Sade on haitannut kylvöpuuhia. Joka kerta, kun sade on tauonnut, olemme rynnänneet kaivamaan ja kuokkimaan, päätyen kuitenkin läpimärkinä sisälle. Märkiä vaatteita roikkuu joka tuolissa ja ovenkarmissa. Mutta nyt on siemenet onnellisesti istutettu ja maa mukavan kosteaa! Parrut pikkuruisen ryytimaan ympärillä ehkä helpottavat nyppimistä, saa nähdä. Luulisi tuon kokoisen pläntin kurissa pitäminen onnistuvan myös minulta. Nyt sitten vain odotellaan...
Ryteikön perkuuhommissa ipana löysi risukosta kaikenlaista etanoista emalikippoihin. Jännää puuhaa! Isäntä väsäsi tuoreista koivuista (heh) vihdankin illan saunomista varten ja koivuntuoksuinen löyly viimeistään vakuutti, että nyt on kesä! (Koivuallergikon ei muuten kannata ihan hirveästi vihtoa tähän aikaan vuodesta, varsinkaan jos iho on valmiiksi haavoilla...)
Minä ylitin itseni ulkohuussin kanssa (tiedättehän...) ja palkitsin itse itseni lonkerolla ja Huiluntuhdilla. Kyll on voittaja fiivis!
Mut voi luoja, kuin rakastankaan huhkimista. Ja lastani. Ja miestäni. Ja elämää.
Työni on lähes musertanut minut mennen kevään aikana. Luulin jaksavani, mutta nyt huomaan heiluvani ihan reunalla. Muutaman päivän olen pelännyt jo tippuvani.
Helatorstaina aloitettu remppa-reiskailu nukkumaparven kanssa on edennyt hiljakseen. Kovasti oli auringon värittämää paneelia, en edes muistanut. Onneksi tuli napattua pari kuvaa, silmä tottuu uutuuksiin niin kovin nopiaan. Ylemmässä kuvassa on ikkuna auki ja valkoinen ovi vie kylmään vinttiin. Aluksi mieleni teki naamioida kammotusovi, mutta en moiseen laiskuuksissani ryhtynyt. Ehkä sitten joskus. Tahi sitten ei. "Uusista" sisusteista en oikein pääse yksimielisyyteen itseni kanssa, joten suhailen erinäisten tavaroiden kanssa jatkuvasti ylös ja alas. Oli niin tai näin, unet ainakin maistuvat uusilla, PUHTAILLA patjoilla ja valkoinen maali jatkaa voittokulkuaan. 
