torstai 19. helmikuuta 2015

Bussianalyysi

Aamubussissa on aikaa ajatella. Vaikka hiilidioksidina haihtuneita kiloja on vasta viisi (tarkemmin ottaen 5 kiloa ja 200 grammaa, mutta enhän minä näitä niin seuraa), olen havainnut hämmentäviä muutoksia. Tänä aamuna tein oikein syväanalyysin.

1) Istuessa mahamakkara ei enää taitu vyötärönauhan päälle. Maha tuntuu istuessa melkein suoralta. Pystyn vetämään vatsaa sisään niin, että maha ei kosketa housuja. Hyvin jännittävää.

2) Pienimmissäkin rintaliiveissä voi hengittää ilman, että kylkiluut murskautuvat. Tämä helpottaa aamuisia alusvaatelaatikon tongintoja.

3) Kaula tuntuu ohuemmalta, eikä peruspositiivisessa leuka rintaan -asennossa tule kaksoisleuan aiheuttamaa happivajetta. Pystyn siis paremmin ottamaan vastaan uusia pettymyksiä.

4) Isojen kuoppien jälkeen palaudun nopeammin. Hyytelömäinen tärinä mm. leuan alla jatkuu ehkä useamman sadasosasekunnin vähemmän.

Kirjattakoon myös, että kerran lenkillä tunsin forestgumpmaista juoksufiilistä. Minä vain juoksin. Kunnes lopetin. Toisella kerralla lenkin jälkeen havaitsin selässäni aidon, koko selän mittaisen hikiläikän.

5 kommenttia:

  1. Jes! Tiedän nuo kaikki tunteet! Parhautta!

    (Ja ne kaikki myös menettää hyvin helposti, jos ei tajua pitää varaansa ja tuudittautuu tyhmänä uuteen hyvään oloonsa luottaen, että tämä on nyt se ihana, uusi minä.)

    VastaaPoista
  2. Täällä on yritetty taistella saman asian kanssa jo pitkään, tuloksetta. Aina on hyviä (teko)syitä, kuten stressi jne. Nyt olen saikulla, (vielä kaksi ja puoli vk jäljellä), enkä saa harrastaa muuta liikuntaa kuin kävelyä. Aivan alkaa jo himottaa urheilla vähän kovemminkin.

    Olen tuijottanut telkasta kaikki läskileiriohjelmat, josko niistä saisi nyt sen kadottamani kipinän terveellisempään elämään. Tosin pudotettavaa ei ole kuin 6-7 kg, mutta pitäishän asialle tehdä jotain ennenkuin sitä on kymppi lisää. Tää sun listas toi kyllä taas muutaman syyn lisää. Ja koska toi saikku ei tietenkään estä syömästä terveellisesti ja kävelykin on hyvää liikuntaa, niin tässä on vielä hyvää aikaa ennen töihin paluuta saada taas punaisesta langasta kiinni.

    Tsemppiä taistoon!

    VastaaPoista
  3. Run Eve,run ! Näköjään tositoimet tosiaan näkyy, toisin kuin ens maanantaina aloittaminen,joka on se mun alotuspäivä...
    Luin ton neloskohdan ensin että Isojen tuoppien jälkeen palaudun nopeammin, saattaa toki sekin paikkansa pitää,mene ja tiedä:)

    VastaaPoista
  4. Hah, tuo isot tuopit. Isot hahattelut myös ohuemmalle kaulalle. Kuurilla kuten elämässäkin on suureksi hyödyksi pettymyksien parempi vastaanottavuus ja kuoppien jälkeen palautuminen. Onnea myös viiden kilon ylittämisestä, hieno saavutus! Itse päädyn jojoamaan jo aina kahden kilon jälkeen...

    VastaaPoista
  5. Todella hieno syväanalyysi! Ja upeita tuloksia. Varmaan helpottaa elämää, kun eivät kylkiluut alituisesti murskaudu, ja pettymyksensietokykyäkin tarvitaan aina lisää. Onnittelut hienosta suorituksesta ja mitä parhainta jatkoa!

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...