Hyvää joulua!

Hyvää joulua!

Tämä tuli niin kovin äkkiä ja yllättäen. Kaikki tarpeellinen on kuitenkin. Nää mun miehet. Ja ruoka.

Työ

Ihana työmaanantai. Energiaa, työpäivän jälkeenkin. Mahtava työfiilis. Työaurinko paistoi koko päivän, vaikka työkäytävä oli työpimeä poistuessani. Minulla on työhuone, työsähköposti, työavaimet, työkahvikuppi, työelämä. Huomenna nyökin asialliset työhuomenet ja syön työmandariineja työkahvitunnilla.  

Olisin voinut laittaa jokaisen lauseen perään huutomerkin, mutta se nyt olisi ollut jo liioittelua.

Toistaiseksi levollinen

En ehtinyt kiukuttelemaan mustuudesta ja kurasta. En ehtinyt kiukuttelemaan kaameasta lumimyrskystä. Nyt täytyy äkkiä kiukutella yllättävästä kylmyydestä. -17°C, tuuli 4 m/s. Hyi kuinka kylmää, kiu kiu kiu kiu kiu.

Olen syönyt piparkakkutalon koristeet kolme kertaa. Pitkä rakennusprojekti.

Olen silittänyt vaatteet huomiseksi ja nyppinyt kulmakarvat. Aloitan työt 13 tunnin ja 14 minuutin kuluttua. Olen valinnut työkahvikuppini ja pakannut sen laukkuun todistusten seuraksi. Olo on epätodellisen levollinen. Vakituinen työpaikka. Ensimmäisen kerran elämässäni työsopimuksessa lukee "toistaiseksi". Olkoon se uuden tunnisteen arvoinen asia.

Olen kutsunut ruokavieraita jouluksi, vaikka en ole antanut ajatustakaan menyylle. Sain viriteltyä uudet ulkovalot omenapuuhun. Ostin kulkusia sarviin (tsihihihiii~). Tulee kai se joulu ilman joulukalenteriakin.

~
2010 joulukalenteri: MiETi
2011 joulukalenteri: ME
~

PS. Kaikki myyjäistuotteet menivät kaupaksi. Jok'ikinen hiirikin.

Uusia kokemuksia

Joulu lähestyy. Joulun lähestyminen tarkoittaa raa'an piparitaikinan ja askartelujätteen syömistä. (Kun tarkemmin ajattelen, niin kaikki juhla ja ei-niin-juhlapyhät tarkoittavat minulla syömistä.)

Olen elämäni ensimmäistä kertaa koulun joulumyyjäisiin leipova ja askarteleva äiti. En tiedä yhtään, mikä myyjäisissä myy, mitä siellä ylipäätään myydään tai mihin hintaan. Kuuleman mukaan joululaatikot viedään käsistä. Hämmentävää. Minulla ei ole käynyt mielessäkään ostaa joululaatikoita marraskuussa koulun myyjäisistä. Mjoo. Lauantain jälkeen olen taas paljon viisaampi.

Kokeellisesti ajattelin kantaa korteni kekoon Minnan pähkinähiirillä (näitähän on myyty jo 90-luvulla) ja suklaamuffinsseilla (oho, onpa tuore idea). Jos hiiret eivät myy, kuusessa on tänä vuonna 47 hiirtä. Jos muffinssit eivät myy, tiedän mitä teen seuraavat pari viikkoa.

Kaikessa tässä jouluintoilussani (= harkitsin jo vakavasti jouluvalojen ripustamista) päätin veivata elämäni ensimmäisen piparitaikinan. Kyllä, olen 35, enkä ole koskaan tehnyt itse piparitaikinaa. Nyt tiedän, miksi.

1) Vuorokauden odottelu taikinan tekeytymisessä on ollut aivan liian pitkä aika. 
2) Kotitekoinen taikina on järjettömän hyvää. Siis raakana.
3) Taikina käyttäytyy uunissa täysin holtittomasti. Ei toivoakaan täsmällisistä pipareista. En ehkä kestä tätä.
4) Piparit jäävät melko pehmeiksi. Siis häh?

Kai tässä jotain jouluhässäkkää pitäisi saada aikaan, kun kerran muutkin.
Kävin hakemassa piparkakkutaloa varten turvallisen Sunnuntai-taikinan pakastealtaasta, 2,80 €/kg.     
~
PS. Mahtaviin lumiukkopipareihin törmäsin Pionilaaksosssa. Pallukkana Töllillä on valkoinen toffeepallo ja nenänä pala nallekarkkia.

Kirpparilöytöjä

Olin 20 minuuttia etuajassa. Astelin tiskille tyynen määrätietoisena, kuulin nahkakenkieni (Janita, 4 euroa) naisellisen kopinan puulattialla. Tilasin ja vaihdoin höpönpöpöt baarimikon kanssa. Valitsin pöydän ikkunan vierestä, laskin lasini tarkasti pahviselle lasinaluselle. Asetin laukkuni (Nabo, 3 euroa) viereiselle tuolille ja laukun päälle taittelin villakangastakkini (Concept UK, 6 euroa). Henkäisin syvään. Yksin, kiireettömänä, pubissa.

Suoristin mustan pitkähihaisen t-paitani helman (YourFace, 5 euroa) ja istahdin selaamaan iltapäivälehteä. Suuren ikkunan takana vihmoi vettä ja villi tuuli heitteli tummuneita lehtiä. Mustat farkkuni (Gant, 6 euroa) tuntuivat kosteilta sateessa kävelystä ja kylmä kulaus oluesta nostatti vilunväristyksen. Kaivoin laukustani ruudullisen jakun (S.Oliver, koko housupuku 30 euroa) ja annoin 50% villan tehdä tehtävänsä. Tunsin oloni rennon tyylikkääksi, itsevarmaksi ja ryhdikkääksi.

Nautin hetkestä ja hykertelin edullisuudestani.

Hulluutta

Reiman tehtaan varaston tyhjennysmyynti. Hulluutta. Hul-luut-ta.

Joskus kuvittelin, että jouluruuhka Nygrenin kalatiskillä on pahinta, mihin ihminen voi joutua, mutta olinpa väärässä. Vaikka olin kuullut hurjia tarinoita villiintyneistä naisista, retki Kankaanpään ultimate-hulluuteen ylitti kaikki kuvitelmani.

Tehdashalli, tuhansittain Reiman tuotteita, 900 ilmoittautunutta kavereineen, neljä kassaa. Tuntui kuin olisin tipahtanut keskelle ihmemaata. En osannut toimia tarpeeksi nopeasti, olin liian hyväntuulinen, enkä edes muistanut lapseni pipan tai rukkasen kokoa. Opettelin kokotaulukot, möyrin muiden mukana mallikappalelaatikoilla, sinkoilin pitkin hanskakasoja, pöyhin hyljättyjen vaatteiden pinot. Kolmen (KOLMEN!) tunnin kassajonotuksen jälkeen tunsin itseni jo ammattilaiseksi. Ensi kerralla ehkä uskaltaudun myös siihen hard core -ryhmään, joka kyttää myyntitilaan tuotavia mallikappaleita veren maku suussa.

Muistilista seuraavalle reissulle
- Ota mukaan 2 kpl Ikean isoa kassia, koska ostoskorina toiminut äitiyspakkauslaatikko on hankala kuljetettava. Kärryjä on vain harvoille onnellisille.
- Unohda käyttäytymistavat. Nopeat käyttävät hitaiden vaatteita ensi talvena.
- Ota mukaan käteista. Käteikassajono on huomattavasti lyhyempi kuin korttimaksujono.
- Varaa aikaa. Älä sovi mitään muuta koko päivälle.
- Opettele lapsesi kaikki koot etukäteen (pää, käsi, jalka, pituus).
- Ota evästä. Pihassa myydään kahvia ja makkaraa, mutta ulkona käyminen verottaa metsästysaikaa.
- Pidä huoli kassistasi/kärrystäsi/laatikostasi. Ihmiset syöksyvät löytöjesi kimppuun, jos erehdyt huolettomasti kääntämään selkäsi.
- Ota kaveri mukaan. Toinen voi jonottaa kassalle ja toinen sinkoilla. Tehokkuus ratkaisee.

Tulipahan säästettyä.

Luurankoja

Piti kirjoittaa, että olen tylsä ja halloween ärsyttää. Kurpitsakrääsät ja noitahatut. En halua viedä kynttilää haudalle eläväksi kuolleeksi pukeutuneena. Minusta veriset kirveet päässä eivät ole hauskoja. Luurangoissa ei ole minun mielestäni mitään hilpeää. Niitä on piiloteltu jo ihan tarpeeksi kauan.

En kirjoittanut ajallaan. Nyt sekin hullutus on jo onnellisesti ohi.

Plärään kuitteja. Yritän muistella 17 vuotta sitten (kääk!) huonosti dokumentoidun, kevyen sukututkimuksen vaiheita. Helvetillinen show isäni päähänpistosta tuo vain paskoja muistoja pintaan. Haluan tietää, mutta en halua muistella. Kaiken lisäksi suku on täynnä puolikkaita, avioeroja, äpäriä, irtolaisia ja muuta epäilyttävää jengiä. Niin ja niitä hulluja asialleen omistautuneita.

Kunnioitan Fransua ja kumppaneita suuresti, mutta hetkeäkään en harkinnut tyttönimeni pitämistä maistraattiin purjehtiessamme. Halleluja, uusi sukunimi antoi mahdollisuuden olla minä, uuden alun. Ilman ärräpäitä. Ikävä kyllä salanimellä liikkuminen ei piilota geeniperimää.

Hämmentäviä hetkiä

Ostin innosta väristen kirppikseltä kukkataulun. Kaamean KUKKATAULUN! Voitteko käsittää? Minä en. Kukkataulut kuuluvat samaan "ei ikinä" -kategoriaan pitsiverhojen (ikkunassa) ja pelargonioiden (talvehtimassa) kanssa. Mummoudun, museoidun, muumioidun. Päästäkää nyt, piru vie, minut töihin. Jakut ovat jo ojossa.

Villin viikonlopun kruunuksi Sami Borgia. Väliajalla kahvia ja pullaa.

Huomenna yritän selvittää Pirkan Kirpputorikeskuksen pöytä numero 48:n myyjää. Teimme erään tätini kanssa täysin käsittämättömän ja kylmiä väreitä nostattavan löydön. Voitteko kuvitella, miltä tuntuu löytää pala historiaansa kirppispöydästä 80 sentillä?

Myyrä ja perhonen

Muikkunen ei osaa vielä uida.

Emme käyneet vauvauinnissa. Kun koko maailma oli kaaoksessa, en voinut kuvitellakaan lähteväni uittamaan pätkää lauantaisin kello 6.30. Pahimmassa tapauksessa bussilla. Tunnin välein vaadittujen  yösyöttöjen jälkeen. Hormoonihöyryissä.  Juu ei. Silti tunnen vieläkin huonommuutta ja ihailen niitä äitejä, jotka siihen pystyvät. Niitä, jotka singahtavat tikkana uimahalleihin ja kylpylöihin ja feisbuukittavat hauskoja sukelluskuvia. 

Myöhemminkin uimahallikäynnit ovat olleet minimissä. Minua ällöttää ajatus allasvedestä: pissaavista mummoista ja papoista, peseytymättömistä ihmisistä, räästä, jalkasienistä, satiaisista ja urbaanilegendoista. Vaatii aikamoista henkistä valmentautumista, että saan tuupattua ajatukseni taka-alalle. Arpaonnikaan ei ole suosinut kaupungin uimakouluvalinnoissa. Joten.
 
Nyt minulla on missio. Tavoitteellinen ja säännönmukainen uintiharjoittelu. Iloisesti leikkien. Nauttien (mjooh).

Olemme käyneet läpi uintiharjoituksia Ylen Lasten uimakoulu -videoiden mukaan. Huomaan jopa puhuvani hallilla samanlailla kuin videoiden uimaope. Tavaan uinnin tavoitetaulukkoa.

Muikkunen myyrä tärisee innosta ja tulosta syntyy. Nyt seikkailemme alkeismerkin ja harrastemerkin välimaastossa. Vaikka oikea potkuasento tuppaa vielä unohtumaan, olen niin ylpeä. Meistä molemmista.

Tänään testasin lastenaltaassa perhosuintia. Mielestäni vedin komeasti, sulavasti kuin merinorsu. Pärskittyäni altaan päähän huomasin, että olen aiheuttanut valtavan hyökyaallon, lastenallas tulvi uhkaavasti pitkin käytäviä ja Muikkunen kiljui "äitiiii, lopetaa". Ensi kerralla kauhon vain rauhallisesti mummorinulia. Mieluiten jossain toisessa uimahallissa.

Minkähän takia uidessa tulee aina aivan kaamea pissihätä?

Kukaan ei syönyt juureslastuja

Bileiden jakaminen kahteen eri viikonloppuun oli muistaakseni hyvä idea. Ainakin saan nauttia kaksista rääppiäisistä. Mums mums. Jos tämä syöminen ei lopu, niin se jatkuu.

Jätskiannosten rakentelu sai kymmenen kekkulaa ekstaasiin. Ensin kasattiin upeita luomuksia sateenvarjoineen, hetkeä myöhemmin "aamupuuro-oksennuksia" ja "örkin limaa". Myrkkykarkkileikki oli jättimenestys. Kaksi tuntia meni hujauksessa, ja olin valmis yhtymään kuoroon: "Eiiiii, nyt jo? Eiks vielä vähän, joooookoooo?"


Kukaan ei syönyt juureslastuja, jotka olin kokeeksi laittanut esille.