Vain minä?

Sormia kihelmöi päivän pihatyöt. Pirtissä tarkenee t-paidalla ja yöhousuilla. Vaahtokarkkia paahtaessa unohtuu ympäröivä maailma, ikävät uutislähetykset, vaatimukset ja työvoimapoliittiset lausunnot. Mietin, voisiko ihminen unohtua tänne. Olen hiljaisuuden euforiassa, vielä en hermostu tietotulvan puutteesta. Pimeys pelottaa, paksut verhot ikkunoiden edessä luovat valheellisen turvallisuuden tunteen. Yritän miettiä, miten esittelen itseni tuleville opiskelutovereilleni. Kuka olen? Kuka sen määrittää ja mistä suunnasta katsoo? Mitä jättää kertomatta, minkä osan kuvasta piilottaa? Uusi alku, mahdollisuus luoda uutta minäkuvaa. Voisinko olla uusi? Tiedän, mistä tulen, mutta onko suunta selvä? Olenko jo tarpeeksi vahva olemaan vain minä, olla uskottelematta jotain muuta? Onko vain minä riittävä, tarpeeksi? Uskonko itsekään.

Kuka olen? Organisaatiouudistettu, edessä elämä.

Hiljaista huokailua

♥

Pipa lämmittää pään, toppahousut pyllyn, vaan mistä saisin nenänlämmittimen? Tunnelmaa Töllillä, odotan jännityksellä illan pimenemistä, yön mörköpimeää. Mihin se kesä meni?

Keittiön hellan luukun kolahdus tuo muistoja jostain kaukaa. Lämpö leviää.

Tiedote

Joo, sitä mää vaan tässä tulin kertoon, että mää pääsin sinne koulutukseen, jonka haastattelua ressasin tossa männä viikolla. Kauheesti tekis mieli kirjottaa semmonen itkua tuhertava postaus siitä, kuinka hianoo on, että ventovieraat semppaa ja elää henkessä mukana. Siihen tarttis vaan muutaman lasin punaviintä ja ny ei kerkee. Son vaan niin jännä kuin täältä saa useesti isompaa puustia ku elävästä elämästä. Tai jotenkin sitä ei kehtaa revitellä livenä, tarttee vaan pitää kynttilä vakassa ja sit palaa koko torppa. Vai miten se oli.

En tiiä, pitäskö sen olla vähän hävettävää, että mää oon ihan tohkeissani työvoimapoliittisesta koulutuksesta. Että ny on si turha ootella mitään mää-oon-vaan-niin-työtön-paska -postauksia. Liityn takaisin mää-en-jaksa-ja-kerkee-mitään -ryhmään tällä erää toukokuun 2012 loppuun asti. Ja se on parhautta. Ja saan hienon lisän mun ei-kerro-mitään-siitä-mitä-oikeesti-teen -ammattilistaan.

Ei mulla muuta ny.  Sommoro.

♥

- Mikä sua vaivaa? Miks sä kävelet noin? Onks sun käsi kipee?
- Eiku mä luin lehdestä, että pariskunnat, jonka mies kävelee tällälailla käsi selän takana, on onnellisempia. 
- Okei.

♥

Hetki

Passitin herran pihalle, tarjoilin koiralle rustoluun ja keitin pannullisen kahvia. Varastan hetken, teen kynsikokeiluja ja huudatan täysillä jee-nimistä (ihan itse keksin) soittolistaani juutuupista. On se sellainen tunne, kun kuvittelen osaavani jazz-tanssia ja olen vähintään Fame-elokuvan päätähti.

Tätä ei voi kuunnella ilman, että laittaa volyymit kaakkoon. Uuuuuuu yeah!

Eläimellistä

Sain Maanvaivalta ja Voikukkapellolta haasteen listata syksyn himotuimmat. En juuri nyt maanisesti himoitse kuin Alvinea, en vain pääse siitä yli. Tryffeli tarvii ehdottomasti jonkun kivan pannan ja festivaalikautta silmällä pitäen taco-asun. ... No joo. Ei oikeesti.

Natsikortteja tilasinkin jo kunnon pakan. "Oletko takakireä kukkahattutäti, tai tapaatko sellaisia usein? Fyysisen natsikortin mukana kantaminen säästää sanoja - lämäät tän pöytään tai annat toiselle "lyö tää nyt pöytään niin päästään asiaan" ja homma on selkee kaikille."

Tiltä sain haasteen kertoa 8 randomia. Haaste oli varustettu sellaisilla saatesanoilla, että huh huh. Eipäs nyt odoteta liikoja.

1. Olen kuvitellut, että koirahyökkäykset ovat urbaania legendaa, kunnes eilen iltapissimatkalla naapuritalon suomenpystykorva ampaisi auki unohtuneesta ulko-ovesta Tryffelin kimppuun tappamismeiningillä. Siinä sitten painimme porukalla minä, Tryffeli, suomenpystykorva ja auvautunut roskapussi. Yritin irroittaa naapurin koiraa oman turrimme kaulasta ja huusin täyttä kurkkua "painu-vittuun" -mantraa. Minuuttien (?) meuhtomisen jälkeen sain tilanteen rauhoittumaan ja naapuri huusi koiransa sisälle ja paiskasi oven kiinni. Niinku MITÄ VITTUA?? Kukaan ei tullut edes katsomaan, kuinka meidän kävi!! 

2. Minulla on melkein aina ollut lemmikkejä, villejä tai vähemmän villejä. Lapsena minulla on ollut kaksi aasia, 9 kanaa ja kukko, hanhia, kalkkunoita, koira, 2 kiliä, 2 lammasta, Lotta-lokki, Saku-varis, Kettu ja Adam McGala -taistelukala.

3. Lotta-lokki hirttäytyi hänen suojakseen laittamaani sateenvarjon kahvaan.

4. Lemmikki-Kettu puri minua, sain vesikauhu-piikin ja Kettu lopetustuomion.

5. Pelkään kalkkunoita. En pidä siitä, että ne muuttuvat tummansinipunaisiksi suuttuessaan.

6. Olen istunut 2,5 tuntia vesisateessa aasin selässä odottamassa edes yhtä askelta eteenpäin.

7. Miehen työkaveri on antanut vaimonsa kehoituksesta tekohengitystä kanille.

8. Nyt lähden laittamaan hiusasiat kuntoon oikein oikealle kampaajalle, IHANAA! Matkalla poikkean kolmessa eri cittarissa ostamassa tarjouskahvia (2pkt/tal.).

~

PS. Se hehkuttamani haastattelu olikin eilen, eikä suinkaan tiistaina. Kiitos teille ihanille, jotka jaksavat tsempata!! Päivän asu oli Espritin ruskeat suorat housut (kirpparilta 2 €), ruskea t-paita (jostain naurettavan halvalla), vaalea liituraitajakku (Lontoon katutorilta 2 £). Näytin mielestäni erittäin pätevältä. ;)

Jakopäivä

Kylläpä arpominen on jänskää!

89 kommenttia (!), 205 arpaa (!) ja koneellinen arvonta.

Arvontalauluna taustalla soi Pikku Kakkosen Siinan ylipirteä loilotus. Olisi muuten oikein kirjaamisen arvoinen aihe, sekin. Kuten olisi äärimmäisen paniikin aiheuttama äärimmäinen teko. Siivosin sen huoneen, joka pohjakuvassa on merkitty kirjaimilla VH. Siltikään en tiedä, miten huomenna pukeutuisin haastatteluun. Olisiko farkut ja jakku liian casual? Jakkupuku liikaa? Paitikset ovat unohtuneet viime vuosikymmenelle. Voiko enää käyttää mustia suoria housuja? Koska tästä on tullut NÄIN vaikeaa? Miksi kaikki vaatteet ovat aivan kamalia rääsyjä? Ehkä 9 kuukauden luuhaaminen kotona tekee tehtävänsä. Voi itku.

Niin tosiaan. Voittajaksi klikkautui Kikka Muden muistiinpanoista!! IIk! Onnea!! Kikka oli kirjannut osallistuvansa kahdella arvalla, mutta korjasin hänelle vanhan lukijan kolme. Niin että sori vaan. ;D Paas laittaen osoitetta osoitteeseen eve.villatolli@gmail.com. 

Aika hirmuttava määrä uusia lukijoita tuli arvonnan myötä, tervetuloa vaan jokaiselle! Pyyheidoihin palaan, kunnes ompelukone ei aiheuta samoja väristyksiä kuin tylla. Kiitos kaikista! Pus!

Muistilista

Juhlanjärjestäjän muistilista

• Kiillota hopeat. Varaa aikaa tähän, on aina yhtä maagista, kuinka mustuus katoaa vain lämpimällä vedellä, foliolla ja suolalla.
• Keskity yksityiskohtiin. Liimaa kodin taideteoksiin Ikea-valoja kynsiliimalla. Asettele hämähäkinverkkoja joka paikkaan, asettele hämiksiä tarkoin. Harkitse pieniä asetelmia tuntikaupalla. Varsinkin lapset osaavat arvostaa sisustuksen yksityiskohtia.
• Huomioi, että laktoositonta kermakakkua voi juhlien jälkeen syödä kakkimatta niin kauan, että tulee oksu.
• Siivoa keittiön pinnat millimetritarkkuudella. Näin huomaat paremmin millaista tuhoa saa aikaan kädestä tippuva kermavaahtoinen sähkövatkain.
• Pukeudu peikoksi niin kukaan ei huomaa, kuinka paskainen tukka sinulla on. Annat myös hienon ensivaikutelman lapsivieraidesi vanhemmille. 
• Kerro lapsille asiantuntevasti puutaheinää, kaikkea lepakonpissasta kotona asuviin jättiläishämähäkkeihin. Puheillasi on mahtavat jälkivaikutukset lapsien vanhemmissa ja päiväkodin henkilökunnassa.

Kakkukauhu

Pitäisi viimeistellä leipomukset lasten kekkereitä varten, vaan minäpä istun kone sylissä ja latkin teetä. Minulla on täytekakkurimakauhu. En edes yrittänyt leipoa pohjaa itse. Täytetty valmispohja mörköilee jääkaapista. Kauhu tykyttää mahassa, päässä ja käsissä. Ei auta yhtään, vaikka tiedän, ettei sillä ole mitään merkitystä minkälaisen taideteoksen pöytään läväytän. Viimeinen virhe oli kuukkeloida kakkublogeja. Jännityksellä odotan kuinka monta v-sanaa tulee kermavaahdon pursotusvaiheessa. Jo suklaahämähäkkien myötä tämä keittiö muuttui K-18 -kamaksi.

Siirrän kakkuepisodia vielä vähän ja lähden asentelemaan hämähäkinverkkoja. Pai!