Vaan eipä reissu villiinnyttänyt. Kärsin erittäin vakavan, akuutin ver taberna depression (tunnetaan kansankielisesti kevätmökkimasennuksena tai kaudenavausahdistuksena).
Mikään tekeminen ei näy missään. Joka paikka on rempallaan. Joka paikka on täynnä kuivuneita käkkäröitä. Väinönputkia voi nappailla mennessä ja tullessakin. Mikään ei valmistu ikinä. Kaikki on ihan rumaa. Bläää äää ääh. Kirosin vielä kaupan päälle Miehenkin. Tai oikeastaan sen työvuorot. Tai siis vuorottomuuden. Ei voine puhua työvuoroista, jos on aina töissä.
Vesi tuli hanasta, tosin pumppu pärskäytti vettä, kun paine nousi liikaa. Kyllä olisi taas ollut itkussa pitelemistä ellei pumpun alla olisi rosterikaukaloa. Tosin kyllä sen veden luttaaminen rätilläkin riepoi ihan tarpeeksi. Etenkin kun porakaivovesi on niin hemmetin kylmää, että aivot jäätyy. Hieman tuskaa laannutti se, että sain ängettyä Veljen kamat siihen epämääräiseen tilaan, joka on varattu sisävessalle.
Otin muina miehinä käyttöön Veljen Moccamasterin (jes!) ja telkkarin (jes!). (Varkaille tiedoksi, että em. elektroniikka on paikan arvokkain omaisuus. Ei siis kannata.)
Kaivoin ruman ja vanhan aidantolpan (rautaa, valaanpainoinen) maasta, kuokin kultapiiskua (kuolematon), haravoin (tylsää) ja leikkasin marjapuskia (mukavaa, jos joku veisi oksat pois). Sitä ainaista nyppimistä ja tonkimista. Askartelin terijoensalavan vesiversoista omin pikku kätösin köynnöskukkatuen. Kellarin ovi ei avaudu vieläkään. Jouduin sahaamaan muutamia oksia käsisahalla, koska en ole saanut lupaa käsitellä moottorisahaa. En vaikka ostaisin uuden, turvallisemman.
Maanantai-iltana olin valmis myymään mökin (paitsi, että kukaan ei huolisi edes ilman) ja vannoin uhmapäissäni lopettavani bloginkin (en oikein tiedä, miten se liittyi mihinkään, mutta se kuulosti jotenkin todella dramaattiselta).
Känni olisi ehkä ollut paikallaan, vaan taas unohti rinsessa ryypätä.
On se vaan ihanaa, että mökkikausi on avattu.
Jos myy Töllin, niin toki se Villa Tölli blogikin pitää lopettaa. Sehän oli todella loogista, vaikka kuten sanoit, kovin dramaattista. Se on vissiin sukuvika sellanen pikkusen draama-queen-tyyppinen suhtautuminen eri asioihin.
VastaaPoistaInsinööri meinasi tikahtua nauruunsa, kun uhkasin vetää turpiin naapurissa trampalla kirkuvia pikkutyttöjä. Ei se nyt ihan niin paljon ärsyttänyt. Piti vaan joten ylidramatisoida sitäkin. Mutta ei ne pojat sellaista meteliä pidä, tai ainakaan niin kovin vihlovaa meteliä.
Suunitelmat edistyy kesän raksaprojektille, vähän pitää vielä piirtää jotain suunnitelmaan lisää. Konsultti sanoi, että jotain seinää pitää johonkin reunaan rakentaa. Tai ainakin puolikasta. Huomenna siitä sitten lisää. Pus muru, kyllä se siitä.
Hali.
PoistaEi helvetti, luin ekaks Kaunis Pieni Elämä -blogin päivityksen (ja taas ärsytti aavistuksen se hattara - tosin ihailen ärsytystäkin enemmän sitä perheen mutsia, joten anti olla) ja sitten seuraavaksi sun mökkiangstin :D :D
VastaaPoistaKuules, se on realismia se ihan kaikille mökin omistajille - toiset vaan kuvaa ihania kukannuppusia ja"kauniisti patinoituneita" pintoja ja rouheita (AI HELEVTTI, ETTÄ VIHAAN SANAA "ROUHEA") tekstiilejä.
Blogin lopettamisella uhkailu on kyllä too much.
KRAM!
Mjoo. Mitenkähän sen sanoisi. Onhan tässä ja mainitsemassasi blogissa sellainen pieni vivahde-ero. Ja se että, mulla kippaa kuppi nurin aavistuksen verran useammin. Ehkä. ;D
PoistaHei, jos me tehtäis joskus yhteisblogi, niin laitetaan sen nimeksi Ripaus rouheaa. Jookos, kookos?
Miten se nyt sillä tavalla! Minulla sen sijaan sujui taaskin pakkaamiset, kaupassakäynnit ja asettumiset niin seesteisesti. Ihan olooooom-olo kokoajan. Ei YHTÄÄN haitannut, vaikka KUKAAN muu ei tee YHTÄÄN mitään.
VastaaPoistaT: Kanssasisar
Ensimmäinen ajatus: "Mitä helvettiä?"
PoistaToinen ajatus: "Ärsyttävä mainos btw."
Kolmas ajatus: "Aijettä totakin. Halaisin."