On se vaan

Meinasi tulla itkupotkuraivari, kun kevään viikonloput hupenevat kaikenmoisiin juhlallisuuksiin, päättäjäisiin ja jalkapalloturnauksiin. Mutkumäähaluunmökille. Taisi olla jo myrsky vahvana ilmassa, kun Mies ehdotti viikonlopuksi erityisjärjestelyjä. Minut kiikutettiin karvakaverin ja maalipurkkieni kanssa töllille, ja miehet viettivät jalkapallontäyteistä viikonloppua kaupungissa. En oikeastaan edes salannut innostustani.

Keittelin kaurapuuroa lämmitelläkseni. Ahmin kylmää grillimakkaraa nälkääni. Söin ylivuotisia keksejä, koska kuvittelin pärjääväni viikonlopun ilman herkkuja. Lämmitin kahvia mikrossa. Mutustin ruisleipää sängyssä. Elin kuin pellossa.

Hurmoksessani riehuin taas tuvassa. Siirsin kaapin kamarista ja sudin Helmeä vimmaisena. Värittelin ensin pöydän jalan. Koska suti oli valmiiksi märkä, jatkoin kaapin maalailulla. Sillälailla rouheasti. Pyrin shabby chiciin, mutta luonto ei myöntynyt moiseen. Vetimiin naulasin nännit ja värin määräsi torpan ainoa suhumaalipullo. Vedin juhlaliinan pöytään ja join mustikkakeiton kaukana ruokapöydästä. Löysin keittiön ikkunaan villalankaverhot. 

Ei tullut pimeä, vaikka lepakot lentelevätkin. En tarvinnut kirvestä suojautumiseen ja pissallakin pystyi käymään puoli kolmelta yöllä.

Tänään vedin ulkohommissa sellaisen crossfit-treenin, että mor-jens. Mutta se onkin sitten aivan eri tarina.

Kyllä kesä on erikiva.

Aijettä.