Humppatukka on jo kymmenen. Aina kärkkymässä syötävää. Söisi itsensä hengiltä, jos saisi tilaisuuden. On äärimmäisen onnellinen yhdestäkin kuivanappulasta.
Olin unohtanut päivittää sivupalkkiin uuden vuoden. Olen 38. Aina kärkkymässä syötävää. Söisi itsensä hengi... Huomasin kaksi viikkoa sitten, että leveä elämä jääkaapilla on yllättäen aiheuttanut viiden kilon takaiskun. Ryhdistäydyin ja elän ruokapäiväkirjani kanssa. Hyvä tästä taas tulee. No problem. Osaan tämän.
Ajattelin, että kanakeittoa. Voimakkaalla currylla. Lapsi vetää rallia ympäri jalkapallokenttiä, koska tänään ei ole jalkapalloreenejä. Yhtenä päivänä voi hyvinkin viipottaa Kaukajärvellä, Pirkkahallissa, Pyynikillä ja Kaupissa vapaan kentän palasen perässä. Minä kannustan pesämällä sukkia.
Olen ryhtynyt rännittämään Trexania. Käyn apteekissa piikkiostoksilla. Osaan tuikata itseäni vatsamakkaraan. Se, jos mikä, on villiä. Reumatilanne oikeassa kädessä ja molemmissa päkiöissä on aktivoitunut. En kehtaa valittaa, mutta ehkä tänne? Josko ihan pikkasen? Ärsyttää, kun sormet on kuin kasa prinssinakkeja. Yritäpä sellasilla vaikka kahvipakettia auki. Kyllä riepoo. Lääkkeet vituttaa ja tukka lähtee. Mutta. Pääsen elokuussa Kelan kuntoutuskurssille. Olen niin onnellinen siitä, että melkein nolottaa. Onko minulla, melkein terveellä ihmisellä, oikeus iloita viidestä päivästä täysin itselleni? Kun maailmassa on niin paljon pahempiakin asioita. Onko minulla todellakin oikeus kuntoutukseen?
Kyllä saa valittaa, ihan puhtaasti vaan valittaa, ilman mitään mittatikkua vieressä sille, että onko tämä nyt paljon vai vähän aihetta. Saahan? Minä ainakin valitan jatkossakin.
VastaaPoista