Ohi on

Unelmaloma takana, 11 päivää töllillä. Näpertelyä, raivaamista, rakentelua, puutarhurointia. Kaikkea, mitä mieleen juolahti, mitä huvitti.

Mä olen aivan poikki. Mahtavaa! Niin poikki, etten tänään enää jaksanut kannatella kameraa, vaikka olisi ollut jotain valmistakin kuvattavana. Kellari on oikein sievä hyllyineen. Tukkipöytä on kirvestelty (sängynvierikirves oli mitä mainioin työkalunakin)  melkein valmiiksi, siirron jälkeen vaatii vielä viimeisen passauksen.

Hemmetin hyvä fiilis mennä takaisin töihin. Koirakin on tyytyväinen, kun pääsee kaupunkiin lepäämään. Onneksi näitä lomia ei ole liiaksi. Parin viikon päästä uusi loma, eri meiningeillä tosin.

Pionit eivät ehtineet aueta. Byhyy.    

Kukkateline

Eilen otin vastaan ruokatäydennystä ja duunareita iltavuoroon. Muutaman tunnin rypistys kahteen mieheen ja kahteen naiseen tuotti tulosta. Suurella ilolla voin ilmoittaa, että kukkatelineen runko on melkein valmis. Aurinko loikottaa taivaan täydeltä, ja minun pitää nyt patsastella rakennelmalla. Tänään ei tarvitse pipaa. Mo! 

Tuvassa, tuvasta, tupaan

Ensimmäisessä kuvassa legendaariset veluurit. Ne vähän paremmat housut. Kangas on kauniisti laskeutuvaa, jos paska ei ole sitä tönkistänyt. Riittäköön tämä päivä-nasusta. Olenhan tänään suorittanut työlään puhdistautumisriitin huupeassa saunassa.

Tuvan muuri on ollut työlistalla todistettavasti kaksi vuotta. Lueskelin varovasti rappauslaastin työohjetta. Kuulostelin tarkasti huvittaisiko minua. Ensimmäiseksi ohjeessa käskettiin poistaa irtoava aines. Kehno ohje, mielestäni. Otin puukon, taltan ja vasaran. Irtosi. Katkaisin jopa kahden puukon terän. Kun olin nakutellut aikani, päätin ottaa maalipurkin. Maalasin klohmuisen kaapin. Maalasin muuriseinän sivut. Siirsin maalatun kaapin, hieman kosteana luonnollisesti. Yritin tehdä kulmasohvasta suoran (mahdotonta, paitsi Kirsille). Kiukuttelin puusohvapuutostani. Kiinnitin johtoja niillä valkoisilla jutuilla. Löin vasaralla sormeen. Poltin kieleni teessä. Asensin verhotangon tuvan toisen oven eteen. Tuusasin ja tössötin.

Piti olla puutarhapäivä. Vaan mitäpä tuolla. Tupa lienee astetta sievempi nyt. Ja vielä on viikkoa jäljellä.

Hitsinpimpula, on tää vaan lomaa!

    

Tipaton tiistai

Torstaina kökötimme ruuhkassa muiden kattoon asti pakattujen autojen kanssa. Koko perhe mökkeili kaksi vuorokautta, voi sitä hekumaa! Mies lähti lauantaina töihin, mutta saimme työvoimatäydennystä Täti Hotpinkistä ja Insinööristä. Kesäkeittiö rakentui. Juostiin työkaluja sateelta turvaan ja takaisin. Sunnuntain sateessa vieraat ja lapsi kaarsivat kaupunkiin. Jäin aivan yksin koiran kanssa. Tunnelma oli vähintäänkin kummallinen. Tyhjyydessä oli otollinen hetki puhdistaa sielua, itkin onnea ja ikävää, elettyä elämää, muistoja, sateeseen unohtunutta kameraa. Niputin kaikki tehokkaasti yhteen parkumiseen.

Kun talvella tein lyijykynällä pieniä ympyröitä kalenterin kesäkuukausille, päätin toimia itsekkäästi. Anoin loman sille viikolle, kun lapsi on leirillä. Painin huono äiti -syndroomaa vastaan, painin vähän vieläkin. Lipitän teetä, enkä huolehdi kenestäkään. En ruokailuista, en iltapesuista, en aikatauluista, en päivän aktiviteeteista, en pyykeistä. En aamulähdöistä, en exceleistä, en päivän tuntien riittämättömyydestä. En kerrassaan mistään. Olen uhmakkaasti itsenäinen.

Otin pienen kirveen sängyn viereen yöksi. Just in case. Puhun itsekseni koiralle: "Pitäisikö meidän käydä kakalla? Mihinkäs sää laitoit ne oksasakset?"  Syön ruissipsejä sängyssä. Juon mehua suoraan tölkistä. Valitsin lounaaksi suklaata ja vaahtokarkkeja. Istun rappusella ja katselen läskin räkättirastaan (lintu) pompottelua pihamaalla. Olen hukannut ajantajun. Tänään ei ole satanut vielä yhtään.

Ranteeni ovat aivan hemmetin kipeät. Hetken kuvittelin, että olen voittanut lotossa. Pelitilillä oli kuitenkin edelleen 1,40 €. Ranteiden pakotukseen taitaa olla joku muu syy.

Määki

En ole saanut positiivisuushaastetta. Some-hylkiö, raukkaparka [tähän kohtaan alahuuli pitkälle -ilme]. Antakaa määki listaan, määki oon positiivinen!

1. Sain epäsopivan, täysin pidättelemättömän nauruhepulin palaverissa. Onhan se tavattoman  hauskaa, kun asiakas ensin kartoittaa tarpeensa ja sitten vielä tekee tarpeensa pohjapiirustuksiin. Onhan?

2. Koiran iltalenkillä keskityin hetkeen ja pinnistelin positiivisuutta säätiedotusten uutuustuotteesta "navakasta tuulesta". Suoritin mieltä rauhoittavaa syvähengitystä, kun aivan yllättäen vedin tupon hiuksia henkeen, mikä taas aiheutti välittömän oksennusrefleksin. Luonnollisesti koira säntäsi heti tutkimaan pitkää sylkeäni. Ja kappas, sattuipa paikalle sopivasti toinenkin koiranulkoiluttaja. Se, jolla on aina kaikki tiptop.

3. Minulla oli joku tosi hyvä juttu, josta päätin viime viikolla kirjoittaa. Mieskään ei muistanut asiaa, vaikka yritin kuvailla sitä hetkeä, kun yhtenä aamuna sanoin jotain hauskaa.

By the way. Kaksi työpäivää ja mulla alkaa viikon loma. Hiipivä fiilis.

Kuvat blogirekvisiittaa.

Ennen aamiaista

Eilen syöksyimme hemmetinmoisen viikon jälkeen maaseudun rauhaan. Meikit pois, maaseutukaapu päälle, makaronilaatikko uuniin. Ukkonen murisi lujempaa kuin ruohonleikkuri. Keräsin kukkia pöydälle kaatosateessa, koska en voinut kastua enempää. Jotenkin kovin rauhoittavaa, kun ei tarvitse juosta sadetta turvaan. Kun mitään ei ole enää tehtävissä.

Täti Hotpinkki lähetti perjantai-illan ratoksi kolme viestiä, joiden pääsisältö oli muistuttaa kameran esiinottamisesta. Tänään tottelin ja kuvasin eteisessä olevan jääkaapin. Oikein kiva. Kuvasin keittiön kaapin. Oikein kiva. Kuvasin keittiön keinutuolin. Ja koiran. Ja pelekuut. Rauhallista ulkokuvausta hankaloitti äärimmäisen kovaääninen hyttyslauma. Aamuhetkellä on hyttysiä suussaan.

Sisäinen rauhattomuusvärinä on kadonnut. Jos oikein tutkiskelen sisintäni, huomaan, että olen levollinen ja hyväntuulinen. Mitä tämä tälläinen on?

Kellari näyttää rajattuna erittäin hyvältä, niin kovin rappiolliselta. Vähemmän rajatussa kuvassa petonkiaskartelut. Ulkopuolesta en halua julkaista kuvallista muistoa. Koska olen hyväntuulinen.

Puskista keräilty sininen maa (lajiveikkaukseni: ukonhattu, ruohosipuli, akileija, siperianiiris ja kaamea vuorikaunokki, taustalla röyhytatar ja joku pioni) näyttää täydeltä ja yllättävän rikattomalta. Kuvissa kaikki hukkuu vihreyteen.

Nyt iski hemmetinmoinen nälkä. Painumme paistamaan pekonia ja croisanttia. Moro.

Riepoo

Kyllä riepoo. En tajunnut, että jumalallinen hela osuu juuri koulunlopun häminöihin. Perjantaivapaat ja kaikki järjestettyinä täällä sitä nyt sitten kökötetään kaupungissa. Töllillä olisi satamiljoonaa asiaa tehtävänä. Kaipaan rauhaa niin, että keuhkoa kovertaa.

Olen tyhjentänyt pyykkikopan, vaihtanut lakanat ja tyhjentänyt pyykkikopan uudelleen. Siivonnut etupihan ja tonkinut maata. Riepoo edelleen. Tapahtumattomuuden tuskissani jatkoin ikkunanmaalausprojektia. Takaoveen ja ikkunaluukkuun on sudittu pohjamaali ja ensimmäinen pinta, ja riepoo vieläkin. Vedin pakastimesta Minetti-jäätelöä ja riepoo. Mies nökötti tietokoneella ja puolen tunnin klikkailun jälkeen ilmoitti, että meillä syödään tänään lindströminpihvejä ja jotain hifistelyjuureksia. Lindströmminpihvejä! En varmana syö. Eikö sitä voisi joskus vain jotain kalapuikkoja? Kysyi tarvinko kaupasta jotain, enkä saanut riepomiselta sanottua, että ikkunamaalia tarvii lisää. Haen saatana polkupyörällä.

Lapsi sai hienon todistuksen ja opettaja bamburievun. Itsetehdyssä lahjapussissa, käpyjä koristeena. Kunnon hippi. Maalinkärystä kännissä.

Wrap up

Männä viikon torstaina saksalainen kippomme ui syvällä. Helmat paukkuen ajoin iltapuhteiksi 11 säkkiä kuivabetonia Töllille. Siinä tiluksilla pyörähtäessäni kokeilin reilu 20 vuotta vanhan Briggs & Strattonin (epäilen kapinetta ruohonleikkuriksi) toimivuutta vuoden vanhalla bensalla. Raukka rämähti käyntiin yllättävän vähillä savupilvillä. Täristelin kriittisimmät kohdat ja liikkeen jatkuvuuden lain mukaisesti käteni tärisivät taas seuraavat kolme tuntia. Edelleen siinä pyörähdellessäni päätin muina miehinä kokeilla kellarin ovea. Kiersin avainta ja kas. Tiks auki.

Sisäovi auki potkaistiin, äiti astui kellariin, pyyhki kauhun kyyneleet, oli haaveet haihtuneet. 

Kellari oli kuin kappale mitä mielenkiintoisinta bensa-, dieselöljy- ja moottoriöljymuseota. Kokoelman helmenä erittäin hyvää neuvostoliittolaista dieseliä, jota ei saa enää mistään. Olipa onni, että ovi oli niin hyvin lukittu. Kaikki seinät oli kuorrutettu styroxilla. Että sellainen pittoreski viinikellari. Mutta pienellä laitolla...

Viikonloppuna oli kuuma. Ja pääni täynnä räkää. Ja Mies töissä, kuinkas muuten. Vietämme nykyisin laatuaikaa perheen kanssa kaksi kertaa viikossa: perjantaisin ja sunnuntaisin. Miehellä on perjantaisin kaksiosainen työvuoro, joten vuorojen välissä herra nakkaa jumalattomalla tohinalla vaimon, lapsen, koiran ja romut mökkeytymään. Viime perjantaina herra sai paluumatkaseuraksi ensimmäisen erän kellarin ydinjätettä jätteenkäsittelyyn tiputettavaksi. Sunnuntain vuorojen välissä Mies poimii perheensä takaisin vaaralliseksi jakeeksi luokiteltavan pyykkikassin kanssa. Helvetillistä, sanoisin.   

Muikkusen kanssa jahdattiin korvasieniä ja leikittiin uimarannalla merinorsuja. Sunnuntaina nenäni sisältä katkesi vähintään joku päävaltimo. Kökötin rappusella takakenossa (väärin, pitäisi olla etukenossa), pidin kylmää nenän päällä (väärin, olisi pitänyt pitää otsalla tai niskassa), tungin serlarullan nenään (väärin, pitäisi painaa nenäluuta), enkä uskaltanut edes haaveilla niistämisestä (väärin, olisi pitänyt niistää sierain tyhjäksi). Onneksi tuli kerrattua näin jälkikäteen ohjeet. Harmittaa, että ukkoskuuro huuhteli varsin dramaattisen näkymän pihakiveykseltä ennen Miehen saapumista. Olisin voinut vielä ottaa jonkun näyttävän asennon käsi otsalla korostaakseni marttyriyteni huippuhetkeä.   

Kesäkeittiötä varten valoin kahdeksan epämääräistä betonikökköä ämpäreihin. Muistin tunkea pilarikengätkin mukaan. Silmissä siintää täyskatastrofi.

Sillälailla peruspositiivinen fiilis. Ja aivan rättipoikkikatki kaikesta. Ulosantikin hieman samea.    

Takapiha, rivitalon

Takapiha today. Leimut aloittelevat hullutteluaan. Että ne taas nousevat kuolleista ja täräyttävät hetimiten kaikki peliin. Silvottu muotoonleikattu tuija ei enää näytä yhtään niin pahalta kuin aamulla. Käteni ja jalkani näyttävät tuijan ja tuivion käsittelyn jälkeen vahvasti prick-testatuilta. Hoitelen haavojani, päivän lämpö tuntuu illan vilunväristyksinä ja karvankohottajalihaksen supistumisina.  

Kyllä lauantain kruunaa iltasumpit. Takapihalla, kätten jälkiä tuijotellen. Ihan kuin olisi kesä.