Matkalla

Juna on tarkkailijan unelma. Aamulla nainen kirjoitti pitkää sähköpostia. Suu mutristui, rentoutui ja mutristui uudelleen. Hän puri poskeaan. Huulet kiristyivät viivaksi ja silmien räpäytykset kestivät liian kauan. Sitten hän ryhdistäytyi, alkoi nakuttamaan voimallisesti, nyökkäili tekstilleen hyväksyvästi. Selittäen kärsivällisesti, pää hieman vinossa. Välillä hän etsi sanoja käytävän pilkullisesta lattiasta. Siellä ne näyttävät olevan. Vastaukset. Hän keskusteli vastaanottajan kanssa. Ja minä sain tarkkailla äänettömästi. Asia oli selvästi vaikea.

Joku söi kananmunaleipää. Kananmunaleivät junassa pitäisi kieltää. Ne haisevat pahemmalta kuin vessa. Ja vessassahan ei käydä.

Nyt edessäni istuu kahdeksan voimakkaasti humaltunutta miestä. Pullo kiertää. Toinenkin. Ovat matkalla Vaasaan. En pysty lukemaan englanninkielistä kirjaa, kun tahtomattani kuuntelen ruotsia. Osa puhuu selvästi vaasaa, mutta osa puhuu ruotsia voimakkaasti murtaen, ainakin minun korvaani.

Onneksi minulla on näytönsuoja. Saan olla tarkkailun ulkopuolella. Ainakin kuvittelen niin. Huomaan itsekin etsiväni vastauksia käytävältä, niitä on siellä paljon. Vierustoverini saa WhatsAppilla sydänviestejä.

Olen taas yhden päivän enemmän ylempi minä. Lähipäivät ovat sielunhoitoa. Ihana jakaa ajatuksiaan samanmielisten kanssa. Lasillinen viiniä koulunpäivän jälkeen on aina hyvä idea.

Kuolen nälkään, Olisipa pitsaa.

Nyppii

Kun on matoja koukuissa, niin kyllähän se nyppii, vaan ei haukkaa. Haluaisin uskoa, että vonkale antaa odotuttaa itseään. Vaan uskonko kuitenkaan. En ole uskossani vahva. Tunnelma on tällä hetkellä kuin kolmen minuutin kuorittu muna. Lipsahteleva, eikä siihen oikein uskalla tarttua tanakasti. Keittiöfilosofiaa. Vapaita kanoja. Vihreässä paketissa.

Viime viikonloppuna lapioitiin jalkapallokentällinen lunta lätsähtäneen kuplahallin päältä. Lapsi rakensi olohuoneen pöydästä syöttöpenkin ja lenkkeilee keittiön saareketta ympäri. Kunpa poliittiset jumalat näkisivät tämän, kun päättävät urheilupaikoista. Mielenterveysongelmia aikuisille, jos lapsi ei pääse treenaamaan.

Söin tänään laskiaispullan, vaikka olen taas keskellä uutta elämää. Huhtikuussa kävelen käsikynkkää Miehen kanssa Barcelonassa kauniina, laihana ja rentoutuneena. Sillä ajatuksella jaksaa. Odotuksella jaksaa.

Huomenna on pitkästä aikaa koulupäivä ja uusi opintojakso alkamassa. Olen viettänyt yhdeksän päivää ilman koulutehtävien deadlineja. Johan tässä on vieroitusoireita.

Vapaapäivä

Täytin tänään yhden opiskeluun liittyvän hakemuksen. Hain mukaan parin viikon extrasuper-once-in-a-lifetime-experience-lisäopintoihin, joihin liittyy viikon retki Englantiin. Hakemukseen liitettiin mm. motivaatiokirje lontooksi. Ai äm motiveitiid. Niinku veri. Ju nou. Että valitkaa mut tai muuten. Tai muuten joudun maksamaan ulkomaanreissuni itse ja se ei oikein ole nyt mahdollista. Niin että pick me. Vaihtoehtoisesti voitte rukoilla Eurojackpot-voittoni puolesta. Kiitos.

Sitä tulee mukavan tärkeä olo, kun on pistänyt jotain matoa johonkin koukkuun. Voi rauhassa odotella. Vähän samanlainen olo, kun laittaa talouden kaikki pesukoneet jylläämään. Voi olla tehokkaasti tekemättä mitään.

Tämän vapaapäivän agendalla oli myös pitäisi-lista. Ne pitää kirjoittaa viivapaperille lyijykynällä, painavin ja äärimmäisen siistein kirjaimin. Ehkä hieman normaalia pienemmin kirjaimin, sillälailla täpäkästi ja arkkitehtoonisesti. Sisennettynä. Ja luettelomerkit pitää olla. Kolmiot. Toisinaan jopa jaoteltuina eri otsakkeiden alle. Tai laatikoituina näennäisesti rennolla viivalla. En saanut tehtyä, koska en saanut päätettyä listan aihealuetta. Sain kyllä hennon sisustusidean. Innostuin ajatuksesta noin neljäksi minuutiksi. Onneksi se meni ohi teekupillisella.

Tänään tulee viimeinen jakso Milanon naisten paratiisista. En kestä, jos Teresa pysyy yhdessä sen pirun signor Morin kanssa.

Miksi muuten perussähköpostin "ystävällisin terveisin" kuulostaa nykyään ihan vittuilulta? Johtuuko se siitä, että en ole syönyt karkkia kohta neljään viikkoon? Onko vika minussa vai sanoissa? Miten muuten sitä voi sähköpostit lopettaa? "YT" on vielä veemäisemmän kuuloinen ja se saatetaan liittää tiettyihin neuvotteluihin, "Terkuin" on liian tyttömäisen tuttavallinen, enkä minä oikeastaan halua edes terkkuja lähettää. Pitäisi olla enemmän vaihtoehtoja.

Tähän voisi liittää kuvan pieruverkkareista ja eriparivillasukista. 

Tavoite

Edellisessä postauksessa yhdeksän kuukautta sitten lupasin palata kylppäriremppaan. Mutta. No. Lyhyesti. Meillä tuli urakoitsijan kanssa vähän erimielisyyksiä loppulaskusta ja remontin kestosta. Urakoitsija väitti ilmekään värähtämättä, että remontti viivästyi kaksi viikkoa. Viimeisiä asennuksia he kuitenkin tekivät, kun remontti oli viettämässä puolivuotissynttäreitään. Ja kehtasivat kaikesta sähläämisestään laskuttaa muutaman tonnin ylimääräistä, ihan vain hyvän tahdon eleenä. Kun pelkkä ajatus saa vieläkin vapisemaan raivosta, niin lienee parempi olla ajattelematta. Enitenhän tässä vituttaa se, että sitä kuvitteli olevansa fiksu kuluttaja ja luottaa suureen. Sitä halusi niin kovasti, että olisi tehnyt hyvän valinnan. Ja edelleen, tämäkin pieni muistelo aiheutti akuutin touretten. Ja kun en osannut kauniisti tai rakentavasti aiheesta kirjoittaa, niin olen ollut kirjoittamatta lainkaan. Pitäkää tunkkinne.

Kylppäri sinänsä on ihan kiva. Uusi pyykinpesukone on aika ihku ja suihkusta tulee lämmintä vettä. 

Sitten päivän muihin aiheisiin.

Olen ollut työn ohella opiskelija nyt vuoden ja viisi päivää. Olen tahkonnut 55 opintopistettä. Hyvä minä. Vaikka en asettanut itselleni tavoitteita koulun suhteen, huomaan olevani ällöttävä hikari. Vain erinomainen on kyllin hyvä. Lievästi sairasta, mutta hivelee sisintä. Haaveilen opintovapaasta, koska olen joko vähän väsynyt tai kyllästynyt työhöni tai pelkästään laiskamato. Opiskelun lähipäivien ja arjen työpäivien välinen kuilu on järisyttävä. Toisaalla syleillään maailmoja pitkällä tulevaisuudessa ja toisaalla taistellaan viime vuosituhannen byrokratiaa vastaan, toki hyvän asian puolesta. Nuo järistykset ovat syöneet voimiani ja aiheuttaneet jälkijäristyksinä armotonta tympääntymistä nykyisiin työtehtäviin. Tilanne on siis huolestuttava. Samanaikaisesti olen havahtunut siihen, että en ole visioinut elämääni. En ole backcastännyt ja luonut roadmappia. Olen vain ajelehtinut. Olen nähnyt vierestä, kuinka ihmiset todella määrätietoisesti johtavat elämäänsä kohti jotain. Mitä minulta on jäänyt ymmärtämättä? Minun pitäisi ottaa voima-asento ja ryhdistäytyä. (Joo, joo, ihan kohta.)

Onko tämä nyt se neljänkympin kriisi?

Tänään kuulin kahden nuorehkon lääkärisihmisen keskustelevan tavoitteista. Toinen sanoi tavoitteeksensa löytää vielä joskus tuberkuloosin kohdusta. Toinen nyökkäili hyväksyvästi. Minä mietin vain, että mitä helvettiä!??!! Onko se edes mahdollista? Toisaalta, jos olisin sanonut, että minun tavoitteeni on olla kaunis, laiha ja menestyvä, he olisivat kenties reagoineet samalla tavalla.

Taas huomaan myös sen, että kirjoittamattomuus syö ihmisen elävältä. Eeppisten esseiden kirjoittaminen ei korvaa kirjaimien viihdekäytön tuomaa hyvää oloa.

Ystävällisin terveisin

Eiku eihän näitä näin lopeteta.

Moro!

Haja-ajatuksia

Takapihalla on sinivuokkoja. Etupiha on rytöläjä. Töllilläkään ei ole käyty. Melkoinen kasa pitäisi-hommia muodostuu ihan itsekseen. Kevät on vähän raskasta. Valokin on sellaista, joka porautuu suoraan takaraivoon ja saa silmät vuotamaan. Kävin elämäni ensimmäistä kertaa näöntarkastuksessa optikolla. Ei ole ikänäköä vielä. Jollain prismalla saisi silmät jaksamaan esimerkiksi lukemista pidempään. Vaikutti vähän höpöhöpöhommalta. Tiedä häntä.

Pääsiäiselle latasin kasan odotuksia valmistuvista koulutöistä. On oppimispäiväkirjaa, raporttia ja jos jonkinlaista kirjoitustyötä. Opettelen kirjoittamaan laveasti ja kuningasideoita avaten. Haluaisin sellaisen härpäkkeen, joka kirjoittaa ajatukseni auki tuohon paperille. Noin vain.

Olen jo hieman aivopeseytynyt skenaarioista ja toimintaympäristön monitoroinneista.  Kolmipäiväiset koulupäiväretket Helsinkiin ovat olleet vähän lamaannuttavia. Täydellinen uppoutuminen täysin toiseen maailmaan on hekumallista, mutta arkeen paluu on tahmeaa. Olen kuin banaanikärpänen tsinuskikastikkeessa. Koulun penkillä istuminen aiheuttaa myös hetkellisen kuolion takapuoleen.

Osaan jo käyttää HSL:n korttia ja yritän käyttäytyä hillityn tympääntyneesti lähijunissa. Pahoitan asiaankuuluvasti mieleni Pasilan aseman remontista. En ole vielä uskaltautunut juomaan nokkamukista kahvia. Koulutus on selvästi kesken.

Eilen paskamaisen viikon kohokohdaksi nousi taloyhtiön hallituksen kokous. Ystäväni, herra Tekninen isännöitsijä, vittuili minulle pahantahtoisesti joka asiasta ja täysin häpeilemättä. Yritin keskittyä siihen, etten ala kovaäänisesti kimittämään tai purskahda itkuun. Adrenaliini höyrysti näkökykyni, mutta muistaakseni pysyin melko rauhallisena. Mietin, että voisiko aikuinen ihminen noin vain nousta seisomaan ja kävellä sanaa sanomatta pois. Jätin senkin dramaattisen eleen käyttämättä. Onpahan näitä sitten varastossa tulevaisuuden varalle. Onhan se väärin haluta, että taloyhtiön uudessa opastekyltissä käytetään suomen kieltä oikein. Hankala ämmä.

PS. Kylpyhuoneremontin vastaanottotarkastus oli tällä viikolla. Jätän tämän asian ruotimisen kuitenkin ensi viikkoon, kun pääsemme yhteisymmärrykseen urakoitsijan kanssa kaikista yksityiskohdista. Aikatauluhan petti remontissa täysin, mutta lopputulos on kyllä varsin sievä. Rakastan uutta pesukonetta!

Koululainen

Olen nyt virallisesti saanut opiskelija-statuksen. Voin ruokailla opiskelijahintaan ja ostaa junalippuja alennettuina. En ole virallisesti tajunnut, mihin olen itseni saattanut. Minut on peloteltu työmäärällä ja opiskelun raskaudella. On kehotettu miettimään opintovapaata ja rohkaistu heittäytymään opinahjon hankkeisiin ja tapahtumiin. Tajuan jälkijättöisesti, että minulla on käsillä melkoinen mahdollisuus. Mutta sittenkin vähän toppuuttelen. Rauhassa nyt. Ei hötkyillä. Kolmantena kouluaamuna jouduin myös ilmoittamaan, että ei, minulla ei ole vielä opinnäytetyön aihetta. (En kehdannut sanoa, että eipä käynyt mielessäkään, että se olisi pitänyt jo keksiä. Luulin, että tulen ensin oppimaan. Olinpa minä hölmö.)

Olen ollut kauhuissani, kuinka ihmiset ovat brändänneet itsensä, osaavat pitää hissipuheita osaamisestaan, ovat tietoisia kaikista yhteiskunnallisista asioista ja tietävät nimeltä liudan tulevaisuudentutkijoita. Minä mietin edelleen kuka olen, miksi toimin kuten toimin, mitä saan aikaiseksi. En ole ollut kiinnostunut, miten lohkoketjuteknologia mullistaa koko maailmantalouden. En ole ollut huolissani siitä, että robotiikka vie työpaikkani.

Olen elänyt tynnyrissä. Olen ollut arjen sankari, joka on onnellinen, kun saa lukea hyvää romaania peiton alla. En kuitenkaan suostu tekemään asioista vaikeampia kuin ne ovat. Mutta lupaan laajentaa tajuntaani.

Jos ei muuten, niin kunnon kännillä. Kunhan maksa-arvot laskevat.

Meillä on kaikkea

Remonttipäivä 58. Laihdutuspäivä 3.

Meillä on reikiä eteisen seinässä. Meillä on kylpyhuoneessa reikien kohdilla juttuja. 

 Meillä on myös punaisia juttuja. Meillä on sininen juttu tummanharmaalla pohjalla.

 Meillä on led ja meillä on valo.

Meillä on johtokeskus.

Meillä ei ole enää Tapparaa. Meillä on Ilves.

Pyykkimummona

Joulun jälkeen tuli Mittamies. Mies mittasi kuivauksesta huolimatta märkää. Yllättävää.

Tekninen isännöitsijän antoi suuressa armollisuudessaan luvan piikata. Niinpä välipäivinä piikattiin hartaudella kuivatetut betonit pois. Piikkarina oli joku random heppu, koska meidän oma Herra Remonttimies oli muissa hommissa. Herra Random Piikkari ei imuroinut eteistä. Sotkuinen mies, joka piti helvetinmoista meteliä. En pidä herra Piikkareista.

Ennen loppiaista kävi Herra Sähkömies. Herra Sähkömies teki ilmeisesti sähkötöitä. Oli pyytänyt imuria lainaan, kun oli sotkenut eteisessä. Sinänsä outoa, koska sähkömiehet eivät koskaan siivoa jälkiään.

Huomenna tulee meidän oma Herra Remonttimies takaisin työmaalle. Mietimme, että pitäisikö sitä joku tervetuliaisbanderolli laittaa. Nymmeinaa alkaa tapahtua.


Remontti täytti tänään kahdeksan viikkoa. Se oli aika, johon henkisesti valmistauduin, jos ja kun kaikki menee kuitenkin pieleen. Nyt mennään siis yli tulvavallien ja hiekkasäkkien. Lupaan ja vannon, että jos remontti joskus valmistuu, en valita pyykinpesusta ainakaan kuukauteen. Kyllä sitä pyykkiä pesee, jos konetta voi käyttää poistumatta ulko-ovesta. Pyykkimummoa jo vähän vituttaa raapottaa pyykkiä ympäriinsä.

Saivat syödäkseen

Joulun ihme tapahtui perjantaina.

Sain levitettyä pesuaineen tuoksun koko huusholliin. Otin Ajax-asennon ja totesin puhtaustason riittäväksi. Sain valmistettua hieman kunnianhimoisen joulumenun. Veli oli luvannut tehdä greippigraavattuja silakoita. Soitteli kuuden aikaan illalla 200 kilometrin päästä ja kertoi etsivänsä silakoita. Lievästi hermostuin Veljen huolettomasta asenteesta joulumenun aikataulutusta kohtaan. Ongelmahan tosin on vain minun päässäni. Veljellä ei ollut mitään ongelmaa kuoria silakan nahkoja kymmeneltä illalla.

Mutta aatto tuli ja ihmiset saivat syödäkseen.

Aattoaamuna kävimme porukalla avantosaunassa. Veljen vaimokin kävi kahdesti kastautumassa. Veljen vaimon etelä-amerikkalaisuus tekee asiasta ylöskirjaamisen arvoisen. En tiedä, kumpi oli suurempi shokki: järviveden kylmyys vai välitön suhtautuminen alastomuuteen. Yritin olla näkemättä kälyn järkytyksestä pyöristyneitä silmiä, kun pesutiloissa ventovieraat mummot heittävät tissit olalle ja suihkuttelevat nautinnollisesti. Hän piti uimapuvun päällä ja suihkutteli nurkkaan kääntyneenä pikavauhtia.

Onhan se tietysti hämmentävää. Vaatteet päällä ei halailla, mutta yleisessä saunassa ollaan tuttuja kaikkien kanssa.

Aatonaatonaatto

Piti töiden jälkeen siivota villinä, mutta tuli rip moti,  ei kino ja naamajumi. Akuutti joulustressireaktio. Ärsytti, että Prismassa ei ollut jonoja, joita olisi voinut syyttää. Töistäkin pääsi ajoissa, eikä voinut kirota edes esimiestä. On tämäkin. Itseäkö tässä pitäisi osoittaa? 

Mutta. Vedin pari dabiä ja leikin hetken Flashdancea. Otin Hoegardenin. Graavasin lohen jotain tehdäkseni. Onhan päivä vielä huomennakin. Silakat muhinoivat liemissään ja palapaisti on paistunut. Aloitan aamun saaristolaisleivällä ja aurakinuskikakulla. Siivoan. Pitää tuoksua pesuaineet. Positiivista on, että ei tarvitse siivota kylpyhuonetta ja saunaa. Koristelin kuusen Granon joulukortilla. Harkitsen vakavasti yhteistyöviinin avaamista.

Huomenna tulee porari tekemään uudet mittausreiät. Toivon ihan tosissani, että heppu vie mölymööpelit mennessään. Kaipaan niin kovasti rauhaa.

Joulun ihme

Ei jaksaisi. Haluaisin mennä pimeään, peiton alle. Nousta valoon parin viikon päästä.

Miten hitossa tuo joulukin taas pääsi yllättämään? Ei ole joulu-olo. En ole liimannut henkilökorttiin tonttuhattua. En osaa ryhtyä siivoushommiin. Koti on likainen ja meluisa. Minä olen likainen ja meluisa. Töissä excelöidään maailmaa valmiiksi. Täydellä höyryllä, vaikka se ei onnistunut vuosi sittenkään. Eikä sitten. Eikä sitten. Hulluutta. 

Verhot on rumat. Ei ole mattoja. Koira haisee. Tukka on hamppu. En ole asentanut jouluvaloja. Piparkakkutaloista puuttuu jääpuikot. Amaryllikset kukkivat ennen aikojaan. Tonttuhommat on aivan vaiheessa. Sohvan kangas on nyppyyntynyt. Olen lihonut.

Siinä se. Olen lihonut. Voi helvetin helvetti. Ällöttävää.

Mutta olen tehnyt imelletyn yökkölaatikon, lanttulaatikon ja hyydytetyn kylmäsavulohikakun pakkaseen valmiiksi. Sika on hankittu. Näön vuoksi kääntelin ja taputtelin muitakin, vaikka paras sika oli ensimmäinen, johon koskin. Mies haluaisi leikkiä Rockyä sialla. Huomenna lapsi esittää varista joulujuhlassa.

Odotan joulun ihmettä. 

Päivä satakuuskytkahdeksanmiljoonaa

Meillä kuivataan.

Tekninen isännöitsijä vaati, että märkä betonilaatta kuivataan. Tekninen isännöitsijä ei suostunut siihen, että märkä betonilaatta poistetaan ja tilalle rakennetaan uusi laatta asianmukaisilla kapillaarikatkoilla. Tekninen isännöitsijä vannoi kuivatusajan olevan viikon tai pari. Tekninen isännöitsijä oli tietoinen, että sellainen kuivatusaika ei tule riittämään, koska kuivausurakoitsija oli niin hänelle ilmoittanut. Tekninen isännöitsijä ei kertonut sitä asukkaalle. Tekninen isännöitsijä ei korvaa lotkauttanut urakoitsijan mielipiteelle aikaavievästä ja toimimattomasta korjaustavasta. Tekninen isännöitsijä ei vastaa puhelimeen. Tekninen isännöitsijä ei ole kiinnostunut siitä, että asukas tulee kaistapäiseksi tässä metelissä. Tekninen isännöitsijä puhuu toista ja tekee toista.

Ja me maksamme teknisen isännöitsijän palkan.

Vituttaa. Niin että vapisen.

Seuraavat mittaukset on 28.12.2016.

Oikeasti.

Ja mitä ilmeisimmin silloin todetaan, että laatta ei ole kuiva.

Jotenkin sitä kuvitteli, että myös tekninen isännöitsijä ymmärtäisi, että jos kustannukset ovat likimain samat, niin lyhyt remonttiaika olisi kaikkien etu. Ja että rakenteen korjaaminen asianmukaiseksi on myös asunto-osakeyhtiön etu. Ja että asukas on varautunut kestämään remontin, mutta asukasta alkaa todenteolla vituttamaan, jos sille puhutaan paskaa.

Eipä mulla muuta. 

Päivä 14

Kaksi viikkoa takana. Vähän on lohduton näkymä. Huomenna sinitarratut tapit kertovat remontin tulevat työvaiheet ja valottavat tulevaa aikataulua.Viisaita tappeja.

Odottelu tympäisee.

Joku päivä

Putkimies teki hienoja putkia. Hivelee silmää ja mieltä. Putket siis. Miestä en ole tavannut.

Herradelegaatio mittaili pintakosteuksia. Lutimärkää. Kummallista, koska silmään lattia näyttää hyvinkin kuivalta. Jotenkin sitä kuvittelee, että märkä on märkä. Huomenna tehdään reikiä poramittauksia varten ja maanantaina mittaillaan. Mittauksien perusteella joko kuivataan joku kuusimiljoonaa viikkoa tai piikataan koko paska pois. Aivan hel-ve-tin mielenkiintoista. Kaikkeen tottuu paitsi jääpuikkoon perseessä. Juoksen avantoon.

Savolainen Remonttiherra on ihku. Herra imuroi työmaansa, mutta myös remonttialueen ulkopuolisen eteistilan työpäivänsä jälkeen. Voi sydän!

Virkkasin tuubihuivin Kädentaidoista ostetuista sikahalvoista langoista. Se näyttää kaulassa patalapulta.

Pääsin opiskelemaan ylempää tulevaisuutta ammattikorkeaan. Minusta tulee tradenomi pilkku yyaaämkoo. Yli-ihminen, ylempi ihminen, ylevämpi ihminen. Vähintään. Ehkä myös kaunis, laiha ja menestyvä. Hakemuksia oli yli 300 ja aloituspaikkoja 25, joten kyseessä on pienimuotoinen ihme.  Luulen, että opintotoimistossa on käynyt laskuvirhe minun edukseni. Helvettiläinen sentään. Olo on epäuskoisen kupliva. Haaveista on ehkä mahdolista tulla totta. Hittovie. Kiroilututtaa. Hyvällä tavalla. Kin. Asiasta tosin pitää vielä neuvotella esimiehen kanssa. Saatoin jättää pääsykokeissa käymisen kertomatta (yllättävä lomapäivä keskellä viikkoa). Parempihan se on keskustella varmoista asioista, eikä hypoteettisella tasolla. Näin minä sen näin. Todellisuudessa en olisi kehdannut sanoa, etten päässytkään. 

Lehtien kahinaa korvissani

Päivät 4-7 kuluivat ilman suurempia tapahtumia. 

Työ ei etene ilman putkimiestä. Putkimiestä ei voi ottaa ilman taloyhtiön vesikatkoa. Vesikatkoa ei voi tehdä ilman kahden päivän ilmoitusaikaa. Ihmiset eivät pärjää keskellä päivää kahta tuntia ilman vettä ilman kahden päivän valmistautumista. Siihen niitä ilmaisia ämpäreitä ilmeisesti tarvitaan.

Rauha on palannut sohvalle, koska alipaineistaja hiljennetään töiden tauottua. Äänitaso sohvannurkassa on nyt 27 desibeliä, jos en näpytä kirjaimia. Tason nimi on rustling leaves. Ah alipaineistaja, olet kuin lehtien kahinaa korvissani.  

Tänään Remonttiherra räjäytti keittiön, koska vesiputkien pääjutska on keittiössä. Kaappien alla luonnollisesti. Siellä on reikä lattiassa. Lapsi tuumasi, että eikös tässä samalla olisi hyvä tehdä se keittiöremontti.

Väsyttää ajatella. Kai sitä voi päivän olla likainenkin. Onneksi Excel ei niin kovasti roiski rapaa päivän aikana, vaikka toisinaan siitä jääkin paska maku.

Täti Pinkki pesi pari koneellista pyykkiä.

Putki, reikä ja erikoinen asennus.

Päivä 3

Täällä minä nyt istun. Kaksin alipaineistajan kanssa, joka pöhisee 37-41 desibelin voimakkuudella sohvan kohdalla. "Quiet library" mittarin mukaan. Pesin eilen hiukset vessan käsienpesualtaassa. Lapsi täytyisi käydä pesettämässä jossain. Harjapesussa, alustan jynssäyksellä ja kuumavahalla.

Jos olisimme läntisellä rannikkoseudulla, koko kylpyhuone olisi mitä ilmeisimmin purettu. Mutta koska olemme syvällä sisämaassa, odottelemme huomista delegaatiota tutkailemaan vakavia kosteusvaurioita ja rakenteellisia virheitä. Tietenkin. Kuinkas muuten. Pari muuttujaa. Remonttiherra teloi pienimuotoisesti itsensä katonpurkutyössä. 

Keittiön alakaapit on tyhjennetty, koska putkituksia pitää tutkailla keittiönkin puolelta. On kuulemma kummallinen asennus suoraan 70-luvulta. Jaa jaa. Selvähän se. Kattilavarasto on kirjahyllyssä.

Puhelinmyyjä soitti, että Kodin kuvalehti olisi tarjouksessa. Vastasin, etten ole kiinnostunut. Jatkoin, etten ole kiinnostunut juuri nyt mistään. Tarkoitin sitä, mutta en puhunut lehdistä.

Asioita tapahtuu, ja minä olen lamaantunut.

Mutta eipä se kosteusvaurio niin ahdista. Olen kovin paljon järkyttyneempi alakaton koolauksen löydöksestä. Siellä se oli. Vaurio. Virhe. Sisäilmaongelma. Terveyshaitta. Rutto. Lepra.

Päivä 1

No onhan se nyt komea. Suojakoppi. Nätisti olivat käärineet matotkin rullalle.

Huomenna Remonttiherra alipaineistaa remonttitilan paineistushärvelillä, joka on varustettu HEPA-suodattimella. Härvelin ja suojakopin tarkoitus on, että pölyä ja muuta hengitystä haittaavaa minimutenaa ei tule muualle asuntoon. Minä luonnollisesti epäilen vahvasti.

Huominen aiheuttaa myös vesikatkon koko taloyhtiöön, kun putkimies tulee tekemään uudet asuntokohtaiset sulut vesiputkiin. Suluille jätetään käpelöintimahdollisuus huoltoluukun kautta.  

Kun remonttisopimusta vielä hierottiin, varmistin, että urakoitsijat puhuvat suomea (taitotaso C1). Jo muutaman lauseen jälkeen havaitsin, että Remonttiherra puhuu selvästi savoa. Mutta koska Remonttiherra osaa vaihdella intonaatiota ja sijoittaa lausepainot oikein ilmaistakseen kaikkein hienoimpiakin merkitysvivahteita, en pidä savolaisuutta vakavana sopimusrikkomuksena.

Lupaavalta näyttää.

--

Disclaimer: Jotkut käyttämäni termit ja määritelmät eivät ole hyvän rakennuskielen mukaisia, eikä päätelmiäni saa käyttää Remonttiherraa tahi pääurakoitsijaa vastaan.  

Kylpyhuoneremontti

Allekirjoitimme sopimuksen kylpyhuoneen ja saunan avaimet käteen -remontista Laattapisteen kanssa 4.11. Päädyimme avaimet käteen -remonttiin, koska kumpaakaan ei kiinnosta käyttää vapaahetkiä sellaiseen mitä ei osaa. Emme myöskään halua käytää aikaa remppaherrojen toimintojen koordinointiin tai materiaalien metsästykseen. Yksinkertaisesti sanottuna halusimme maksimoida remontin onnistumisen. Haluamme, että homma hoidetaan vimosen päälle oikein. Maksaahan se hitokseen, mutta maksaisi ne hullujen huoneen päivämaksut ja ensiapuaseman kausikorttikin.

Työ alkoi asbestikartoituksella. Remonttiherra kävi poraamassa näytteet seinästä ja lattiasta. Koska asbestia ei löytynyt, remontti alkaa huomenna maanantaina. Käytännössä se tarkoittaa elämää ilman suihkua ja pesukonetta. Ihan jännittää, kuinka paljon hermo kuumenee. Ostin kymmenen kerran kortin avantouintisaunalle, että voin käydä viikoittain viilenemässä. Kahden avantouintireissun kokemuksella luulen löytäneeni uuden harrastuksen. En tosin uskonut hetkeäkään, että nauttisin moisesta hulluudesta, mutta on siinä sitä jotain. Itsensä ylittämistä. Jotenkin niin kovin suomalaista.

Mutta takaisin asiaan. Nykyinen kylpyhuone ja sauna on... noh... vanha ja järkyttävä. Remonttia on siirretty ehkä liiankin kanssa. Siihen on syynsä, miksi kyseisestä tilaa en juuri valokuvaa.

Huh.

Perjantainuha

Mies tuli tikkataulun kanssa kotiin. Meinasi, että seinälle. Sisälle. Kaupungissa.

Unen näki.

Taisi sitten kostoksi keittää perhosmakaroneja. En voi sietää niitä. Ei muka ollut muita. Kurkkasin vaivihkaa laatikkoon ja näin yhdellä silmäyksellä ainakin kaksi kiloa erilaisia makaroneja. Enkä edes pöyhinyt. Jätin kostoksi syömättä. Katsoin mielenosoituksellisesti MasterCheffiä.

Siitäs sai.

Kuukauden ikäinen jääkaappi kurnuttaa. Öisin se lorottaa. Niin kuin nuori mies lorottaisi pitkän kaljoitteluillan jälkeen suoraan pöntön veteen. Voiko sellaisesta reklamoida?

Eipä mulla muuta. Niistän nenän. Paha punkkunuha.

Valopilkku

Kirjoittelen sähköposteja kylpyhuonesuunnittelijalle ja -urakoitsijalle. Tai oikeammin mahdollisille tekijöille. Olen hankala asiakas, jolla on liian vähän rahaa. Aijettä, kyllä siellä huomenna taas kahvipöydässä kiitellään asiakaspalvelun ihanuutta. 

Oululainen lähetti tuotehyvityskortin, kun 12 palan Reissumies-paketissa oli vain 11 palaa. Kyllä minä siitäkin niin mieleni pahoitin. Aamuinen bussikuskikin sanoi ehkä inasen liian iloisesti huomenet. Mikähän niitäkin vaivaa? Ollaan sentään Tampereella. Joku roti. 

Eilen oli lapsen jalkapallokauden päättäjäiset. Mennyttä kautta juhlittiin vanhemmat vs. lapset -ottelulla. Taivaalta huiski lumihiutaleita, tuuli meni suoraan selkärankaan ja minulla oli vaikea asennevamma. Oikeastihan pelailu oli hauskaa ja jopa virkistävää, mutta ennakkoasenteeni oli vähällä pilata kaiken. Siinä, kun ennen peliä törrötin kentällä hölmistyneenä, yltiösosiaalisena ja hymyilevänä, olin melko voimakkaasti mukavuusalueen ulkopuolella. Minun mukavuusareenalla esiintyy Poldark ja art director Vittorio, siellä pidetään villasukkia ja mussutetaan ruissipsejä (Linkosuo Mini RuisSipsi 200g viettelevä sour cream). Oli siinä taas henkisen oppimisen paikka.

Pitäisi hankkia lisää heijastimia. Voisin olla huudien valopilkku ja säteilevä sankari.