Kylpyhuoneremontti

Allekirjoitimme sopimuksen kylpyhuoneen ja saunan avaimet käteen -remontista Laattapisteen kanssa 4.11. Päädyimme avaimet käteen -remonttiin, koska kumpaakaan ei kiinnosta käyttää vapaahetkiä sellaiseen mitä ei osaa. Emme myöskään halua käytää aikaa remppaherrojen toimintojen koordinointiin tai materiaalien metsästykseen. Yksinkertaisesti sanottuna halusimme maksimoida remontin onnistumisen. Haluamme, että homma hoidetaan vimosen päälle oikein. Maksaahan se hitokseen, mutta maksaisi ne hullujen huoneen päivämaksut ja ensiapuaseman kausikorttikin.

Työ alkoi asbestikartoituksella. Remonttiherra kävi poraamassa näytteet seinästä ja lattiasta. Koska asbestia ei löytynyt, remontti alkaa huomenna maanantaina. Käytännössä se tarkoittaa elämää ilman suihkua ja pesukonetta. Ihan jännittää, kuinka paljon hermo kuumenee. Ostin kymmenen kerran kortin avantouintisaunalle, että voin käydä viikoittain viilenemässä. Kahden avantouintireissun kokemuksella luulen löytäneeni uuden harrastuksen. En tosin uskonut hetkeäkään, että nauttisin moisesta hulluudesta, mutta on siinä sitä jotain. Itsensä ylittämistä. Jotenkin niin kovin suomalaista.

Mutta takaisin asiaan. Nykyinen kylpyhuone ja sauna on... noh... vanha ja järkyttävä. Remonttia on siirretty ehkä liiankin kanssa. Siihen on syynsä, miksi kyseisestä tilaa en juuri valokuvaa.

Huh.

Valopilkku

Kirjoittelen sähköposteja kylpyhuonesuunnittelijalle ja -urakoitsijalle. Tai oikeammin mahdollisille tekijöille. Olen hankala asiakas, jolla on liian vähän rahaa. Aijettä, kyllä siellä huomenna taas kahvipöydässä kiitellään asiakaspalvelun ihanuutta. 

Oululainen lähetti tuotehyvityskortin, kun 12 palan Reissumies-paketissa oli vain 11 palaa. Kyllä minä siitäkin niin mieleni pahoitin. Aamuinen bussikuskikin sanoi ehkä inasen liian iloisesti huomenet. Mikähän niitäkin vaivaa? Ollaan sentään Tampereella. Joku roti. 

Eilen oli lapsen jalkapallokauden päättäjäiset. Mennyttä kautta juhlittiin vanhemmat vs. lapset -ottelulla. Taivaalta huiski lumihiutaleita, tuuli meni suoraan selkärankaan ja minulla oli vaikea asennevamma. Oikeastihan pelailu oli hauskaa ja jopa virkistävää, mutta ennakkoasenteeni oli vähällä pilata kaiken. Siinä, kun ennen peliä törrötin kentällä hölmistyneenä, yltiösosiaalisena ja hymyilevänä, olin melko voimakkaasti mukavuusalueen ulkopuolella. Minun mukavuusareenalla esiintyy Poldark ja art director Vittorio, siellä pidetään villasukkia ja mussutetaan ruissipsejä (Linkosuo Mini RuisSipsi 200g viettelevä sour cream). Oli siinä taas henkisen oppimisen paikka.

Pitäisi hankkia lisää heijastimia. Voisin olla huudien valopilkku ja säteilevä sankari.

Postaus

Sain tänään sähköpostin. Henkilökohtaisen sähköpostin koomaan vajonneen blogin sähköpostiosoitteeseen. Se, jos mikä on kummallista. Tuntuu melkein kuin olisi saanut käsinkirjoitetun kirjeen.

Se siitä. Olin kovin otettu. Huh.

Olen varsin sinut reumahomman kanssa. Enää en syö mitään lääkkeitä. Piikitän vain. Biologiset reumalääkkeet tulivat Trexanin kaveriksi pari kuukautta sitten. Olen saanut uuden elämän. Tällä hetkellä ei ole ainuttakaan tulehtunutta niveltä. Hämmentävintä biologisten aloituksen jälkeen oli se, että heti aamusta voisi vaikka nyplätä pitsiä. Jos osaisi. Mutta pystyn vaikka avaamaan Juhla Mokka -paketin. Tuosta noin vaan. Ymmärrän jo, että kaikki kolotukset eivät ole reumaa, ja yritän olla jäämättä kiinni kipuun. En vaivaa mieltäni haittavaikutuksilla, vaikka lääkeseloste on niin iso, että sitä voi käyttää torkkupeittona. Pidän normaalina sitä, että sivuvaikutuksina saattaa olla leukemiaa tai aivohalvausta. Onneksi ennen lääkkeen aloitusta testattiin HIV, tuberkuloosi ja muut kevyet perussairaudet.

Männä viikolla kuntouduin Itä-Suomessa. Ihan kuin olisin ollut ulkomaanlomalla. Hyö viänsivät savvoo ihan tosissaan. Harrastimme reumaattista itkunaurua ja hikistä liikuntoa. Ja sitten söimme. Melkein koko ajan. Kuntoilu ja ravinto-oppi savoksi on huomattavasti paljon hauskempaa kuin perusjutilalla.

Suunnittelemme kylpyhuoneremonttia. Tai no. Olemme suunitelleet remonttia jo pari vuotta, mutta nyt olemme liikkeellä ihan tositarkoituksella. Vähän pelottavaa tehdä valintoja, jotka vaikuttavat arkeen hitokseen monta vuotta.

Mies antoi kantaaottavia kommentteja laattavalinnoista, kommentoi asiantuntevasti sisustussuunnitelmaa ja oli muutenkin yleisilmeeltään joko neutraali tai jopa aavistuksen aktiivinen. Aiemmin syksyllä Mies lähti kahdesti mukaan Ikeaan tutkimaan huonekalunäyttelyosastoja. Lievästi epäilyttävää, sanon minä. Eikä se ole edes ostanut mitä-sattuu-juustoa.

Ja loppuun vielä kiva kivi- ja kalakuva. Noin.

 Jumankaut. Postaus.

Minä ja liippa

Mikrosementointikurssit käytynä. Minä ja liippa. Minä ja GoldenLiippa olisi jännittävämpi tarina. Tai Minä ja kultaisen liipan arvoitus. Tai The Liippa IV. Jos oikein kovasti osaisi liipata sopivan epätasaisesti, niin tulisi vaikkapa kokonaan liipattu vessa. Ehkä eineen liian putka. Olisi kovin ikävää tuntea syyllisyyttä jokaisesta kakasta.

Paljon helpompaa on liipata nestemäistä kangastapettia. Nestemäinen tapetti myydään muuten pussissa. Kuivana. (Tuli hetkeksi hieman huijattu olo.)

Tapetti, joka kannattaa sekoittaa käsin ja tuntuu kaurapuuron ja sammakonkudun yhdistelmältä, ei voi olla kuin hauskaa. Vaikka osa tapettimalleista muistuttaa pöllönoksennusta, olisi kullitettu silkkiseinä makuuhuoneeseen kiehtova ajatus. Ainakin kiehtovampi kuin nykyinen kukkatapetti, jonka kukat ovat melkein samanväriset kuin sen toisen tamperelaisen kiakkojoukkueen värit. Yäh.  

Jos vaikka kesälomarahoista.

Tuvassa, tuvasta, tupaan

Ensimmäisessä kuvassa legendaariset veluurit. Ne vähän paremmat housut. Kangas on kauniisti laskeutuvaa, jos paska ei ole sitä tönkistänyt. Riittäköön tämä päivä-nasusta. Olenhan tänään suorittanut työlään puhdistautumisriitin huupeassa saunassa.

Tuvan muuri on ollut työlistalla todistettavasti kaksi vuotta. Lueskelin varovasti rappauslaastin työohjetta. Kuulostelin tarkasti huvittaisiko minua. Ensimmäiseksi ohjeessa käskettiin poistaa irtoava aines. Kehno ohje, mielestäni. Otin puukon, taltan ja vasaran. Irtosi. Katkaisin jopa kahden puukon terän. Kun olin nakutellut aikani, päätin ottaa maalipurkin. Maalasin klohmuisen kaapin. Maalasin muuriseinän sivut. Siirsin maalatun kaapin, hieman kosteana luonnollisesti. Yritin tehdä kulmasohvasta suoran (mahdotonta, paitsi Kirsille). Kiukuttelin puusohvapuutostani. Kiinnitin johtoja niillä valkoisilla jutuilla. Löin vasaralla sormeen. Poltin kieleni teessä. Asensin verhotangon tuvan toisen oven eteen. Tuusasin ja tössötin.

Piti olla puutarhapäivä. Vaan mitäpä tuolla. Tupa lienee astetta sievempi nyt. Ja vielä on viikkoa jäljellä.

Hitsinpimpula, on tää vaan lomaa!

    

Riepoo

Kyllä riepoo. En tajunnut, että jumalallinen hela osuu juuri koulunlopun häminöihin. Perjantaivapaat ja kaikki järjestettyinä täällä sitä nyt sitten kökötetään kaupungissa. Töllillä olisi satamiljoonaa asiaa tehtävänä. Kaipaan rauhaa niin, että keuhkoa kovertaa.

Olen tyhjentänyt pyykkikopan, vaihtanut lakanat ja tyhjentänyt pyykkikopan uudelleen. Siivonnut etupihan ja tonkinut maata. Riepoo edelleen. Tapahtumattomuuden tuskissani jatkoin ikkunanmaalausprojektia. Takaoveen ja ikkunaluukkuun on sudittu pohjamaali ja ensimmäinen pinta, ja riepoo vieläkin. Vedin pakastimesta Minetti-jäätelöä ja riepoo. Mies nökötti tietokoneella ja puolen tunnin klikkailun jälkeen ilmoitti, että meillä syödään tänään lindströminpihvejä ja jotain hifistelyjuureksia. Lindströmminpihvejä! En varmana syö. Eikö sitä voisi joskus vain jotain kalapuikkoja? Kysyi tarvinko kaupasta jotain, enkä saanut riepomiselta sanottua, että ikkunamaalia tarvii lisää. Haen saatana polkupyörällä.

Lapsi sai hienon todistuksen ja opettaja bamburievun. Itsetehdyssä lahjapussissa, käpyjä koristeena. Kunnon hippi. Maalinkärystä kännissä.

Valokynä

Ikkunasta maalin raapiminen on nautinnollista. Yhtä nautinnollista kuin Lidlin paistopisteen croissantin (tai kahden) ahmiminen yksin. Autossa, pitkän työpäivän jälkeen. Tai pitkään mahassa kiertänyt pieru. Kuulemma. Naisethan ei piereskele, joten en ole aivan varma jälkimmäisestä.

Nautinto on kuitenkin aivan eri kuin kenkäostoksista saatu. Joka sekin on nautinnollista. Erityisesti, jos tohvelit ovat vähintään 75 prosentin halvennuksessa. Ja jos ostoksille varta vasten haetaan autolla. Ja jos juuri on sellainen hetki, kun kaikki usko on mennyttä. Luin ehkä kuudetta Mma Ramotswetani, kun kutsu esitettiin käsky ostoksille kävi. Olin vajonnut hivelevään hitauteen ja sisäisesti hymyillen hyväksynyt sekä omani että Mma Ramotswen perinteisen ruumiinrakenteen. Kunnes aivan yllättäen tuo Botswanan lahja maailmalle aloitti laihdutuskuurin! Järkyttävää. No, minä sain kenkäni ja myöhemmin illalla Ramotswekin tuli järkiinsä. Maailma palasi uomiinsa.

Vaan niistä ikkunoistahan minun piti. Että maalasin. Liian vahvat kajalit on pesty pois, valokynää tilalle. Talon silmät kirkkaina. Näkemiin, 80-luku.

Kymmenen asteen pakkasella en saanut lupaa irroittaa ikkunaluukkua, enkä takaovea. Hectorimainen pahvisuoja ei kuulemma ole tarpeeksi. En voi olla tuijottamatta puolivalmista lopputulosta. Verholla voi leikkiä, että työ on tehty.

Hyvä tulee.

ennen – jälkeen

Valomerkki ja viimeinen valinta

 
Vaatehuone on valmis ja käyttökunnossa. Ikäväkseni joudun toteamaan, että uudet kaappirungot ja sisusteet eivät sittenkään ratkaisseet aamuisia vaateongelmia. Vaatteet ovat sievästi henkareissa, esiinvedettävässä housu/hamehässäkässä ja laatikoissa. Nyt jo yhdellä silmäyksellä näkee, että ei ole mitään päällepantavaa. Ennen sentään sai pönkiä, tökkiä ja huiskia vartin ennen kuin päätyi samaan lopputulemaan. Hämmentävää on se, että kahden viikon käytön jälkeen vaatehuone on edelleen siisti. Erittäin hämmentävää on kävellä vaatehuoneessa. Siellä mahtuu ottamaan jopa kolme miehekästä askelta.

Asialliset ja ehjät hyllyt ovat ehdottomasti ihmiselle hyvä asia. Luonnonvaroille ehdottomasti hyvä asia on vaatehuoneen liiketunnistimella toimiva valo. Enää ei loimota valot pitkin päivää ja yötä. Tosin vaatevalinnat on tehtävä heiluen ja tehokkaasti, ei auta jäädä passiivisena riepuja tuijottelemaan. Valomerkki ja viimeinen valinta.

Mutta miten ottaa sieviä sisustuskuvia vaatehuoneesta, jonka takaseinällä on peili?

I'll be Pax

Huomenna vuorossa parisuhdetesti. Odotettavissa Pat & Mat -tyyppistä kahdenkeskeistä laatuaikaa. Komplementteja lentelee puolin ja toisin. I'll be Pax.

Nyt on kova väsy.

Saldo

Illan saldo:
- yksi alkava flunssa, nivelkipua, vesiräkää ja aivastuksia
- kaksi jätesäkillistä säilytettäviä vaatteita
- erinäisiä nyssyköitä vöitä, huiveja, kenkiä, laukkuja ja niitä sukkahousuja
(- yksi jätesäkillinen mökille jemmattavia melkein säilytettäviä)
- kaksi jätesäkillistä kierrätyskamaa
- näköhavainto takaseinästä
- näköhavainto lattiasta
- yksi erittäin sekainen koti
- yksi sekainen koira, joka luulee, että reput ja Ikea-kassit tarkoittavat mökkireissua.

Mies haluaa maalata vaatehuoneen seinät hilpeillä väreillä (Jamaica-teema). Minä olen perinteisempien hillittyjen sävyjen kannalla. Paxin väriksi ajattelin valkoiseksi petsattua tammea. Alkaakohan se ällöttää?

Vaikka en listannutkaan vaatteitani, huomasin, että housutilanne on lähes katastrofaalinen. Sukkahousuja ei tarvitse, paitsi jos on paksut ja hyvät tarjouksessa.

~

PS. Kiitos kommenteistanne, luen niitä uudestaan ja uudestaan. Lohduttavaa.

Reality blogging

Hävettää hillittömästi. En halua hamstrata. En juurikaan jaksa askarrella. En tarvitse kaikkea sälää, josta ehkä joskus voisi syntyä jotain uutta. Ei, ei, ei.

Tavoite
- 2 pinkkiä laatikkoa askartelutarvikkeita
- 1 laatikko askarteluun tarvittavia työkaluja
- 1 mustavalkoinen Ikea-kassi kuteita, naruja, nauhoja yms.

Reality
- 1 jätesäkillinen roskaa
- 1 jätesäkillinen kierrätystä
- kuteita, lankoja ja nauhoja tavoite + yksi Ikea-kassi ja yksi koppa (jemmasin Töllille jo yhden jätesäkillisen)
- askartelutarvikkeita tavoite + yksi korillinen, yksi Ikea-kassi ja yksi paperikassi.

Vaatehuoneen perimmässä nurkassa on vielä superjemmajemma. En ole vielä päässyt vaateosastolle. 

Mies on pussittanut vaatteensa, pinonnut kierrätettävät ja kirjannut ylös kaikki eri vaatetyyppiensä lukumäärät. (Siis oikeasti! Lukumäärät!)

En tiedä itkeäkö vai nauraa, siksi kirjoitan tämän ylös. Jotta tulevaisuudessa muistaisin. (Hah!)

Mutta miten ihmeessä voin laittaa kierrätykseen ne vaatteet, jotka ehkä joskus olisivat juuri oikeat ja sopivat? Miten pääsen yli siitä, että olen ehkä mahdollisesti tehnyt joskus virheostoksia, vaikkakin suurin osa on muutaman euron kirppisostoksia? Onko suurinta hulluutta laittaa vaatteet suoraan kierrätykseen vain siksi, että ei kertakaikkiaan jaksa kirppishässäkkää? Pitääkö ihmisen säilyttää siviilivihkimessä käyttämänsä mekko, vaikka ei sitä tule enää koskaan pitämään?

Tämä on aivan kaameaa.

Totuuden hetki

Jos jonkun sukkahousut eivät mahdu Ikean kassiin, niitä on liikaa. Jos jonkun erittäin tärkeät askarteluhärpäkkeet vyöryvät jonkun syliin, niitä on joko liikaa tai ne ovat epäjärjestyksessä. Jos jonkun vaatteet ovat huiskin haiskin pitkin poikin, joku on ns. kusessa.

Nyt on koittanut aika. Rise and shine, sinä Piiloteltu ja Hävettävä Tila!

Joku tyhjentää pohjapiirustuksessa VH:ksi merkityn tilan. Joku levittäytyy pitkin kämppää erinäisten nyssyköidensä kanssa. Joku järjestelee tarpeelliset ja tarpeettomat. Joku lajittelee. Joku purkaa toimimattomat hylly-, kaappi- ja tankoviritelmät. Joku käy ostamassa Paxia. Joku kokoaa uudet rungot. Joku asentaa sisusteet. (Voiko hyllylevyistä ja laatikoista kauniimmin puhua?) Joku asettelee vaatteet kauniisti paikoilleen. Joku ehkä joskus pääsee kävelemään vaatehuoneeseensa. Joku ei ehkä joka aamu ajaudu hallitsemattomaan vaatevalinta-ahdistukseen.

Joku on jo iltakaudet leikkinyt suunnitteluohjelmalla.

PS. Ensimmäinen työviikko loman jälkeen takana. Kyllä se siitä. Ensi kesänä taas.

Pääsiäisen jälkimainingeissa

Silmä ei totu tuohon tapettiin. Se näytti kivalta rullassa, siinä hetkessä. Kun jäniksen kokoinen -50% vielä korosti valintani kauneutta, kuvittelin osuneeni aivan nappiin. Turkoosi ja oranssi. Siis turkoosi ja oranssi ja peike! Olen järkyttynyt. (Nehän ovat melkein... melkein kuin... no. Sen väärän kiakkojoukkueen värit.) Olinhan menossa ostamaan jotain mustapohjaista ja hauskaa. Sellaista persoonallista ja coolia.

Siellä se nyt kuitenkin on. Tapetin reunaan tulee vielä lista, kunhan löydän sopivan. Kun taaplasin nälkäkuoleman partaalla Bauhausin listahyllyä seitsemättätoista kertaa, annoin periksi. Lista tulee, kun sen aika on.

Ikkunan vastaiselle seinälle tuli ikkunaseinä. Kolme ikkunaa on dyykattu Nekalasta (tärkeä yksityiskohta), isoin matkannut Veli Paavon ylisiltä. Love birdsit neulahuovutin stryrox-munaan. Ikean sivupöydän kasaamisessa reväytin reiteni (selvisin taistelusta voittajana) ja aurinko sulatti kynttilät käyriksi. Päiväpeittoa ei ole, kun ei sitä kukaan jaksaisi aamuisin asentaa.

Kärsin pienen pintaremontin jälkeisestä masennuksesta. Kaikki sisustuskliseet kohdillaan. Äh. Taidan aukaista pääsiäisviinini.

Täällä haisee mökki

Minna toi työmaaltaan ylijäämälaastipussin. Tasoitin kiltisti pitkän seinän. Kiva tuli. Sileä.

Laastin kanssa läiskiminen oli niin lystiä, että villiinnyin täysin. Niinhän siinä sitten kävi, että kaksi seinää epätasoitin. Remontti etenee harkitun suunnitellusti (like a box of chocolates, you never know what you're gonna get). Onneksi Mies maalasi katon.

Muikkunen sanoi, että hänestä tuntuu oudolta, kun kotona "haisee ihan mökki". Esitin tarkentavia kysymysiä hämmennyksen vallassa. Tuoksuuko meillä kesä? Ruoho? Ei kai vaan maakellari? Joku ruoka? Kukka? Ihanat lapsuuden kesät?

- Hö, no eiii. Ku toi maali.