Pitäs vähä siivota

Ennen siivosin nurkat aina muuttaessa. Pidin muuttamisesta. Sain heitettyä rojut pois ja nurkat siisteiksi. Nyt näyttää pahasti siltä, että emme muuta pitkään aikaan. Aikamoinen elämänmuutos!

Suunnittelematta aloin käydä läpi keittiön laatikoita. Kaikessa rauhassa, ilman pakkoa. Oikeastaan aika pirun kivaa puuhaa! Jotenkin homma levisi taas käsistä...

Nyt onkin sitten viimeiset 16 tuntia silitetty ja hinnoiteltu. Ja olen heittänyt pois myös kenkiä, laukkuja ja kirjoja! Huh huh... ei parane ajatella enempää, ettei ala kaduttamaan. 6 muovikassia pelkkää roskaa, 2 supersäkkiä UFFia, sata säkkiä kirppiskamaa. Lupaan, etten tuo mitään takaisin vaan vien kaikki suoraan kierrätykseen.

Maitovasikka

Keijut hoi!

Huomasin, että ajatus kääntynyt vallan kaupunkikotiin, joten mennään nyt sitten vielä kerran.

Haluaisin maalata makuuhuoneen. Haluaisin tehdä sinne sänkykatoksen. Haluaisin ikkunan alle kunnon lipaston. Haluaisin valeasentaa kokolattiamaton. Haluaisin peittää yhden seinän raakalaudalla. Mutta kaikkein eniten haluaisin, että vaatehuonekeiju tulisi ja remontoisi kopperosta (asuntoilmoituksissa käytetään termiä "tilava vaatehuone") toimivan kokonaisuuden. Vaatehuonekeiju voisi ottaa kaverikseen lattia/katto/kulmalistakeijun.

Värivamma

Kukka kuuluu olla valkoinen. Aikamoinen asennevamma.

Äitini rakasti petunioita ja "pelekuita". Vielä 5 vuotta sitten vannoin, etten ikinään koskaan laita itse moisia mummokukkia. Tässä sitä nyt ollaan. Tervehtivät etuovella joka päivä.

Tämä viimeinen on yksi suosikeistani. Hää on niin herkkis notta! Hopeahärkki, jos en nyt kovasti väärin muista.

Hän

Hän on nyt onnellisesti kotona. Isäntä mulkoili tuolia ensin vihamielisesti, mutta tuijoteltuaan aikansa antoi periksi ja suostui koeistumaan. Muutama päivä myöhemmin olin kuulevinani jotain kuninkaallisesta olosta, jonka tuoli aiheutti. Pikkumies omi itselleen välittömästi. Vieraat istahtavat ensimmäisenä (olen kuullut myös mielihyväyminää).

Teivon Lumene/Luhta-helvetistä 2 eurolla ostettu tyynynpäällinen tekee mainion tårta på tårta -efektin! :D

Puoleensavetävä kaunokainen!

Voi onnen päivää!

Näin eilen kaatosateessa yltäpäältäläpimärän miehen. Mies katsahti taivaalle ja hymyili. Se hymy tarttui. Johtuuko kenties siitä hymystä vai hyvin nukutusta yöstä, mutta kameran laturikin löytyi! Tosin samalla hukkasin pankkikorttini ja mieltä painaa viikko sitten töllillä rikkoutunut jääkaappi. Mutta mitäpä pienistä, sattuuhan näitä.

Huomenna alkaa loma. Viimeisenä työpäivänä on erikoispäivä. Pikkumies saa tulla äidin töihin, käymme torilla lounaalla, juoksemme käytävällä ja värittelemme yliviivauskynillä. Ja sitten... Ei tarvitse herätä kellon piipitykseen, ei miettiä sopivaa päällepantavaa, ei miettiä muiden ongelmia, ei keksiä uutta, ei pähkäillä numeroita, ei selvitellä, ei nököttää koneella kahdeksaa tuntia päivässä. Saa syödä hyvin ja hartaudella (ihan kuin sitä en normaalistikin tekisi), mennä ja tulla miten sattuu, saa vain olla jos siltä tuntuu, saa hukkua lapsen maailmaan. Ja saa odottaa kesälomamatkaa Gdanskiin.

Nyt on aika hyvä! :)

Kippa, pitsiä

Pitsikulhovillitys. Voiko olla helpompaa ja hauskempaa tapaa tehdä niiin ihkuja kulhoja? Toiset keittää hilloja, minä pitsiliinoja.

2 osaa sokeria + 1 osa vettä + pitsiliina kiehautetaan ja liina nostetaan mukavanmuotoisen kulhon päälle. 2-3 päivää odotusta ja kippa on valmis!

Jonkun ihanan ihmisen blogista ohjeen bongasin, mutta en kuolemaksenikaan muista mistä. Kiitos kumminkin sinulle!

Shoppailuterapiaa

On se vaan niin hienoa! Shoppailu nimittäin. Mitä isompi, sen parempi.

Ruokatunnilla törmäsin tähän likaiseen kaunokaiseen. Hintalapussa 38,50, ehjän oloinen sisuskaluiltaan (kolhuja jaloissa) ja jotenkin niin suloinen. En tiedä miksi Edith Piafin "Non, je ne regrette rien" soi päässä.

Unelma

Minä muistan, kuinka ylpeä olin, kun yllätin osaamisellani ja tarpeellisuudellani. Osasin 10-vuotiaana käyttää korkeapaineruiskua ja ajaa BobCatilla. Silloin sain rakkautta. Mutta 10- ei riitä. Mitä et osannutkaan? Opin, etten olekaan tarpeeksi. Tarpeeksi viisas, tarpeeksi kaunis, tarpeeksi reipas, tarpeeksi oikein mitään. En ole vieläkään tarpeeksi. Mutta tarpeeksi kenelle?

Minä muistan, kuinka sain aina Sittistä ja Oltermannia. Minä muistan, kuinka sain käydä yksin ostamassa purkkijäätelön. Sain pitää tukkaa auki. Silloin oli kesä. Silloin olin. Tarpeeksi.  


Unelmoin, että omasta pienestä pojastani on aina tarpeeksi. Mutta miten sen teen? Riittääkö, että pysähdyn? Onko se tarpeeksi? Miten ihmisestä kasvaa ehjä?

Olen hukannut kameran laturin.

Juhannuskakku (koekeittiössä viikkoa ennen)

SUSKUN MAAILMAN HELPOIN MANSIKKAKAKKU
POHJA
125 g margariinia
1 dl sokeria
3 keltuaista
1,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa

MARENKI
3 valkuaista
1,5 dl sokeria

TÄYTE
1 prk Flora Vispiä
1 prk maitorahkaa
sokeria
vaniljasokeria

mansikoita

Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää keltuaiset yksi kerrallaan. (Voit lisätä ruokalusikallisen jauhoja ennen keltuaisia, ettei taikina juoksetu.) Sekoita kuivat aineet ja lisää taikinaan vuorotellen maidon kanssa. Kaada pohjataikina leivinpaperoidulle uunipellille. Kannattanee hieman "pienentää" peltiä  foliolla. Vaahdota marenki. Kaada pohjan päälle. Paista 175 astetta 20-30 minuuttia. Vaahdota Flora Vispi (kauneinta kermavaahtoa ikinä) ja sekoita joukkoon rahka sekä sokerit. Puolita jäähdytetty pohja ja lisää toiselle puolikkaalle täyte ja mansikanlohkoja, nosta toinen puoli päälle, lisää päälle mansikoita. Toimii.

Suosittelen lämpimästi sähkövatkainta. Tai reipasta aviomiestä. <3

Pääruoaksi oli rikkaruohopeunoja Strömsön tapaan (miksei kekään ottanu kuvaa...). Oikeesti tosi hyvää. Röllekabladia (siankärsämön nuoria lehtiä) vaan reilusti, turha arastella sen kanssa. Ehkäisee tulehduksiakin.