lauantai 26. huhtikuuta 2014

Kokousmuistio

Projektikokous 2/2014

Aika: nyt
Paikka: kotisohvalla
Läsnä: minä ja punkkulasi (Trapiche)
Poissa: järjen ääni (nukkuu)

Avaan kokouksen. Otetaan sille, punaviininuhaa uhmaten. Miksi punkusta mene aina nenä tukkoon? 


Kuva 1. Kesäkeittiön paikka.
Punaviini (ei ilmoittunut) esitteli ajatuksensa rakennuskohteen sijainnista.
  • Lähellä on vanha, tavallinen kaivo. Kaivon puhdistuksen jälkeen vettä voisi käyttää talousvetenä, sitten joskus. Alustavasti kohteeseen asennetaan ämpärissä sisäänjuokseva vesi ja letkua poisjuokseva.
  • Lähellä on maakellari. 
  • Lähellä on kalliota ja mäntyjä: kauneinta ikinä. Unkarin syreenikin koittaa nurkalla vielä kitkuttaa hoitamattomana. 
  • Kyseessä on pihan osa, jolla ei ole funktiota. 
  • Rakennuskohteesta on näkymä tölliin, ulkorakennukseen ja pihakallioon.
Päätettiin vielä kyykkiä kohteessa ja kaivaa hieman nenää. Kohteessa ei ole myöskään suoritettu selälläänmakuututkimusta.
--

Kuva 2. Kellarin ovi.
Puheenjohtaja ilmoitti, että kellarin ovi ei edelleenkään aukea.
--

Kuva 3. Linjalangan väri.
Puheenjohtaja esitteli raporttinsa linjalangan värin valinnan vaikeuksista. Kohteeseen oli päätetty hankkia oranssi linjalanka, joka olisi ollut sävyltään linjassa rakennuskohteen tulevan sisustuksen kanssa. Urakoitsija, päätöksestä tietämättömänä, valitsi kohteeseen pinkkiä linjalankaa.

Tapaus on raportoitu, ja jatkossa päätöksistä on toimitettava muistio viipymättä  myös urakoitsijalle ja hankintaosastolle. Puheenjohtaja piti kuitenkin hyvänä sitä, että pinkkiäkin linjalankaa voi tuotekuvauksen mukaan käyttää myös paketoimiseen. Ominaisuus ei koskenut ainoastaan oranssia linjalankaa.
--

Kuva 4. Hankintaosaston muistio tiedoksi.
Hankintaosasto oli perjantaina kenkäostoksilla IKH:ssa. Osasto teki suorahankinnan kahdeksasta kengästä. Lauantai oli urakoitsijan ainoa vapaapäivä, ja varattu luonnollisesti lautatarhahankinnoille (Byggmax Kangasala, kohteen palvelutaso erittäin positiivinen yllätys)
  • IKH: pilarikenkä 100x90x4mm kuumasinkitty, á 7,90
  • IKH: kulmaraudat, 50 kappaleen laatikko tarjouksessa, 10 €
  • Bilteman muurausnaru, 2,69 €
  • Byggmaxista helvetisti (ja vähän ylimääräistäkin) isoa puuta. Peräkärryn laina ilmainen. Laina-autolla, jossa vauhti ei tunnu, ei tällä kertaa yhtään ylinopeussakkoa. Lasku huomattavista säästöistä huolimatta 301,72 €. (Tsiisös.)

Puheenjohtaja nukahti. Punaviini päätti kokouksen ja niisti nenänsä.

9 kommenttia:

  1. Hienosti etenee! Ehdottomasti - ainakin meillä - punaviinin kuuluu olla mukana kokouksissa! Pinkki linjalanka on oikein hyvä, ehkä se erottuu maastostakin paremmin kuin oranssi.

    VastaaPoista
  2. ...hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty..:)

    VastaaPoista
  3. Jumalauta! Kuinkahan tehokkaaks elämä muuttuis jos älyäis joskus kokoustaa!!
    Nyt menee elämä uusiksi :D

    VastaaPoista
  4. Selälläänmakuututkimus! On muuten unohtunut monessa kohteessa suorittamatta! Aloitan tänään.

    VastaaPoista
  5. Se tappaa sun luontaiset antihistamiinit. Alkoholi yleensäkin tekee sen, mutta punkku on jotenkin tosi tehokasta nuhastuttajaa. Seuraava aamu on mulla aina pahin.

    Koska on valutalkoot?

    VastaaPoista
  6. Aika monta samaa juttua, se mökkidepis ensinnäkin ja sitten punkkunuha ja sitten jumittava kellarinovi.
    Arvaa sainko sanomista häämatkalla silloin joskus, kun jokaisen illan ulkonasyömisen pilasi kuulemma minun punaviinin litkimistä seurannut aivastelu ja brutaali niistäminen valkoisiin kankaisiin liinoihin ja makuaistin menetys ennenkuin ruoka saapui pöytään. Parikkymppisenä sitä satsattiin erilaisiin juttuihin, nenä tukossa hienostisyömiseen.

    Kesäkeittiö on kiva idea, ainakin paperilla ja mielessä. Onnea rakennuksille.

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...