sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Kantista


On taas rinsessan ruumista rääkätty ja henkistä kanttia koeteltu.

Pari päivää on tehty Muikkusen kanssa remonttia Töllillä. Taivahan vallat, että olen onnellinen, ettei tämä torppa ole isompi. Sisäeteisen lattiasta lähti muutama kerros muovimattoa, puukuitulevyä ja kaikenmaailman epämääräistä moskaa. Uskottelen itselleni, että Tölli huokuu tyytyväisyyttään, kun vanhat lattialankut näkivät taas päivänvalon. (Pyytäisin kiinnittämään huomiota lankun leveyteen, en niinkään rinsessamaisen siroihin kätösiini.) Kellastuneet paneelit saivat ylleen valkoista, vaan eipä tullut otettua niitä ennen-kuvia. Pah.  

Henkinen kantti petti illan pissareissulla, kun tuijottelin hetken hirveä silmästä silmään. Jumankauta, tämä maalaiselämä on aivan liian jännittävää! Tästä lähtien rinsessaa on turha saada pihanperälle pissimään, minen lorota kuin Separet Villa ysitonniseen. Ettäs tiiätte.

6 kommenttia:

  1. =o) hih, laita seuraavalla pissireissulla punanen lippalakki päähän. Luulisi hirvillä olevan jo geeneissä, että jos punanen lankki vilkkuu, niin kannattaa lähtee liukkaasti livohkaan, muuten läsähtää kuula kalloon, ja sinä pääset rauhassa löröttelemään =oD

    VastaaPoista
  2. Ei vitsi mitä lattialankkua...tahtoisin just tollaiset! Maalaiselämä on kyllä superjännää koskaan ei tiedä mitä tulee vastaan (;

    VastaaPoista
  3. fak. se on yllättävän iso eläin kun sen noin yks kaks näkee! mä tajusin sen oikeestaan vasta siinä vaiheessa kun mies toi rintoja röyhistellen pelkän sellainsen pään mökin pihaan (käy siis hirvimettällä). sellaiset kunnon sarvet voisin kyllä ottaa, naulakoksi. Jonkun ehkä 12 piikkisen, ainaki. lirahtiko ennenaikaisesti? ei vaan, parempi metsäpolulla kun pirssin tuulilasissa!

    VastaaPoista
  4. No nyt on kyllä lankut kohillaan! Ja mahdoitte olla näky toveri hirviön kanssa, kumpikohan pelästy enemmän?

    VastaaPoista
  5. OOOO - iik - UPEA! Siellä oli aarre, vaikka vähän sitä epäilitkin ennen purkua. Tollasia lankkuja ei saa enää mistään ja väri on hieno.

    VastaaPoista
  6. Hanna: Iltahämärässä ei mun mielikuvitusta pysäytä punaiset pipatkaan. Ikinä tiedä, mikä karhu/susi/lohikärmes tulee hirven perässä...

    maria: Vähän liiankin jännää, onneksi ei ollut autoa. Olisin pakannut pojan ja kamat mukaan ja kurvannut kaupunkiin. :D

    Nipsu: Hirvi kuuluu mulla vähän samaan kategoriaan karhujen kanssa. Liikaa mielikuvitusta ja liian pienenä Hopeanuolen katselua. Ne raatelee ja syö kaikki. Huh. Löysin aitasta jotkut poron (?) sarvet, pitäisiköhän ne viritellä sisälle niinku siedätyshoidoksi...

    Haltiakummi: Joo, kolhuja on ja elämää ovat nähneet nuo lankut. Hivelin niitä useampaan kertaan, on ne vaan jotenkin niin mielettömät.
    Se olin minä, joka juoksi ekana. Laitoin ovenkin lukkoon.

    Minna: No nii-i!!! On se aina vähän jännä paikka, vaikuttivat kuitenkin aika terveiltä, ei mitään silmälle näkyviä sieniä tai homekasvustoja ainakaan.

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...