Muistiin

Minulla oli eräpäivän ylittäneitä kouluhommia. Hermo ei kestä yhtään sellaista leväperäisyyttä. Olin kuin perseeseen ammuttu karhu. Millainen se ikinä onkaan. Eilisen paukutin tehtäviä peräsuoli pitkällä. Mutta kas, kun nämä omaehtoiset takamushommat oli kunnossa, niin eipä haitannut kevät eikä karvanlähtö. Kameran akunkin latasin. Kyllä sen taas kelpaa nököttää.

Easy to grow, simple flowers. Niin mun kukkia. Kaikki niin pirteän värisiäkin. Aijettä.

Täten kirjoitan, että samettiruusut on tällä päivämäärällä kylvetty. Kirjoitan vielä senkin, että tänä vuonna minulla on täysi kesäloma. Ettei unohdu.

Malja

Muistikortilla ei ole ollut ruuhkaa pitkään aikaan. Näpertelyrintamalla on tylsistys maksimus,  matkailu tapahtuu liikennelaitoksen työmatkakortilla ja keittelen epähuomiossa koirannappuloista kahvia. Neljästi olen jo ladannut Moccamasterin erinomaisilla Acana Wild Prairie -nappuloilla. Mmmm.

Olympiahuumassa tein kalleimman yksittäisen kirppariostokseni monen vuoden pähkäilyn jälkeen. Tämä Olympiamalja maksoi 38 euroa ja yritän vakuutella itselleni, että se on sen arvoinen. Ihminen tarvitsee jalallisia tarjoiluastioita.

Ostin kukkamultaakin. Siis sitä sellaista, jota käytetään jossain kummallisessa mullanvaihtohommassa. Hieman järkyttyneenä joudun nimittäin toteamaan, että yksi viherkasvi on pyhän hengen voimalla selvinnyt elossa yli vuoden. En taida kuitenkaan uskaltaa uhmata kohtaloa ja vaihtaa multia vanhalla kuulla.

Lauantaina juhlistimme parisuhdetta. Mies on ollut elämässäni kauemmin kuin elin lapsuutta ja nuoruutta ilman häntä. Olikos tuo nyt tarpeeksi vaikeasti sanottu?  

Hetkessä

Aamupäivällä kirjoitin:

"Vuodessa olen tottunut siihen, että minun ei tarvitse puolivuosittain tai lukukausittain jännittää saanko eteeni uuden työsopimuksen. Työ on jatkuvaa, myös paperilla. Olen töissä, kunnes toisin sanotaan. Jatkuvuus, edes näennäinen, luo turvallisuutta. Olen osa yhteisöä. Kuin töihin menisin.

Tunnen vastuuta ja ylpeyttä meistä. Tässä yhteisössä jokainen on arvokas. Ihmisarvoakaan ei mitata organisaatiokaaviossa esitetyn paikan perusteella.

Pitkä johdatus ystävänpäivän tunnelmaan.

Työpaikan perjantaihilpeys ja sydämellinen aamupäivä loppui kuin seinään. Miehet valahtivat harmaiksi, värittömiksi. Tyhjät, seiniä tuijottavat katseet. Itkijänaiset rutistuneet käsipaperit käsissään. Suru-uutinen. Noin vain. Yksi meistä poissa, lopullisesti. Yritän ymmärtää. Yritän käsittää. Kuollut?

Ei näin voi käydä. Ei. Minua oksettaa. En edes halua ajatella eteenpäin.

Miten tämä koskettaa minua näin voimakkaasti? Hengästyttää."

Teksti on odotellut ruudulla koko päivän. Voiko tällaista kirjoittaa. Voiko tällaista julkaista. En tiedä, ei näille ole toimintatapaohjeita. On kuitenkin tämä hetki. Hetki, joka pysäyttää. Jotain haluan kirjoittaa, koska maailma on nyt eri.

Läks

Sinne meni. Veli. Chileen. Ilman vaihtohousuja neljien kenkien kanssa. Hikkoo*) hirvittää, hikko on ylpeä, hikko tirautti vähän. Kunpa saisin istutettua enkelin olallesi.

*) Sisko. Silloin, kun Veli ei vielä osannut sanoa sisko.

Löörtaaki

Niin on peikee ja ruskeeta notta. Ripaus ylipitkää tassukarvaa. 

Olen vetänyt ripauksen hernettä nenään. Ripaus-sanalle voisi langettaa määräaikaisen blogistaniastapoistorangaistuksen. Kun olemme päässeet eroon ripauksesta punaista, niin olisiko ilmassa jo ripaus kevättä?

Kyllä minä niin mieleni pahoitin.

Huomenna

Huomenna keitän villisti kolme kuppia aamukahvia. Huomenna otan kaikki koulupaperit oikean pöydän ääreen. Keskityn.

Huomenna siivoan hätäisesti ja laitan mäntysuovalta haisevan maton lattiaan. Ommeinaa pirunmoista hommaa pestä kynsiharjalla kolmemetristä mattoa postimerkin kokoisessa kylppärissä. Ommeinaa juuriharjakin töllillä. 

Huomenna otan kameran käteeni valoisaan aikaan. Huomenna avaan kaikki sälekaihtimet.  Huomenna haluan nähdä päivänvalon. Ikkunaton työhuone ja pitkät päivät saavat minut tuntemaan itseni rotaksi. Tai myyräksi, pimeyden lapseksi. Aivan turha selittää jostain ihanasta lumivalosta.

Olen lukenut neljä Rei Shimuraa. Tädiltä lainatut Reit loppuivat. Buuhuu. Ontto olo. Voice of Finlandin japanialainen oli ihana.

Ylihuomenna tai sitten tai sitten aloitan ehkä jonkun laihdutuskuurin.

Kuvaton postaus, konnei sillä kerran ole väliä. Hehe.

Kymmenen

Piti näppärästi ja nopsasti vastata Susannan työhuoneen edelleenlähettämiin kymmeneen kysymykseen. Kohtuullisen haastavaa, koska a) minulla ei ole vastauksia b) minulla ei ole kuvia ja kuvattomat postauksethan ovat takalaittomia.

1. Mikä on sisustustyylisi?
Ite tein. Vähän fiksasin. Mikään ei saa maksaa mitään. Tarjoushaukka. Inasen muotopuoli.

2. Mihin huoneeseen olet panostanut eniten?
Panostanut? Suunnitelmallisesti? Öhöhööö... hervotonta takakenonaurua.

3. Mihin käyttäisit paljon rahaa ilman huonoa omaatuntoa?
Hyvään tarkoitukseen ja hyvä tarkoitus on vain määrittelykysymys. Paljon on kovin suhteellinen käsite ja minähän teen vain ja ainoastaan järkeviä ostoksia. Siwan kahvipaketti ja kotimainen tomaatti ovat sikahintaisia. Vastustan makeisveroa.

4. Mihin käytät paljon rahaa?
Viinaan, huumeisiin, seksiin ja rokkenrolliin. Jep jep. Olen suomalainen tavis: ruokaan ja asuntolainaan.

5. Mistä onnesta unelmoit?
Felix tuntee suomalaiset, kysykää Flexiltä. En kuitenkaan Bella-nimisestä kultaisestanoutajasta.

6. Mikä olisi mielestäsi huonoin onni?
Kuolema?

7. Missä asiassa olet tunnollisin?
Tunnollinen tarkoittaa minulle täydellisyyttä. Ei ole mitään, missä olisin tunnollinen tai mitään, minkä tekisin aina tunnollisesti. Eniten tunnollisesti muistan syödä. Paljon ja aina. Toissapäivänä söin illalla salaa sängyssä jäätelöä.

8. Minkä inhimillisen virheen annat helpoiten anteeksi?
Jostain syystä tästä kysymyksestä tulee mieleen matkustusilmoitus Amerikan Yhdysvaltoihin. Oletko tai oletko koskaan ollut osallisena vakoilussa tai sabotaasissa; tai terrorismiin liittyvissä toimissa; tai kansanmurhassa?

9. Mikä on naisen parhain ominaisuus?
Lehmän hermot.

10. Mikä on miehen parhain ominaisuus?
Ymmärtäväinen suhtautuminen siihen, että vaimo unohti hymyillä automaattiselle liikenteenvalvontakameralle. Sopeutuu elämään rikollisen kanssa.
(PS. Lahden poliisi, olen erittäin kunnollinen ja yhteiskuntakelpoinen. Kyseessä oli ensimmäinen liikennerikkomukseni. Lupaan kautta kiven ja kannon, etten enää koskaan aja ylinopeutta, hitustakaan. Jos sanani syön, niin mörökölli minut vieköön suoraan vankilaan. Joku komea mörökölli, jos saa valita.)   

Heräsin

Kävipä sillälailla nolosti, että suunnitelmista huolimatta en kärsinyt aamulla krapulasta. Keitin mokat heräsin auringon kanssa. Talven kirkkaus loisti ympärilläni ja peljästyin suuresti.

Valo herätti mökkivapinan, suunnittelukipinän ja haaveiluhingun. Meinasin jo ryhtyä listan kasaamiseen, kunnes muistin, että vanhakin on vielä käyttämättä. On nääs niin ekolookista. Meillä kierrätetään remonttilistatkin, sama lista vuodesta toiseen. Ei kuulkaa kulu bitti.

To do ät tö lli / versio 01.2014

• Eteisen ja tuvan lattioiden maalaus. Ehkä. Joo. Mahdollisesti.
• Muurin ehostus. Kamina.
• Keittiön lastulevykaappien purku ja uusien rakentaminen vanhoista huonekaluista ja hukkalaudasta. Parin päivän tinki?
• Vintin käyttöönotto kesähuoneena, lattioiden tekeminen. Vaatii ehkä vielä toisenkin suunnitteluhetken. 
• Porttiasia. Kasvava pajuportti ja -aita? Pölkkyaita? Kettinkiaita? Merihenkeä sisämaahan, kuivalle maalle?
• Tukkipöydän viimeistely. Kohtuullisen pitkä projekti tämäkin.
• Kesäkeittiö. Kaivoin viime kesänä keittiön lattian pohjaa jo ainakin kaksi neliötä.
• Kasvimaa. Vaikka niitä kuormalavan kauluksia ja pussimultaa, jos ei muuta.
• Maakellarin ehostus. Vanhat romut pois ja kalkkimaalia. Pirtinpöytä ja kynttiläkruunu. LinnanTöllinneidon kellari. Savituopit ja isot hameet.

Kuvat ovat vanhoja, eivätkä liity tapaukseen. Kunhan hifistelin veljen mutteripannulla. 

Kärrin verran

Juuri nyt blogistanian kaikki blogihenkilöt henkistyvät siivoamalla sata tavaraa uudelleen kiertoon. Sata pois ja yksi tilalle. Vai miten se nyt meni.

Blogeilla on minuun samanlainen vaikutus kuin Aamulehden iloisilla, joka vuotisilla "pakkasilla tuuletetaan petivaatteista pölypunkit"  ja "nyt on aika pestä kodin ikkunat, näin onnistut" -artikkeleilla. Viittaan niille kintaalla. Kunnes alitajunnan huono ihminen -jyskytys tai puhdas vitutus käy kestämättömäksi. Ja sitten painetaan peräsuoli pitkällä. Koska ei kai kukaan jaksa törkyjä montaa päivää tökkiä.

Raivopäissäni en huomannut laskea yksittäisiä tavaroita. Olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että kamaa on lähtenyt yhden tarjoilukärryn verran. Samalla löysin kadonneet joulukorttitarpeet ja  joulukoristeet. Metrin verran lautasliinojakin riittänee hetkeksi.

Kärräin on kirpputorilta, tietenkin. Maalasin upeat puujäljitelmätasot liitutaulumaalilla. Miksi, sitä en tiedä. Kärrystä kuuluu sama ääni kuin eräässä mainoksessa tässä taannoin. Mietittyä paikkaahan kärrille ei ole. Yritin ehdottaa uuden sohvan hankintaa, jotta kärri pääsisi arvoiselleen paikalle sivupöydäksi.

Vaan eipä taas arvosteta selviä visioita.

Uutta

Muikkunen sanoi, että häntä kyllästyttää, kun joka vuosi on samanmallinen talo samanmoisilla koristeilla. Mulla sama. Kämppä pysyy samanmallisena, vaikka pidennetty ruokapöytä, joulukuusi ja yksi uusi asukas saavat neliöt tuntumaan päivä päivältä pienemmiltä. Jotain on tehtävä, hyvin pian. Taivaalta ei satanut toiveista huolimatta timantteja, joten on tyydyttävä maltillisiin muutoksiin. Nakertelen kynsinauhani verille tässä tuumaillessani: mitä, mihin, millä rahalla. Olen selvästi planeettaenergioiden puristuksessa Marsin, Merkuriuksen ja Auringon aktivoidessa Pluton ja Uranuksen neliötä. Luin Astro.fiistä.

Veljen saapuminen talouden maitovahvuuteen on tosin tuonut mukanaan jo yllättäviä sisustuksellisia uudistuksia. Veli rapistelee silmäpussejaan ja hihittelee mennessään. Maitopurkissa, hammastahnassa, perhevalokuvissa, koriste-esineissä. Niitä on kaikkialla. Olo on kuin Big Brother -talossa.

I'll be watching you. Tänäkin vuonna. Lupaan.