torstai 29. joulukuuta 2011

Mitäs sitten syötäisiin?


1) Dyykkari bongasi valtavan esiintymän huonekaluja koiran aamupissilenkillä. Kuljetuskalustolla rikospaikalle saapuessani huomasin lavan jo lähteneen kohti uusia seikkailuja. Ai piru kuin sapetti.

2) Siivosin kuin viimeistä päivää, vaikka tänään oli vasta tokavika.

3) Lääpin ihanaista Windows Phoneani. Pukki toi. Tein uudet kynnet, jotta lääppiminen olisi vielä antoisampaa. Peukuissa kirjaimet WP. Love.

4) Söin iltapalaksi suklaakonvehteja, vaikka en voi sietää niitä. Kaksi miehekästä leipää. Teetä. Omenan. Mandariinin. Tai klementiinin tai jonkun, en vieläkään tiedä niiden eroja. Puoli pussia juustonaksuja. Vähän poppareita lasten kiposta. Palan vuohenjuustoa. Palan savujuustoa. Mmm. Mitäs sitten syötäisiin? Kun on alkuun päästy niin antaa mennä vaan.

5) Minulla on läksyt tekemättä.

6) Töpsyttelen punaisilla tossukoilla. Hämmentävää blogiystävyyttä. Kiitos Pepi. Olen sanaton.

14 kommenttia:

  1. Se on hyvä että maistuu vielä joulun jälkeenkin=D Ärsyttävän kauniit kynnet,mä olen pureskellut kynsiäni varmaan kolmekuukautisesta asti joten haaveissa vain tuommoset,ei näihin töppelöihin kehtaa teettääkään(hirvee sanahirviö)Lainasin viisaana näin joulun jälkeen kirjastosta lumoavat lahjapaketit kirjan ja siinä oli laitettu pistaasipähkinäkukka vain hieman itseään isomman pyöreän lahjalaatikon kanteen,arvaa vaan oliko hieno,arvaa vaan kopioinko=D Jos ei ennen huomista törmäillä,toivottelen erityisen hyvää kaikkea sulle alkavaan vuoteen<3

    VastaaPoista
  2. Kirsi: Hah. Kynnet on vähän kuin blogiin laittamani askartelu- ja kotikuvat. Kuvissa saattaa näyttää kivalta, totuus on paljon karumpi. Kynnet ilman kolmen tunnin rakentelua uv-lampun sinisessä hohteessa olisivat ... öh.. aika kaameat. Mä en syö kynsiä, mutta ilman feikkikynsiä syön ja revin kaikki lihat sormista. Veri lentää ja silleen... :D

    Pistaasikukkia ja muuta joulukalenterin matskua on näkynyt vähän joka paikassa. Sama ilmiö, kun ostaa uuden (siis "uuden") auton ja yhtäkkiä samoja autoja on miljoonittain.

    VastaaPoista
  3. Olit kuitenkin menossa ryöstämään jonkun muuttokuormaa, eikä roskalavaa!

    Sun päivitys näkyi mulle silleen, että olisit tehnyt sen eilen, olin sen ymmärtävinäni myös tekstistä ja päiväys sen yläpuolella on 29.12.?

    Mulle ei joidenkin päivitykset tuu ollenkaan seurantalistalle tai ne tulee vasta aikain päästä. Mitähän tää bloggeri oikein sekoilee?

    Mukavata vuoden vaihdetta ja onnellista ensi vuotta!

    VastaaPoista
  4. oioi...
    sapettaa sun puolesta se roskishommeli! koira on kyllä tässä puuhassa korvaamaton, mitä sitä ihminen muuten kävelis arrteiden ohi!

    mulle pukki ei tuonu kännyä, mutta sain länsi-Tampereen hienoimman lompsan! availen sitä koko ajan, töissäkin pidin sitä pödällä, silain, että kaikki varmana näkee sen :)
    (rahathan on finito, eli ei ollu pelkoa pöllimisistä...)

    hyvää vuodenvaihdetta sinne, taidan ottaa hieman kuohua illalla! hitto kun asuttais lähempänä niin sovittais tärskyt!

    VastaaPoista
  5. Sama vika täällä kuin Katja sanoi, etteivät päivitykset tule ollenkaan tai sitten tulevat päivän tai enemmän myöhässä.

    Kaikesta huolimatta rattoisaa uutta vuotta sinnekin!

    VastaaPoista
  6. Tuhansia arjen iloja, onnistumisen hetkiä ja uusia elämyksiä ensi vuoteesi! Ja innolla odotan ensi vuoden postauksiasi, säilytäthän persoonallisen tyylisi, se uppoaa ainakin minuun :)

    VastaaPoista
  7. Kiitos kuluneesta vuodesta ja monista upeista vinkeistä! Ja idearikasta tulevaa vuotta sinulle!

    VastaaPoista
  8. Sä kyllä muru tulet vähän myöhässä kuin entisen tytön menkat!
    Onneks aloin bongailemaan listaa, olisit voinut muuten painua kynsiä teroitellen ohi!
    Ja minä kun ehdottomasti haluan toivoittaa sulle ja sille omppupuutarzanille ja muikkuselle kaikkea parasta mahdollista alkavalle vuodelle(kin)!!

    Ja josko töppöstarvetta joskus ilmenee, niin ilmottautuu sitten vaan omppupuun juurella!
    Aikasemminkin saa :) Ilmottautua...

    VastaaPoista
  9. Oikein Ihanaa Uutta Vuotta! toivottelee Riitta Sinikka.

    VastaaPoista
  10. Kiitos monista mukavista hetkistä blogisi parissa!
    Joulukalenteriin palaan vielä uudestaan, joulun tohinassa en ehtinyt kaikkiin paneutua...
    Innoittavaa Uutta Vuota 2012!

    VastaaPoista
  11. Voin kyllä kuvitella, että dyykkaria on harmittanut, kun aarteet ovat kaikonneet nenän edestä!

    Siitä huolimatta toivottelen oikein ihanaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
  12. Katja: Heh! Kyllä se oli ihan oikeasti roskakuorma. Kaupungin miehet tyhjensivät läheisen päiväkodin kaikki kalusteet vaihtolavalle... ääk. 30. päivä kirjoitin, aivan kuin epäilitkin. Aika kumma juttu, että teksti tulee 29. päivän leimalla ja lukuluetteloon päivittyy joskus ja jouluna. Tai joulun jälkeen. Mä syytän avoimesti bloggeria.

    Nipsu: En tiiä, mut mä niin näen silmissäni kuin sä huolettomasti oot jättänyt lompsan kaikkien nähtäville. :D

    Jaa jaa... mä joskus kyllä aattelin, et jos tää blogin kommentit menee treffipalstahommiks, ni paree lopettaa. Mitenkähän ton nyt sitten ottas? :D

    VastaaPoista
  13. Voi vitsikkä. Kiitos teille kiitoksista ja vuoden toivotteluista. Kaikkea mahdollista hyvää toivottelen takaisinkin päin. Ja muuallekin. Niinku world peace ja silleen.

    Pepi: Heheheee! Sen vannon, että mää en oo tehny mitään toisin. En se ollu mää, vaan joku muu bloggerin asioimistossa, joka näitä viivyttelee. Josko ne ensin arvioi, että onko julkaisukelpoista?

    Mies: Tartsani? Jaa mää vai? Siistiä. :D

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...