Kolmiolääke sai riittää. Hyvältä tuntuu, otettu lääke auttoi Paavoakin.
Tämän kunniaksi hankin perjantaina elämäni toiseksi hirveimmäin krapulan. Hyvä minä, näin sitä tervehenkisesti palkitaan itse itseään. Ylitsevuotavasta (mutta vain suoraan pönttöön) palkitsemisesta seurasi se, että lauantain kirpparireissu siirtyi lyhennettynä sunnuntaille. Ei tuloksia. En löytänyt tuolia. Sitä sellaista käpertyvän kaunista, syleilevän nautinnollista nojatuolia. Etsivä ei löydä. Täten ilmoitan kaikille Suomen nojatuoleille, että olen lopettanut etsinnän. Suhtaudun avoimesti tulevaisuuteen. Tukka auki otan vastaan kaiken mitä kirpparijumalat tahtovat minulle tarjota, täysin ilman ennakkohekumointia. En kolua. Törmään, jos niin on tarkoitettu.
Tänä aamuna en muistanut, että olin perjantain restauroinnissa käyttänyt mustan luomivärin levitykseen sitä pientä sivellintä, jolla arkiaamuina peitän ihon pienet virheet.
Löysin täydellisen työpaikan, väsäsin kieli keskellä suuta hakemuksen, oikein Internet-sivut ja kaikki. Hakemusta avaamatta minulle ilmoitettiin, että kiitos mielenkiinnosta ja blaa blaa. Maailma on väärin.
Kuka niitä kuvituskuviakaan jaksaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti