Kylpyhuoneremontti

Allekirjoitimme sopimuksen kylpyhuoneen ja saunan avaimet käteen -remontista Laattapisteen kanssa 4.11. Päädyimme avaimet käteen -remonttiin, koska kumpaakaan ei kiinnosta käyttää vapaahetkiä sellaiseen mitä ei osaa. Emme myöskään halua käytää aikaa remppaherrojen toimintojen koordinointiin tai materiaalien metsästykseen. Yksinkertaisesti sanottuna halusimme maksimoida remontin onnistumisen. Haluamme, että homma hoidetaan vimosen päälle oikein. Maksaahan se hitokseen, mutta maksaisi ne hullujen huoneen päivämaksut ja ensiapuaseman kausikorttikin.

Työ alkoi asbestikartoituksella. Remonttiherra kävi poraamassa näytteet seinästä ja lattiasta. Koska asbestia ei löytynyt, remontti alkaa huomenna maanantaina. Käytännössä se tarkoittaa elämää ilman suihkua ja pesukonetta. Ihan jännittää, kuinka paljon hermo kuumenee. Ostin kymmenen kerran kortin avantouintisaunalle, että voin käydä viikoittain viilenemässä. Kahden avantouintireissun kokemuksella luulen löytäneeni uuden harrastuksen. En tosin uskonut hetkeäkään, että nauttisin moisesta hulluudesta, mutta on siinä sitä jotain. Itsensä ylittämistä. Jotenkin niin kovin suomalaista.

Mutta takaisin asiaan. Nykyinen kylpyhuone ja sauna on... noh... vanha ja järkyttävä. Remonttia on siirretty ehkä liiankin kanssa. Siihen on syynsä, miksi kyseisestä tilaa en juuri valokuvaa.

Huh.

Perjantainuha

Mies tuli tikkataulun kanssa kotiin. Meinasi, että seinälle. Sisälle. Kaupungissa.

Unen näki.

Taisi sitten kostoksi keittää perhosmakaroneja. En voi sietää niitä. Ei muka ollut muita. Kurkkasin vaivihkaa laatikkoon ja näin yhdellä silmäyksellä ainakin kaksi kiloa erilaisia makaroneja. Enkä edes pöyhinyt. Jätin kostoksi syömättä. Katsoin mielenosoituksellisesti MasterCheffiä.

Siitäs sai.

Kuukauden ikäinen jääkaappi kurnuttaa. Öisin se lorottaa. Niin kuin nuori mies lorottaisi pitkän kaljoitteluillan jälkeen suoraan pöntön veteen. Voiko sellaisesta reklamoida?

Eipä mulla muuta. Niistän nenän. Paha punkkunuha.

Valopilkku

Kirjoittelen sähköposteja kylpyhuonesuunnittelijalle ja -urakoitsijalle. Tai oikeammin mahdollisille tekijöille. Olen hankala asiakas, jolla on liian vähän rahaa. Aijettä, kyllä siellä huomenna taas kahvipöydässä kiitellään asiakaspalvelun ihanuutta. 

Oululainen lähetti tuotehyvityskortin, kun 12 palan Reissumies-paketissa oli vain 11 palaa. Kyllä minä siitäkin niin mieleni pahoitin. Aamuinen bussikuskikin sanoi ehkä inasen liian iloisesti huomenet. Mikähän niitäkin vaivaa? Ollaan sentään Tampereella. Joku roti. 

Eilen oli lapsen jalkapallokauden päättäjäiset. Mennyttä kautta juhlittiin vanhemmat vs. lapset -ottelulla. Taivaalta huiski lumihiutaleita, tuuli meni suoraan selkärankaan ja minulla oli vaikea asennevamma. Oikeastihan pelailu oli hauskaa ja jopa virkistävää, mutta ennakkoasenteeni oli vähällä pilata kaiken. Siinä, kun ennen peliä törrötin kentällä hölmistyneenä, yltiösosiaalisena ja hymyilevänä, olin melko voimakkaasti mukavuusalueen ulkopuolella. Minun mukavuusareenalla esiintyy Poldark ja art director Vittorio, siellä pidetään villasukkia ja mussutetaan ruissipsejä (Linkosuo Mini RuisSipsi 200g viettelevä sour cream). Oli siinä taas henkisen oppimisen paikka.

Pitäisi hankkia lisää heijastimia. Voisin olla huudien valopilkku ja säteilevä sankari.

Postaus

Sain tänään sähköpostin. Henkilökohtaisen sähköpostin koomaan vajonneen blogin sähköpostiosoitteeseen. Se, jos mikä on kummallista. Tuntuu melkein kuin olisi saanut käsinkirjoitetun kirjeen.

Se siitä. Olin kovin otettu. Huh.

Olen varsin sinut reumahomman kanssa. Enää en syö mitään lääkkeitä. Piikitän vain. Biologiset reumalääkkeet tulivat Trexanin kaveriksi pari kuukautta sitten. Olen saanut uuden elämän. Tällä hetkellä ei ole ainuttakaan tulehtunutta niveltä. Hämmentävintä biologisten aloituksen jälkeen oli se, että heti aamusta voisi vaikka nyplätä pitsiä. Jos osaisi. Mutta pystyn vaikka avaamaan Juhla Mokka -paketin. Tuosta noin vaan. Ymmärrän jo, että kaikki kolotukset eivät ole reumaa, ja yritän olla jäämättä kiinni kipuun. En vaivaa mieltäni haittavaikutuksilla, vaikka lääkeseloste on niin iso, että sitä voi käyttää torkkupeittona. Pidän normaalina sitä, että sivuvaikutuksina saattaa olla leukemiaa tai aivohalvausta. Onneksi ennen lääkkeen aloitusta testattiin HIV, tuberkuloosi ja muut kevyet perussairaudet.

Männä viikolla kuntouduin Itä-Suomessa. Ihan kuin olisin ollut ulkomaanlomalla. Hyö viänsivät savvoo ihan tosissaan. Harrastimme reumaattista itkunaurua ja hikistä liikuntoa. Ja sitten söimme. Melkein koko ajan. Kuntoilu ja ravinto-oppi savoksi on huomattavasti paljon hauskempaa kuin perusjutilalla.

Suunnittelemme kylpyhuoneremonttia. Tai no. Olemme suunitelleet remonttia jo pari vuotta, mutta nyt olemme liikkeellä ihan tositarkoituksella. Vähän pelottavaa tehdä valintoja, jotka vaikuttavat arkeen hitokseen monta vuotta.

Mies antoi kantaaottavia kommentteja laattavalinnoista, kommentoi asiantuntevasti sisustussuunnitelmaa ja oli muutenkin yleisilmeeltään joko neutraali tai jopa aavistuksen aktiivinen. Aiemmin syksyllä Mies lähti kahdesti mukaan Ikeaan tutkimaan huonekalunäyttelyosastoja. Lievästi epäilyttävää, sanon minä. Eikä se ole edes ostanut mitä-sattuu-juustoa.

Ja loppuun vielä kiva kivi- ja kalakuva. Noin.

 Jumankaut. Postaus.

Humppis

Humppatukka on jo kymmenen. Aina kärkkymässä syötävää. Söisi itsensä hengiltä, jos saisi tilaisuuden. On äärimmäisen onnellinen yhdestäkin kuivanappulasta.

Olin unohtanut päivittää sivupalkkiin uuden vuoden. Olen 38. Aina kärkkymässä syötävää. Söisi itsensä hengi... Huomasin kaksi viikkoa sitten, että leveä  elämä jääkaapilla on yllättäen aiheuttanut viiden kilon takaiskun. Ryhdistäydyin ja elän ruokapäiväkirjani kanssa. Hyvä tästä taas tulee. No problem. Osaan tämän.

Ajattelin, että kanakeittoa. Voimakkaalla currylla. Lapsi vetää rallia ympäri jalkapallokenttiä, koska tänään ei ole jalkapalloreenejä. Yhtenä päivänä voi hyvinkin viipottaa Kaukajärvellä, Pirkkahallissa, Pyynikillä ja Kaupissa vapaan kentän palasen perässä. Minä kannustan pesämällä sukkia.


Olen ryhtynyt rännittämään Trexania. Käyn apteekissa piikkiostoksilla. Osaan tuikata itseäni vatsamakkaraan. Se, jos mikä, on villiä. Reumatilanne oikeassa kädessä ja molemmissa päkiöissä on aktivoitunut.  En kehtaa valittaa, mutta ehkä tänne? Josko ihan pikkasen? Ärsyttää, kun sormet on kuin kasa prinssinakkeja. Yritäpä sellasilla vaikka kahvipakettia auki. Kyllä riepoo. Lääkkeet vituttaa ja tukka lähtee. Mutta. Pääsen elokuussa Kelan kuntoutuskurssille. Olen niin onnellinen siitä, että melkein nolottaa. Onko minulla, melkein terveellä ihmisellä, oikeus iloita viidestä päivästä täysin itselleni? Kun maailmassa on niin paljon pahempiakin asioita. Onko minulla todellakin oikeus kuntoutukseen?

Heihou

Löysin luonnoksista reippaasti yli puoli vuotta vanhan blogitekstin, jossa luki "Lomalta, hyvää iltaa".  Siihen oli lisätty ylläolevat tekotaiteelliset kesäkuvat. Siihen se taisi kaatua. Sitä joskus yrittää niin kovasti olla.  Että rupee vallan hävettämään.

Onhan tässä ollut kaikenlaista. ... Öh. Hmm.

Olen lukenut. Paikalliskirjaston kertomakirjallisuusosaston kivan näköiset kirjat. Rumia en lue, enkä niitä, missä on sydän selkämyksessä. Bussissa luen mieluiten miki-kirjoja, tarinasta ei niin väliä. Raamattupaperista lähtee hieno ääni. Ja paljon luettu miki rutisee upeasti, lähes yhtä nautinnollisesti kuin kuplamuovi poksahtelee. Lukemiseen menee hitokseen aikaa.

Sitten olen kerännyt hieman massaa. Tietämättäni olen valmistautunut lääkityksen vaihtoon. Tabletti muuttuu piikiksi, joka pitää pistää rasvakudokseen. Olisi kamalaa, jos ei olisi rasvakudosta.

Mitäs vielä.

Olen käynyt töissä. Saanut palkankorotuksen. Saanut sähkösäätöisen työpöydän. Hinkannut exceliä niin, että hiiren silikonit ovat kuluneet puhki. Olen ollut vähän titityy ja diupou, mutta selvinnyt. Meidän takapihan talitintit huutavat agressiivisesti vain tityy. Epäilen stressiä. Tinteillä siis. 

Olen kaivannut muistijälkiä eletystä elämästä ja sitä tunnetta, kun kirjaimet asettuvat taistelematta ymmärrettäväksi sisällöksi. Talteen, pahan päivän varalle. Olen kaivannut kirjoittamista.

Vaan kylläpä on takkuista.

Varma

Kappas. Kesälomat oli ja meni. Hyvä kesä. Joku sanoi, että on sadellut. En huomannut.

Olen kärsinyt käynnistymisvaikeuksista. Aamut ovat olleet jäykkiä. Tuska ylösnousemisesta on ollut toisinaan jopa niin kova, että harkitsin vakavasti nukkumisesta luopumista. Aina hoetaan, että ensimmäinen askel on vaikein. Totta kuin vesirotta. Atrian jauhomakkaralla ja sormillani on ollut hetkittäin hämmentävä yhdennäköisyys. Olenkin joutunut pitäytymään grillimakkaroista, etten olisi epähuomiossa haukannut sormiani. Luulen, että itsenä syöminen on rikollista. Ja sellissä ylösnousemus on luultavasti vielä ikävämpää kuin kotona.  

Olen tyynnytellyt itseäni, että tällaista tämä toisinaan on. Elämä. Että on vaihe.

Tiistaina reumatologi antoi vaiheelle nimen. Varma nivelreuma. Olen huojentunut, että elämässäni on jotain varmaa. Kylläpä tuntuu turvalliselta.

Hain apteekista ripakopallisen lääkkeitä. Ostin dosetin (!!). Luin ensimmäisen paketin haittavaikutukset. Nyt tiedän, että jos alan epätavallisesti vuotamaan verta ja vaivun tajuttomuuteen, otan välittömästi yhteyttä lääkäriin.  Saatan olla ärtynyt, minulla voi olla häiriöitä puheen ymmärtämisessä ja tuottamisessa ja saatan vaipua horrostilaan. (Huomaanko eroa tavalliseen päivään?)

En uskaltanut lukea kaikkia selosteita, mutta olen kuullut kortisonin piristävän. Odotan sitä.

Kunhan tulehdukset rauhoittuvat, minun täytyy pumpata itselleni muskeleita. Että on sitten reservissä lihaksia, jotka saavat surkastua seuraavassa aktiivivaiheessa. Tirsk. Lohdullista. 

Aamuhetkellä on taas kultaa suussaan

Lomaa kokonainen viikko. Muutun hiljalleen metsänpeikoksi, ihmisiä kavahtavaksi erakoksi. Hiukset takkuuntuvat, päivän tyylin kruunaa collegehousuista leikatut shortsit.

Juhannus oli lievästi kummallinen, ainakin erilainen. Koko perhe oli vapaalla. Töllin juhannusvieraiksi saapuivat Veli ja veljen tyttöystävä, meksikolainen prinsessa. Se oli ensimmäinen kohtaaminen tyttöystävän kanssa. Hola, welcome, nice to finally meet you. Unohdin poskisuudelmat. En osannut ottaa vain siskon roolia. Nolostelin ulkohuussia ja yksinkertaisia puitteita. Tapaaminen jäi harmittavan pintapuoliseksi. Olisi pitänyt ehtiä enemmän jutustelemaan, mutta ruokahuolto ja taloudenpito vaatii näissä olosuhteissa enemmän aikaa. Vaan eipä ole töllin tuvassa aiemmin ollut yhtä kansainvälinen tunnelma. Lautapelejä ja ruokailuja suomeksi, englanniksi ja espanjaksi, vähemmän norjaa.

Maanantain makasin. Luin kirjaa ja söin mitä sattui. Nukuin kahdet päiväunet. Olin tahdoton möykky. Väsynyt kaikesta. Hieman hädissäni kuulostelin itseäni; ei kiinnostanut mikään projekti. Ei kiinnostanut suorittaminen. Ei sitten mikään.

Tänä aamuna nousin vartin yli kuusi tympääntyneenä nukkumiseen. Keitin kahvit, suoristin selkäni ja tervehdin aurinkoa. Raejuustokaurapuuro hetuloihin, ja maailma näyttää uudelta. Tänään voi vähintäänkin potkia nurkkia.

Askartelin!

Kasvillisuutta. Kaikki pionit voivat hyvin. Arovuokko on karvainen, kuten ennenkin. Viinimarjaa näyttää tulevan taas räksien iloksi. Ostin vaaleanpunaisen pelekuun. Koska kaupunkiin ostin kesäbegonian, olen pyörtänyt lähes kaikki en-ikinäni kukkasaralla.

Kasvillisuustutkielmat jäivät kuitenkin kirkkaasti hopealle. Pakolliset vuohenputkihommat ja ruohonleikkuut. Nokkosenpoistot.

Halusin palavasti kesäkeittiöön vähän täydennystä. Edes vähän sitä keittiötä. Kesä kasvoi rakennelman sisällä jo komeasti. Pilppomistaso. Kaasupoltintaso. Niinkuin Tareqillakin. Aikani siinä potkiskelin voikukkia. Ja siinä se oli! Ulkorakennuksen seinustalla! Romuläjän takana! Täydellinen ratkaisu! Niitä myydään valmiinakin! Sellainen oli jossain puutarhaohjelmassakin! Kyllähän sellaisen nyt käden käänteessä rakentaa! Eikä maksa mitään! Kaikki valmiina! Roskan ja romun hyötykäytöstä kunniamaininta! Mahtavaa! Heti hommiin! Tätä mitenkään erityisemmin tarvi suunnitella! Ratkaisut löytyy rakentaessa! Mää en kestä nerouttani!

Ensin revin ruostuneen raudoitusverkon heinien, koiranputkien ja villiintyneen mustaherukan kourista. Sitten etsin voimatongit. Ähkin tonkien kanssa toisenkin tovin. Myöhemmin tuli mieleen, että rälläkkä olisi ollut ehkä parempi vaihtoehto. Tasoitin asennusalueen. Mallailin ja sovittelin. Kiinnitin häkin palaset laatikoksi rautalangalla. Kuljetin kiviä. Latasin häkkyröihin 9 kottikärryllistä kiveä. Keräilin lautaa. Mallasin ja vatupassasin olutlasilla. Hoegaardenilla. Totesin lievän vinouden olevan suorastaan suloista. Tässä nyt mitään sairaalaa rakenneta.

Naputtelin laiturityyppisen tason, varmuuden vuoksi hemmetin monella naulalla. Yllätyin tasorakennelman painavuudesta. Kakkaputki pitkällä pinnistelin 280 senttisen tason paikalleen. Viimeistelin laiturini otsalaudalla.

Kyä ommeinaan.

Olen jotenkin erityisen ylpeä rakennelmastani. Se on jopa Miehen mielestä tukeva.

On se vaan

Meinasi tulla itkupotkuraivari, kun kevään viikonloput hupenevat kaikenmoisiin juhlallisuuksiin, päättäjäisiin ja jalkapalloturnauksiin. Mutkumäähaluunmökille. Taisi olla jo myrsky vahvana ilmassa, kun Mies ehdotti viikonlopuksi erityisjärjestelyjä. Minut kiikutettiin karvakaverin ja maalipurkkieni kanssa töllille, ja miehet viettivät jalkapallontäyteistä viikonloppua kaupungissa. En oikeastaan edes salannut innostustani.

Keittelin kaurapuuroa lämmitelläkseni. Ahmin kylmää grillimakkaraa nälkääni. Söin ylivuotisia keksejä, koska kuvittelin pärjääväni viikonlopun ilman herkkuja. Lämmitin kahvia mikrossa. Mutustin ruisleipää sängyssä. Elin kuin pellossa.

Hurmoksessani riehuin taas tuvassa. Siirsin kaapin kamarista ja sudin Helmeä vimmaisena. Värittelin ensin pöydän jalan. Koska suti oli valmiiksi märkä, jatkoin kaapin maalailulla. Sillälailla rouheasti. Pyrin shabby chiciin, mutta luonto ei myöntynyt moiseen. Vetimiin naulasin nännit ja värin määräsi torpan ainoa suhumaalipullo. Vedin juhlaliinan pöytään ja join mustikkakeiton kaukana ruokapöydästä. Löysin keittiön ikkunaan villalankaverhot. 

Ei tullut pimeä, vaikka lepakot lentelevätkin. En tarvinnut kirvestä suojautumiseen ja pissallakin pystyi käymään puoli kolmelta yöllä.

Tänään vedin ulkohommissa sellaisen crossfit-treenin, että mor-jens. Mutta se onkin sitten aivan eri tarina.

Kyllä kesä on erikiva.

Aijettä.