tiistai 25. marraskuuta 2014

Pistacia vera picea abies


Otsikoin hakukoneystävällisesti. Moni saattaa kaivata jouluaskarteluihin ideaa juuri pistacia vera picea abieksen muodossa. Luin wikipediasta, että mantelipistaasi elää luonnonvaraisena Turkmenistanissa. Olisin voinut vannoa, että Turkmenistan on olemassa vain Aku Ankassa tai Leevin musiikkikappaleessa. Onneksi Muikkusella ei ole vielä maantietoa.

Suomennettuna kyseessä on luonnollisesti roskiinjoutavistapistaasipähkinöidenkuoristapaskarreltu kuusi eli vuoden ensimmäinen joulukoriste. 

Tarvikkeet: pistaasipähkinöitä, kuumaliimaa ja styrox-kartio.

Kuorien esikäsittely kuten kukissa. Pieni kuusi valmistuu käden käänteessä, isommassa ehtii jo kyllästyä. 

Pakkohan se on vielä suhuttaa valkoisella. En pääse ajatuksesta, että naturellina kuoret näyttävät tupakoineen vainajan kynsiltä.  

maanantai 24. marraskuuta 2014

Laskin aivan itse


Voisi ihan hyvin mököttää. Vaikka lumettomuutta ja yleistä tuskaa. Vaan ei huvita. Itken mielummin Trinnyn ja Susannahin aikaansaamia muuttumisia. Että ne ihmiset on on-nel-li-si-a! (Ja nyt välihuomautus lontooksi: Trinny & Susannah, I know you're reading this, so could you do me too, pwetty pwease.) Vauhkoonnuin alumiiniohjelmasta. Olen käyttänyt ainakin kuukauden jokaisena arkiaamuna deodoranttia, jossa on alumiinia JA olin epähuomiossa lähdössä töihin lauantaina. Voiko näillä toisistaan etäisillä tapauksilla olla selvä yhteys? Kolmannen asteen vähintään.

Ajeltiin sunnuntaina romantillisesti töllille asentamaan elektronisia kissoja ja biokillittämään nurkat. Minun teki niin mieli silitellä pientä mökkiäni. Puhuin sille vähän koiranpentukieltäkin. Ajatella, että neljän kuukauden päästä on taas mökkikausi aluillaan. Ja koska kahden kuukauden päästä vedän havaijipaidan päälleni ellei Pico del Teide päätä purkautua, niin jäljelle jää oikeastaan vain kaksi kuukautta. Ja koska tammikuussa alkaa kevät ja kevätkuukaudet kuluu nopeammin kuin syyskuukaudet (alamäki, ymmärrättehän), niin mökkikausi on käytännöllisesti katsoen ihan käsillä jo. 

Kuvitukseksi kaksi kuvaa, vaikka vain siksi, että lukijamäärä on kasvanut kuvattomien postausten myötä.

maanantai 17. marraskuuta 2014

Aijettä! Maanantai!

Hyvänen aika. Taas maanantai. Hieno päivä tuo maanantai, kertakaikkiaan. Upea, täysi viikko edessä.

Lapsi soitti itkuisen hätääntyneenä. Otin hätäkeskusasenteen ja pyysin lasta ilmoittamaan sijaintinsa ja hädän laadun selvästi. "Yläpuistossa. Mutta äiti, et kai suutu, kummää kiroilin?" Lähimetsän sotaleikin säännöissä on sovittu, että kuolettavasta nuolesta pitää mennä maahan makaamaan 15 sekunniksi. Lapsi oli kuollut leikkikuollut ja heittäytynyt maahan, suoraan norsun kokoiseen koiran kakkaan.

Viisas lapseni oli korostanut tilanteen laatua sanomalla "paska". Repesin avoimesti hervottomaan nauruun ja annoin synninpäästön. Lapsi siinä sitten hieman hämillään, takki yltäpäältä paskassa. Natsimutsi yllättää.

Nyt mietin, että voinko kirjoittaa "lapsi oli kuollut". Aiheuttaako tuollaisen kirjoittaminen huonoa karmaa? Että jos kirjoittaa, niin myöhemmin käy niin. Nurinkurinen aarrekartta? Korjaan varmuuden vuoksi. Varmuuden vuoksi räin myös kaikkien olkien yli moneen kertaan, kun supikoira juoksi tien yli. Supikoira on kuitenkin melkein kissan muotoinen ja melkein musta.

Tryffeli-koiran maha murisee. Typerä piski kävi biojätepussilla, eikä muistanut ahmiessaan, että tyypillä menee nenä ruvelle viljatuotteista. Mitäköhän sitä koira miettii, kun löytää kuivettuneita leipiä ja viimeisen myyntipäivän nähnyttä balkaninmakkaraa.

Miehellä on joku nostalgiakausi. Tekee balkaninmakkarahamppareita paahtoleivästä (lapsenakin oli) ja haaveilee digitaalipianosta (kunnei lapsenakaan ollu). Kohta meillä varmaan syödään maksaa kermakastikkeessa ja hemapa-risottoa.

Otin kuvia osittain maalatusta seinästä, mutta ne olivat rumia.



tiistai 4. marraskuuta 2014

Saako reklamoida?

Kuvittelen olevani lyhythiuksinen. Viime yönä heräsin siihen, etten voinut liikuttaa päätäni ilman käsittämätöntä tukistusta. Pelottava kokemus. Tarkempi tutkiskelu selvensi tilanteen. Hiukseni olivat liimautuneet kainaloon. Kainalo kiinni, tukka välissä. See the pattern? Hiusmallini lienee hitusen ylikasvanut. Joutunen korjaamaan sisäistä omakuvaani. Saattaisi olla järkevää jopa päivittää Facebook-profiilikin. Löytäisin itseni? Voimautuisin vähintään.

Minulla piti olla vielä viisi viikkoa aikaa hukata toinenkin puolisko vanhasta sohvasta ja maalata seinät. Vaan uusi sohvapa kiikutettiin eilen torppaan. Olen järkyttynyt. VIISI viikkoa etukäteen. Saako liian nopeasta toimituksesta reklamoida? Miten muka minä nyt maalaan, kun kämppä on täynnä sohvaa? Mitähäh?

Kävin UFF:n tasarahapäivillä. Kahdeksan täysin sopivaa ja kivaa vaatetta kahdella kympillä. Ihminen on taas kovin onnellinen.

Ei vieläkään kuvituskuvia. Onko se väärin?

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...