Tavoite

Edellisessä postauksessa yhdeksän kuukautta sitten lupasin palata kylppäriremppaan. Mutta. No. Lyhyesti. Meillä tuli urakoitsijan kanssa vähän erimielisyyksiä loppulaskusta ja remontin kestosta. Urakoitsija väitti ilmekään värähtämättä, että remontti viivästyi kaksi viikkoa. Viimeisiä asennuksia he kuitenkin tekivät, kun remontti oli viettämässä puolivuotissynttäreitään. Ja kehtasivat kaikesta sähläämisestään laskuttaa muutaman tonnin ylimääräistä, ihan vain hyvän tahdon eleenä. Kun pelkkä ajatus saa vieläkin vapisemaan raivosta, niin lienee parempi olla ajattelematta. Enitenhän tässä vituttaa se, että sitä kuvitteli olevansa fiksu kuluttaja ja luottaa suureen. Sitä halusi niin kovasti, että olisi tehnyt hyvän valinnan. Ja edelleen, tämäkin pieni muistelo aiheutti akuutin touretten. Ja kun en osannut kauniisti tai rakentavasti aiheesta kirjoittaa, niin olen ollut kirjoittamatta lainkaan. Pitäkää tunkkinne.

Kylppäri sinänsä on ihan kiva. Uusi pyykinpesukone on aika ihku ja suihkusta tulee lämmintä vettä. 

Sitten päivän muihin aiheisiin.

Olen ollut työn ohella opiskelija nyt vuoden ja viisi päivää. Olen tahkonnut 55 opintopistettä. Hyvä minä. Vaikka en asettanut itselleni tavoitteita koulun suhteen, huomaan olevani ällöttävä hikari. Vain erinomainen on kyllin hyvä. Lievästi sairasta, mutta hivelee sisintä. Haaveilen opintovapaasta, koska olen joko vähän väsynyt tai kyllästynyt työhöni tai pelkästään laiskamato. Opiskelun lähipäivien ja arjen työpäivien välinen kuilu on järisyttävä. Toisaalla syleillään maailmoja pitkällä tulevaisuudessa ja toisaalla taistellaan viime vuosituhannen byrokratiaa vastaan, toki hyvän asian puolesta. Nuo järistykset ovat syöneet voimiani ja aiheuttaneet jälkijäristyksinä armotonta tympääntymistä nykyisiin työtehtäviin. Tilanne on siis huolestuttava. Samanaikaisesti olen havahtunut siihen, että en ole visioinut elämääni. En ole backcastännyt ja luonut roadmappia. Olen vain ajelehtinut. Olen nähnyt vierestä, kuinka ihmiset todella määrätietoisesti johtavat elämäänsä kohti jotain. Mitä minulta on jäänyt ymmärtämättä? Minun pitäisi ottaa voima-asento ja ryhdistäytyä. (Joo, joo, ihan kohta.)

Onko tämä nyt se neljänkympin kriisi?

Tänään kuulin kahden nuorehkon lääkärisihmisen keskustelevan tavoitteista. Toinen sanoi tavoitteeksensa löytää vielä joskus tuberkuloosin kohdusta. Toinen nyökkäili hyväksyvästi. Minä mietin vain, että mitä helvettiä!??!! Onko se edes mahdollista? Toisaalta, jos olisin sanonut, että minun tavoitteeni on olla kaunis, laiha ja menestyvä, he olisivat kenties reagoineet samalla tavalla.

Taas huomaan myös sen, että kirjoittamattomuus syö ihmisen elävältä. Eeppisten esseiden kirjoittaminen ei korvaa kirjaimien viihdekäytön tuomaa hyvää oloa.

Ystävällisin terveisin

Eiku eihän näitä näin lopeteta.

Moro!