kaupungissa ja Töllillä, mutta että puutarha... Ainakin yritystä on. Vähän jännittää, mitä viime kesäiset tonkimiset Töllillä näkyvät tänä kesänä. 

1. Puutarhaihmisissä tuntuu olevan eniten maamerkkeihin kuuluvia. Oletko sinä horoskoopiltasi kauris, härkä tai neitsyt?
Olen. Neitsyt. Hämmentävää. 

2. Oletko saanut puutarha-alan koulutusta kurssin tms merkeissä?
En. Voisin tykätä.

3. Onko kukkapenkissäsi luonnonkasveja?
On. Vuohenputkea, voikukkaa, rönsyleinikkiä... No, Töllillä on kieloa, kaupungissa sinivuokkoa. Sammalta saa minun puolestani tulla mihin vain. Siihen nurmikkoonkin.

4. Oletko aamu- vai iltaihminen?

Aamu.

5. Oliko sinulla lapsena lempinimeä?
Oli. Eve taitaa olla sitkein.

6. Tykkäätkö hiihtää, luistella?
Tykkään. Muutama päivä sitten vedin hiihtolenkin veren maku suussa, vaikka piti aloitella rauhallisesti. Täysillä tai ei ollenkaan.

7.  Jos muuttaisit ulkomaille, minne lähtisit?
Meillä on Miehen kanssa sopimus, että sitten kun rikastumme äkillisesti, muutamma ensin Espanjaan Kataloniaan ja sieltä Pohjois-Italiaan. Kokemuksiemme perusteella päätämme loppusijoituspaikkamme.

8. Risteily, rantaloma, kaupunkiloma vai omatoimimatka kaukomaille?

Kaupunkiloma ehdottomasti. Viikon päästä lähdemme rantalomalle. Pelkkä ajatuskin kauhistuttaa, mutta mitäpä ei lapsensa eteen tekisi. Löysin bikinit, pilkulliset. Ai kamala.


9. Mihin olit viimekesänä tyytyväisin puutarhassasi?
Tölli: Kallion esiinkaivamiseen: mitä enemmän, sitä parempi. Pioni ilmeisesti selvisi hengissä siirrosta aloittelijan tuurilla.
Kaupunki: Kesäkukat rehottivat pyhästä hengestä.


10. Lempipuusi?
Mäntykangas rauhoittaa ja on ehdottomasti kaunein maisema, mitä tiedän. Yksittäisenä puunakin männyssä  on jotain todella viehättävää. Töllillä on pihassa iiiiiso mänty, enkä haluaisi siitä luopua, vaikka jokainen myrsky jännittää.

11. Mikä sai sinut tänään hymyilemään? 
Nukuin hyvin, tänään hymyilyttää kaikki.

Napatkaa ihmiset mukaanne Saraheinän kysymykset. Minä ryhdyn nyt siivoushommiin.

perjantai 4. tammikuuta 2013

Plussalla

Että mua niin riepoo.

- Oivariini-paketit. Jokaisen paketin kansi on ensimmäisen käytön jälkeen säpäleinä. Kun rikkoutuneen paketin nappaa kaapista huolimattomasti, jää käteen vain riekaleina oleva kansi ja paketti sisältöineen lentelee pitkin kämppää. Jos ei ole tarpeeksi nopea, syöksyy koira lipomaan pakettia onnesta ymmyrkäisenä. Salaliittoteoriani on, että Valio tekee tämän tahallaan. Oivariinin kulutus on moninkertaistunut taloudessamme.

- Anni. Pitkän odotuksen jälkeen saamme Jaajon takaisin. Ihanaa! Korvani eivät tosin kestä Annin kimitystä, ja kaikki on pilalla.

- Talvi + toppavaatteet + sovituskoppi + bikinit. No, tätä ei tarvi selitellä.


Että mua niin hykerryttää.

+ Bussi. Olen tajunnut bussimatkailun onnen. Kun muut raapivat ikiroutaisia autojaan, minä pompsottelen pysäkille ja nousen valmiiksi lämmitettyyn autoon. Ei lopu bensa, ei lopu tuulilasinpesuneste, ei lennä rapa. Yllättävän paljon tuttujakin näkee heti aamutuimaan.

+ Asiakaspalvelu. Sain tänään oivallista asiakaspalvelua, vieläpä vain vähän ennen sulkemisaikaa. Lielahden Sportia Pekka osaa hommansa.

+ Sivupisnes. Neuvotteluja freenlancer-kirjoitushommista. Jännittää, hykerryttää. Kaikkea on kokeiltava. Tulta päin, sano eukko lumessa.

+ Kevät. Käytännöllisesti katsoen kesä on ihan nurkan takana.

+ Uusi hiiri. Vanha vaurioitui tapaturmaisesti kuukausia sitten. Etusorminappula ja rulla olivat osittain jumittuneet, mikä on aiheuttanut yllättävää etusormilihaksen kasvua. Uusi hiiri niksuttelee ja rullailee lähes kitkattomasti. Manuaalissa oli jopa ohjeet laitteiden "parittamiseen". Eläköön Google Translate. Tirsk

+ Loma. 22 yötä. Valo! Odota, tulen ihan pian! 

Plussalla. Turtolan Citymarket on tosin ruvennut riepomaan oikein todella, eikä Plussa-kortilla ole enää mitään tekoa. Pitäköön tunkkinsa.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...