lauantai 29. lokakuuta 2016

Perjantainuha

Mies tuli tikkataulun kanssa kotiin. Meinasi, että seinälle. Sisälle. Kaupungissa.

Unen näki.

Taisi sitten kostoksi keittää perhosmakaroneja. En voi sietää niitä. Ei muka ollut muita. Kurkkasin vaivihkaa laatikkoon ja näin yhdellä silmäyksellä ainakin kaksi kiloa erilaisia makaroneja. Enkä edes pöyhinyt. Jätin kostoksi syömättä. Katsoin mielenosoituksellisesti MasterCheffiä.

Siitäs sai.

Kuukauden ikäinen jääkaappi kurnuttaa. Öisin se lorottaa. Niin kuin nuori mies lorottaisi pitkän kaljoitteluillan jälkeen suoraan pöntön veteen. Voiko sellaisesta reklamoida?

Eipä mulla muuta. Niistän nenän. Paha punkkunuha.




keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Valopilkku

Kirjoittelen sähköposteja kylpyhuonesuunnittelijalle ja -urakoitsijalle. Tai oikeammin mahdollisille tekijöille. Olen hankala asiakas, jolla on liian vähän rahaa. Aijettä, kyllä siellä huomenna taas kahvipöydässä kiitellään asiakaspalvelun ihanuutta. 

Oululainen lähetti tuotehyvityskortin, kun 12 palan Reissumies-paketissa oli vain 11 palaa. Kyllä minä siitäkin niin mieleni pahoitin. Aamuinen bussikuskikin sanoi ehkä inasen liian iloisesti huomenet. Mikähän niitäkin vaivaa? Ollaan sentään Tampereella. Joku roti. 

Eilen oli lapsen jalkapallokauden päättäjäiset. Mennyttä kautta juhlittiin vanhemmat vs. lapset -ottelulla. Taivaalta huiski lumihiutaleita, tuuli meni suoraan selkärankaan ja minulla oli vaikea asennevamma. Oikeastihan pelailu oli hauskaa ja jopa virkistävää, mutta ennakkoasenteeni oli vähällä pilata kaiken. Siinä, kun ennen peliä törrötin kentällä hölmistyneenä, yltiösosiaalisena ja hymyilevänä, olin melko voimakkaasti mukavuusalueen ulkopuolella. Minun mukavuusareenalla esiintyy Poldark ja art director Vittorio, siellä pidetään villasukkia ja mussutetaan ruissipsejä (Linkosuo Mini RuisSipsi 200g viettelevä sour cream). Oli siinä taas henkisen oppimisen paikka.

Pitäisi hankkia lisää heijastimia. Voisin olla huudien valopilkku ja säteilevä sankari.

keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Postaus

Sain tänään sähköpostin. Henkilökohtaisen sähköpostin koomaan vajonneen blogin sähköpostiosoitteeseen. Se, jos mikä on kummallista. Tuntuu melkein kuin olisi saanut käsinkirjoitetun kirjeen.

Se siitä. Olin kovin otettu. Huh.

Olen varsin sinut reumahomman kanssa. Enää en syö mitään lääkkeitä. Piikitän vain. Biologiset reumalääkkeet tulivat Trexanin kaveriksi pari kuukautta sitten. Olen saanut uuden elämän. Tällä hetkellä ei ole ainuttakaan tulehtunutta niveltä. Hämmentävintä biologisten aloituksen jälkeen oli se, että heti aamusta voisi vaikka nyplätä pitsiä. Jos osaisi. Mutta pystyn vaikka avaamaan Juhla Mokka -paketin. Tuosta noin vaan. Ymmärrän jo, että kaikki kolotukset eivät ole reumaa, ja yritän olla jäämättä kiinni kipuun. En vaivaa mieltäni haittavaikutuksilla, vaikka lääkeseloste on niin iso, että sitä voi käyttää torkkupeittona. Pidän normaalina sitä, että sivuvaikutuksina saattaa olla leukemiaa tai aivohalvausta. Onneksi ennen lääkkeen aloitusta testattiin HIV, tuberkuloosi ja muut kevyet perussairaudet.

Männä viikolla kuntouduin Itä-Suomessa. Ihan kuin olisin ollut ulkomaanlomalla. Hyö viänsivät savvoo ihan tosissaan. Harrastimme reumaattista itkunaurua ja hikistä liikuntoa. Ja sitten söimme. Melkein koko ajan. Kuntoilu ja ravinto-oppi savoksi on huomattavasti paljon hauskempaa kuin perusjutilalla.

Suunnittelemme kylpyhuoneremonttia. Tai no. Olemme suunitelleet remonttia jo pari vuotta, mutta nyt olemme liikkeellä ihan tositarkoituksella. Vähän pelottavaa tehdä valintoja, jotka vaikuttavat arkeen hitokseen monta vuotta.

Mies antoi kantaaottavia kommentteja laattavalinnoista, kommentoi asiantuntevasti sisustussuunnitelmaa ja oli muutenkin yleisilmeeltään joko neutraali tai jopa aavistuksen aktiivinen. Aiemmin syksyllä Mies lähti kahdesti mukaan Ikeaan tutkimaan huonekalunäyttelyosastoja. Lievästi epäilyttävää, sanon minä. Eikä se ole edes ostanut mitä-sattuu-juustoa.

Ja loppuun vielä kiva kivi- ja kalakuva. Noin.


 Jumankaut. Postaus.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...