sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Sivullinen uhri

Itsenäisyyspäivän jälkimainingeissa kukka-asetelmia.

Olen (melkein) sivullinen uhri. Luonnossa on lääniä vaikka kuinka, sammaltupsuakin toinen toisensa perään. Kyllä fiksujen hämähäkkien pitäisi tajuta pysyä pois blogistin kukka-asetelmien raaka-aineista. Ettei tarvi tulla toisten paidoille ja pöydille hyppimään. Yhdentoista hämähäkin rynnäkkö on aivan liioiteltua. Täällä ollaan kuitenkin vain rauhaa ja solidaarisuutta julistamassa. Sitten käy näin. Itkuhuutoa ja kirkumista. Tämän täytyy loppua.


Ikävästä välikohtauksesta huolimatta olen oikein kovasti onnellinen kukka-asetelmistani. Kaikki blogikliseet samassa purkissa. On kolmen kilon säilyketölkkiä (kaverin työpaikan roskiksesta), ohutta korkkilevyä (työpaikan roskiksesta), saumakohdassa mustaa silkkinauhaa, jouluruusua (Lidlistä vitosella), sammalta (omalta tontilta), pronssimaalattuja käpyjä (ollut pöytäkoristeena 8 vuotta sitten kahvitilaisuudessa) ja ruosteisia kulkusia (Löytöliiteristä eurolla toissa vuonna). Kylkeen olisin liimannut tuohitähden, mutta sammaleessa oli jo tarpeeksi luontoa kestettäväksi.

1) Hämähäkkejä ei vahingoitettu kuvauksissa.
2) Ei saa nauraa, mutta kumminkin. Anarkisti-Markoa siteeraan vielä tulevaisuudessakin.

perjantai 6. joulukuuta 2013

Kun Mieskin kehuu

Sisältää tuotesijoittelua. Ei maksettu mainos, eikä blogiyhteistyö. Muille epäileville tuomaille.

Olen ollut sifonetisti. Reikärätti kuivuu nopeasti, eikä ole niin limainen kuin Wettex. Sifonetistina valitsin uuden paketin vallitsevan sisustusvärityksen mukaan ja intouduin Special Editioneista. Minulla on ollut taannoin myös virkattu bamburätti. Vaikka kuinka tahdoin olla rättihippi, ei virkattu rääsy vakuuttanut millään tavoin. Vähin äänin piilotin ekorättini kaapin perukoille. Yäk. Ällöttävä ja käyttökelvoton.

Vannoutuneena sifonetistina pohdin pitkään uuden hippirätin hankkimista. Klikkasin ostoskoriin, suljin selaimen. Klikkasin ostoskoriin, suljin selaimen. En halunnut pettyä. 

Tässä taannoin heikkona hetkenäni tein tilauksen loppuun asti. Erittäin epäilevin mielin. Kannatuksen vuoksi, jos ei muuten. Onhan ne nättejä ja hauskoja, mutta.

Mutta jumankaut kuulkaa. Rättihän on toimiva! Sillä pystyy oikeasti pyyhkimään, hinkaamaan ja jynssäämään. Siinä on hyvä käsituntuma. Se on paksu, muttei kömpelö. Se ei ole limainen. Se imee paremmin kuin norsujen imutaskut. Se ei haise, vaikka oli ollut päivän maitolastissa. (Muikkunen oli siivonnut muro-onnettomuutensa jälkiä.) Nakkasin Sifonettini roskiin ja viikkasin lempirievun hanan päälle muina naisina. Jäin odottamaan Miehen täystyrmäystä rättiuudistukseen. Kommentti tuli pyytämättä: "Onks tää muuten rätti? Tää om meinaa hyvä, mistä sää tämmösen."

Susannan Työhuoneeltahan minä.

Kui helvetin taval sitä voi oikke rakasta rätei ja lumpui. Fiiliksissä.




maanantai 2. joulukuuta 2013

Valoa ihmiselle, joka pimeydessä pukeutuu


Siinä oli tahmea ristalli poikineen. Sille tuli hintaa pari kymppiä. Se tarttui mukaan aivan väkisin Fidan puolihintapäiviltä. Harakka, mikä harakka. Siinä oli ylimääräisiä härpättimiä ja liian pitkä kettinki. Se oli jotenkin liian kaikkea. Mattamustaa suhua myrskytuulessa ja kylpyhuoneessa (en osaa päättää, kumpi oli paskempi idea), rautasahaa ja Fairya. Neljä hyvävaloista energiansäästölamppua. Lumen-arvoista en tiedä, mutta nyt eteisessä näkee. Näkee sukkien värin. Näkee käsveskan sisällön. Näkee vaikka nyppiä kulmakarvat. Diy kirkasvalolamppu. Kuvat antavat ymmärtää aivan toisin. Se ei ole valaisimen vika, vaan valon kuvaajan.

Heitin vesilintua halogenilamppuja urakalla poksauttelevalla valaisimella. Tai olisin heittänyt, jollei olisi niin ällökylmäyäktalvi, että joutsenetkin jäätyy kiinni. Valoistaan.

Miehen työreissu Kuusamoon peruuntui. En pysty sanomaan Kuusamoa ilman sitä tiettyä nuottia. Kuu-samo. 

Enää 19 vuorokautta siihen, että päivä pitenee.

tiistai 19. marraskuuta 2013

Kuusi kuvaa

Pepi heitti haasteella. Kiitos! Yllätän itsenikin ja vastaan heti. Samana päivänä. Halleluja! Kuusi kuvaa kesästä.


Töllillä kukkia ja kukkia. Valkoinen kuupuutarha.

Sisustusratkaisuja ja sisustusratkaisuja. 


Kesälomamatka Müncheniin ja blogisti itse tutustumassa kasvontunnistusteknologiaan. Iloinen 19-vuotias.

Näin. Oikeastaan en vielä ehtinyt tajuamaan, että kesä tuli. Ensi vuonna keskityn tarkemmin. 

maanantai 11. marraskuuta 2013

Marras

Marraskuinen maanantaiaamu. Ruuhkabussillinen työ- ja koulumatkaavia nökötti hiiskumatta omissa ajatuksissaan monta kilometriä. Kuljettajallakaan ei ollut radio päällä. Edes Suomessa tätä ei tapahdu kuin marraskuussa maanantaisin. Kirkkaana aamuna, pilkkopimeässä, sateen jälkeen.

Kiharahiuksinen tyylilyyli istui sievästi hissukseen. Yltiöpositiivisella kovaäänisellä opiskelijatytöllä ei ollut juttukaveria. Nukkuva mies nukkui. Balettitanssijan näköinen tyttö tuijotti ikkunasta. Kaunisilmäinen poika repi keskittyneesti kynsinauhojaan. Myrkyn niellyt julmakatseinen haukotteli sisäänpäin, sieraimien kautta.

Minun teki mieli näprätä puhelinta, mutten raaskinut rikkoa harrasta tunnelmaa.


En syönyt kasviksiani ja kuvaan kynttilöitä. Jännittävää.

tiistai 5. marraskuuta 2013

Entistä velkaa maksamme pois


Isännöisijätodistuksia, lainahakemuksia, puntarointia. Päätös on tehty.

Uusi asuntolaina uusilla lainaehdoilla ja uudella marginaalilla on yksistä pariovista liikaa. Kun tällä hetkellä entinen laina jopa lyhenee kohtuullista tahtia, niin on äärettömän paljon fiksumpaa antaa lainan lyhentyä. Tällaisina aikoina. Edelleen kiukkuan elämistä tulevaisuudelle, mutta koska tämä hetkikään ei ole paskempi, niin mutkuttamisestani katkeaa terävin kärki. Päätin ottaa nykyisen huushollin pohjapiirustuksen eteeni ja kuvitella kaiken uusin silmin. Onhan tässä potentiaalia.

Kuuntelin tänään isän ja pojan marssimista keittiössä. Tajusin, että täällä asuvat kanta-astujaheimon edustajat eivät todellakaan sovellu kerrostaloon.

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Uskaltaisikohan?

Jos kirjoittelen julkisesti, niin mitä tapahtuu? Jotenkin tämä hämmennys ja levottomuus on purettava. Mahassa muljuu.

Ei, en ole raskaana.

Kävimme asuntoesittelyssä. ÄÄÄÄÄÄÄK!

Mehän emme muuta tästä koskaan mihinkään. (Paitsi sinne kivilinnaan Etelä-Eurooppaan. Viininviljelijän hommat tosin ovat vielä jäissä talouspoliittisten ongelmien takia.) Onko täysin järjetöntä muuttaa rivitalosta kerrostaloon? Kerrostaloon, jossa ei ole hissiä? Kerrostaloon, joka on vanhempi kuin minä? Kerrostaloon, jossa on säälittävän pieni parveke? Asuntoon, jossa ei ole saunaa? Asuntoon, jossa on postimerkin kokoinen kylppäri? Asuntoon, jonka keittiö on ... ällöttävä? Mjoo. On.

Mutku. Siellä ei ole verholautoja vaan verhotangot. Siellä on yksi huone enemmän (lue: mun huone, askarteluhuone, pelihuone). Siellä on 13 neliötä enemmän kuin nykyisessä. (Onko tuo 13 joku paha merkki?) Siellä on kolmeen suuntaan ikkunat. Siellä on lasipariovet. Siellä on suloiset väliovet kippurakahvoilla suoraan 60-luvulta. Siellä on ne pyöreät nipsutin-valokatkaisijat. Siellä on järvinäkymä. Siis vain talvisin. Siellä on kylppäriremppa tehty. Sen talonnumero on mun suosikkinumero.

Eilen olisin ollut valmis muuttamaan. Tänään itkin etu- ja takapihan kukkia ja käkkäröitä. Määenkestä.

lauantai 26. lokakuuta 2013

Tiukkaa opiskelua

Kevyt imurointi. Pyykinpesukone päälle. Oho, onpas valaisimeen kertynyt pölyä. Kengät siististi. Pannu kahvia. Oi, tässähän jo huikoo. Mitenkäs nuo kynnetkin noin ovat kasvaneet? Samalla sitä nyt varpaankynnetkin. Jaa mutta kulmakarvatkin täytyy nyppiä. Päätä kiertävä kalanruotoletti pitää hiukset pois silmiltä. Pitääkin kerätä pompulat taas yhteen paikkaan. Ehkä pieni happihyppely? Samalla voisi tuupata sipulit maahan. Onpa hiljaista, kun minulle on annettu rauha työskennellä. Tarvitaan musiikkia! Jotain inspiroivaa. Taidanpa heittää verhot pesukoneeseen. Ai niin, joku äidinkielen opettaja sanoi, että kannattaa aloittaa kirjoittaminen ajatusten virralla. Blogi! Missä kamera?

Kyllä. Minä opiskelen. Minä kirjoitan esseitä. Minä kirjoitan esseitä, joihin pyysin opettajalta sähköpostitse lisäaikaa toissayönä.

Ihanaa, kun jotkut asiat eivät muutu.


PS. Uudet Café Mocha Mariannet ovat oivia sisustuskarkkeja. Sieviä ja kamalan pahoja.

tiistai 15. lokakuuta 2013

Ah!

Minähän olen positiivinen ihminen. Minulla on positiivista energiaa. Tursuan onnea ja pirteyttä.

Tirsk.

Mutta kyllä kunnon tuska ja ärsytys intouttavat kirjoittamaan. Negatiivisuus irtoaa niin paljon ketterämmin. Tosin olen huomannut, että ikävästi ketutus laantuu kirjoittaessa edes muutaman sanan. Huituulle menee hyvä agressio.


Kuumeisen kekkulan pienimuotoinen kahvitilaisuus pidettiin sunnuntaina. Tarjolla oli ns. miten-neljä-kerrosta-voivat-liukua-kaikki-eri-suuntiin -täytekakkua ja Kinuskikissan ohjeella täytettyä leipää. Leipä tosin sai uuden nimen. Meillä tehdään uudestaankin römpsää: paisley-tyyppistä römpsää tai suorarömpsää. Enemmillä täytteillä ehkä jopa megarömpsää.


Ah, tätä negatiivisuutta!

torstai 10. lokakuuta 2013

Koko perhe harrastaa

Äiti harrastaa
- Aerobinen osuus:  9 tuntia palkkatyötä.
- Alkulämpö: 10 minuuttia suoraa huutoa pyykeistä, tiskeistä, mytyistä. Vastaukseksi lapsen Pou kurnuttaa. Poun ruokkimista.
- Anaerobinen osuus: astianpesukoneen tyhjennys ja huonosti ladatun koneellisen käsinpesu hengittämättä, puhkuen.
- Lihaskunto-osuus: puhtaat pyykit paikoilleen, likaisten pyykkien lajittelu, ikkunanpesu, imurointi.
- Hikitreeni: v-sanan hokeminen ja varjonyrkkeily miehen aamutakkiin (tyhjä takki, mies töissä, toim.huom.).
- Loppulämpö: roskaretki, koiran ulkoilutus ja tätä helvetin touhottamista, johon menee kaikki aika elämässä.
- Rentoutus: esseitä, koska idioottimainen idea aloittaa avoimessa yliopistossa.

Lapsi harrastaa
- Lapsi lepää, koska treenit illalla.

Isä harrastaa
- Isä lepää, koska liian kova kuntosaliharjoittelu.

Kuvamateriaali työkykyä (tyky) ylläpitävältä retkeltä. Tarvitsen arkikykyä (aky) ylläpitävän hetken ja kolme kuppia kahvia, kiitos.


LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...