lauantai 16. huhtikuuta 2016

Humppis


Humppatukka on jo kymmenen. Aina kärkkymässä syötävää. Söisi itsensä hengiltä, jos saisi tilaisuuden. On äärimmäisen onnellinen yhdestäkin kuivanappulasta.

Olin unohtanut päivittää sivupalkkiin uuden vuoden. Olen 38. Aina kärkkymässä syötävää. Söisi itsensä hengi... Huomasin kaksi viikkoa sitten, että leveä  elämä jääkaapilla on yllättäen aiheuttanut viiden kilon takaiskun. Ryhdistäydyin ja elän ruokapäiväkirjani kanssa. Hyvä tästä taas tulee. No problem. Osaan tämän.

Ajattelin, että kanakeittoa. Voimakkaalla currylla. Lapsi vetää rallia ympäri jalkapallokenttiä, koska tänään ei ole jalkapalloreenejä. Yhtenä päivänä voi hyvinkin viipottaa Kaukajärvellä, Pirkkahallissa, Pyynikillä ja Kaupissa vapaan kentän palasen perässä. Minä kannustan pesämällä sukkia.


Olen ryhtynyt rännittämään Trexania. Käyn apteekissa piikkiostoksilla. Osaan tuikata itseäni vatsamakkaraan. Se, jos mikä, on villiä. Reumatilanne oikeassa kädessä ja molemmissa päkiöissä on aktivoitunut.  En kehtaa valittaa, mutta ehkä tänne? Josko ihan pikkasen? Ärsyttää, kun sormet on kuin kasa prinssinakkeja. Yritäpä sellasilla vaikka kahvipakettia auki. Kyllä riepoo. Lääkkeet vituttaa ja tukka lähtee. Mutta. Pääsen elokuussa Kelan kuntoutuskurssille. Olen niin onnellinen siitä, että melkein nolottaa. Onko minulla, melkein terveellä ihmisellä, oikeus iloita viidestä päivästä täysin itselleni? Kun maailmassa on niin paljon pahempiakin asioita. Onko minulla todellakin oikeus kuntoutukseen?

torstai 24. maaliskuuta 2016

Heihou


Löysin luonnoksista reippaasti yli puoli vuotta vanhan blogitekstin, jossa luki "Lomalta, hyvää iltaa".  Siihen oli lisätty ylläolevat tekotaiteelliset kesäkuvat. Siihen se taisi kaatua. Sitä joskus yrittää niin kovasti olla.  Että rupee vallan hävettämään.

Onhan tässä ollut kaikenlaista. ... Öh. Hmm.

Olen lukenut. Paikalliskirjaston kertomakirjallisuusosaston kivan näköiset kirjat. Rumia en lue, enkä niitä, missä on sydän selkämyksessä. Bussissa luen mieluiten miki-kirjoja, tarinasta ei niin väliä. Raamattupaperista lähtee hieno ääni. Ja paljon luettu miki rutisee upeasti, lähes yhtä nautinnollisesti kuin kuplamuovi poksahtelee. Lukemiseen menee hitokseen aikaa.

Sitten olen kerännyt hieman massaa. Tietämättäni olen valmistautunut lääkityksen vaihtoon. Tabletti muuttuu piikiksi, joka pitää pistää rasvakudokseen. Olisi kamalaa, jos ei olisi rasvakudosta.

Mitäs vielä.

Olen käynyt töissä. Saanut palkankorotuksen. Saanut sähkösäätöisen työpöydän. Hinkannut exceliä niin, että hiiren silikonit ovat kuluneet puhki. Olen ollut vähän titityy ja diupou, mutta selvinnyt. Meidän takapihan talitintit huutavat agressiivisesti vain tityy. Epäilen stressiä. Tinteillä siis. 

Olen kaivannut muistijälkiä eletystä elämästä ja sitä tunnetta, kun kirjaimet asettuvat taistelematta ymmärrettäväksi sisällöksi. Talteen, pahan päivän varalle. Olen kaivannut kirjoittamista.

Vaan kylläpä on takkuista.

perjantai 28. elokuuta 2015

Varma

Kappas. Kesälomat oli ja meni. Hyvä kesä. Joku sanoi, että on sadellut. En huomannut.

Olen kärsinyt käynnistymisvaikeuksista. Aamut ovat olleet jäykkiä. Tuska ylösnousemisesta on ollut toisinaan jopa niin kova, että harkitsin vakavasti nukkumisesta luopumista. Aina hoetaan, että ensimmäinen askel on vaikein. Totta kuin vesirotta. Atrian jauhomakkaralla ja sormillani on ollut hetkittäin hämmentävä yhdennäköisyys. Olenkin joutunut pitäytymään grillimakkaroista, etten olisi epähuomiossa haukannut sormiani. Luulen, että itsenä syöminen on rikollista. Ja sellissä ylösnousemus on luultavasti vielä ikävämpää kuin kotona.  

Olen tyynnytellyt itseäni, että tällaista tämä toisinaan on. Elämä. Että on vaihe.

Tiistaina reumatologi antoi vaiheelle nimen. Varma nivelreuma. Olen huojentunut, että elämässäni on jotain varmaa. Kylläpä tuntuu turvalliselta.

Hain apteekista ripakopallisen lääkkeitä. Ostin dosetin (!!). Luin ensimmäisen paketin haittavaikutukset. Nyt tiedän, että jos alan epätavallisesti vuotamaan verta ja vaivun tajuttomuuteen, otan välittömästi yhteyttä lääkäriin.  Saatan olla ärtynyt, minulla voi olla häiriöitä puheen ymmärtämisessä ja tuottamisessa ja saatan vaipua horrostilaan. (Huomaanko eroa tavalliseen päivään?)

En uskaltanut lukea kaikkia selosteita, mutta olen kuullut kortisonin piristävän. Odotan sitä.

Kunhan tulehdukset rauhoittuvat, minun täytyy pumpata itselleni muskeleita. Että on sitten reservissä lihaksia, jotka saavat surkastua seuraavassa aktiivivaiheessa. Tirsk. Lohdullista. 


tiistai 23. kesäkuuta 2015

Aamuhetkellä on taas kultaa suussaan


Lomaa kokonainen viikko. Muutun hiljalleen metsänpeikoksi, ihmisiä kavahtavaksi erakoksi. Hiukset takkuuntuvat, päivän tyylin kruunaa collegehousuista leikatut shortsit.

Juhannus oli lievästi kummallinen, ainakin erilainen. Koko perhe oli vapaalla. Töllin juhannusvieraiksi saapuivat Veli ja veljen tyttöystävä, meksikolainen prinsessa. Se oli ensimmäinen kohtaaminen tyttöystävän kanssa. Hola, welcome, nice to finally meet you. Unohdin poskisuudelmat. En osannut ottaa vain siskon roolia. Nolostelin ulkohuussia ja yksinkertaisia puitteita. Tapaaminen jäi harmittavan pintapuoliseksi. Olisi pitänyt ehtiä enemmän jutustelemaan, mutta ruokahuolto ja taloudenpito vaatii näissä olosuhteissa enemmän aikaa. Vaan eipä ole töllin tuvassa aiemmin ollut yhtä kansainvälinen tunnelma. Lautapelejä ja ruokailuja suomeksi, englanniksi ja espanjaksi, vähemmän norjaa.

Maanantain makasin. Luin kirjaa ja söin mitä sattui. Nukuin kahdet päiväunet. Olin tahdoton möykky. Väsynyt kaikesta. Hieman hädissäni kuulostelin itseäni; ei kiinnostanut mikään projekti. Ei kiinnostanut suorittaminen. Ei sitten mikään.

Tänä aamuna nousin vartin yli kuusi tympääntyneenä nukkumiseen. Keitin kahvit, suoristin selkäni ja tervehdin aurinkoa. Raejuustokaurapuuro hetuloihin, ja maailma näyttää uudelta. Tänään voi vähintäänkin potkia nurkkia.

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Askartelin!


Kasvillisuutta. Kaikki pionit voivat hyvin. Arovuokko on karvainen, kuten ennenkin. Viinimarjaa näyttää tulevan taas räksien iloksi. Ostin vaaleanpunaisen pelekuun. Koska kaupunkiin ostin kesäbegonian, olen pyörtänyt lähes kaikki en-ikinäni kukkasaralla.

Kasvillisuustutkielmat jäivät kuitenkin kirkkaasti hopealle. Pakolliset vuohenputkihommat ja ruohonleikkuut. Nokkosenpoistot.

Halusin palavasti kesäkeittiöön vähän täydennystä. Edes vähän sitä keittiötä. Kesä kasvoi rakennelman sisällä jo komeasti. Pilppomistaso. Kaasupoltintaso. Niinkuin Tareqillakin. Aikani siinä potkiskelin voikukkia. Ja siinä se oli! Ulkorakennuksen seinustalla! Romuläjän takana! Täydellinen ratkaisu! Niitä myydään valmiinakin! Sellainen oli jossain puutarhaohjelmassakin! Kyllähän sellaisen nyt käden käänteessä rakentaa! Eikä maksa mitään! Kaikki valmiina! Roskan ja romun hyötykäytöstä kunniamaininta! Mahtavaa! Heti hommiin! Tätä mitenkään erityisemmin tarvi suunnitella! Ratkaisut löytyy rakentaessa! Mää en kestä nerouttani!

Ensin revin ruostuneen raudoitusverkon heinien, koiranputkien ja villiintyneen mustaherukan kourista. Sitten etsin voimatongit. Ähkin tonkien kanssa toisenkin tovin. Myöhemmin tuli mieleen, että rälläkkä olisi ollut ehkä parempi vaihtoehto. Tasoitin asennusalueen. Mallailin ja sovittelin. Kiinnitin häkin palaset laatikoksi rautalangalla. Kuljetin kiviä. Latasin häkkyröihin 9 kottikärryllistä kiveä. Keräilin lautaa. Mallasin ja vatupassasin olutlasilla. Hoegaardenilla. Totesin lievän vinouden olevan suorastaan suloista. Tässä nyt mitään sairaalaa rakenneta.

Naputtelin laiturityyppisen tason, varmuuden vuoksi hemmetin monella naulalla. Yllätyin tasorakennelman painavuudesta. Kakkaputki pitkällä pinnistelin 280 senttisen tason paikalleen. Viimeistelin laiturini otsalaudalla.

Kyä ommeinaan.


Olen jotenkin erityisen ylpeä rakennelmastani. Se on jopa Miehen mielestä tukeva.

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

On se vaan


Meinasi tulla itkupotkuraivari, kun kevään viikonloput hupenevat kaikenmoisiin juhlallisuuksiin, päättäjäisiin ja jalkapalloturnauksiin. Mutkumäähaluunmökille. Taisi olla jo myrsky vahvana ilmassa, kun Mies ehdotti viikonlopuksi erityisjärjestelyjä. Minut kiikutettiin karvakaverin ja maalipurkkieni kanssa töllille, ja miehet viettivät jalkapallontäyteistä viikonloppua kaupungissa. En oikeastaan edes salannut innostustani.

Keittelin kaurapuuroa lämmitelläkseni. Ahmin kylmää grillimakkaraa nälkääni. Söin ylivuotisia keksejä, koska kuvittelin pärjääväni viikonlopun ilman herkkuja. Lämmitin kahvia mikrossa. Mutustin ruisleipää sängyssä. Elin kuin pellossa.

Hurmoksessani riehuin taas tuvassa. Siirsin kaapin kamarista ja sudin Helmeä vimmaisena. Värittelin ensin pöydän jalan. Koska suti oli valmiiksi märkä, jatkoin kaapin maalailulla. Sillälailla rouheasti. Pyrin shabby chiciin, mutta luonto ei myöntynyt moiseen. Vetimiin naulasin nännit ja värin määräsi torpan ainoa suhumaalipullo. Vedin juhlaliinan pöytään ja join mustikkakeiton kaukana ruokapöydästä. Löysin keittiön ikkunaan villalankaverhot. 

Ei tullut pimeä, vaikka lepakot lentelevätkin. En tarvinnut kirvestä suojautumiseen ja pissallakin pystyi käymään puoli kolmelta yöllä.

Tänään vedin ulkohommissa sellaisen crossfit-treenin, että mor-jens. Mutta se onkin sitten aivan eri tarina.

Kyllä kesä on erikiva.

Aijettä.

lauantai 23. toukokuuta 2015

Tilinpäätös

Tilinpäätöksen aika.

Olen tarkastanut Ylikilojen leikkaukset -vähennyttämisohjelman kirjanpidon tilikaudelta 3.1.—23.5.2015. Toimintakertomus on hieman puutteellinen, mutta vaatehuoneen tase on tarkastettu kiitettävästi. Ohjelmasta on jäänyt ylijäämänä kaksi jättimuovikassillista auttamattomasti liian isoja vaatteita. Hallitus ei ole vielä löytänyt ratkaisua vaatteiden taseongelmaan, vaan jatkaa vatulointiaan.

Suorittamani tarkastuksen perusteella annan lausunnon ohjelmasta ja sen hallinnosta.

Kirjanpito on suoritettu hyvän excelöintitavan mukaisesti. Kirjanpitoa, sen sisältöä ja esittämistapaa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen toteamiseksi, ettei tilinpäätös sisällä olennaisia virheitä tai puutteita. Mittarointitulokset vyötäröstä puuttuvat koko tilikaudelta. Napa ei ole sama kuin vyötärö. Tilikaudella havaittu virhe päivämäärissä on korjattu vitkastelematta. Lauantai vaan on parempi punnituspäivä kuin sunnuntai.

Lausuntonani esitän, että ohjelma on suoritettu lain, säännösten ja hyvän olon antamien reunaehtojen mukaisesti. Tilinpäätös, joka osoittaa kilomääräistä vähennystä 10,6 kg ja prosentuaalista vähennystä 14,52 %, antaa laihdutuslaissa tarkoitetulla tavalla oikeat ja riittävät tiedot viimeisen viiden kuukauden tuloksesta ja toiminnasta. Napa-alueen 13 senttimetrin vähennyksestä annetaan kunniamaininta.

Tilinpäätös voidaan vahvistaa sekä vastuuvapaus tämän päivän syömisistä myönnetään. Voin myös hieman huvittuneena todeta, että raskauskilot on viimein karistettu.

Hyvä minä. 

maanantai 18. toukokuuta 2015

Minä ja liippa


Mikrosementointikurssit käytynä. Minä ja liippa. Minä ja GoldenLiippa olisi jännittävämpi tarina. Tai Minä ja kultaisen liipan arvoitus. Tai The Liippa IV. Jos oikein kovasti osaisi liipata sopivan epätasaisesti, niin tulisi vaikkapa kokonaan liipattu vessa. Ehkä eineen liian putka. Olisi kovin ikävää tuntea syyllisyyttä jokaisesta kakasta.


Paljon helpompaa on liipata nestemäistä kangastapettia. Nestemäinen tapetti myydään muuten pussissa. Kuivana. (Tuli hetkeksi hieman huijattu olo.)

Tapetti, joka kannattaa sekoittaa käsin ja tuntuu kaurapuuron ja sammakonkudun yhdistelmältä, ei voi olla kuin hauskaa. Vaikka osa tapettimalleista muistuttaa pöllönoksennusta, olisi kullitettu silkkiseinä makuuhuoneeseen kiehtova ajatus. Ainakin kiehtovampi kuin nykyinen kukkatapetti, jonka kukat ovat melkein samanväriset kuin sen toisen tamperelaisen kiakkojoukkueen värit. Yäh.  

Jos vaikka kesälomarahoista.




maanantai 11. toukokuuta 2015

Huomionarvoinen

Tänään kävelin töihin. En suinkaan kotoa, mutta bussipysäkiltä. Se ei ole huomionarvoista, koska niin tapahtuu joka päivä. Joka päivä en kuitenkaan huomaa kävelyssäni uusia piirteitä.

Suoritin siis toistuvia kävelyaskeleita tänään 11.5.2015 kello 07.47. Askeltaessa minusta tuntui, että kävelen jalat haarallaan kuin Luckyn Luke. Jouduin vaivihkaa ja erittäin huomaamattomasti tutkiskelemaan haaroväliäni kävelyn aikana. En havainnut mitään erityistä, eikä jalkovälissäni ollut näkyviä ylimääräisiä asioita. Kuten vaikkapa hevosta.

Siinä kolmen ja puolen minuutin kävelyn aikana tein melko varman diagnoosin. Minun sisäreiteni ovat laihtuneet. Jopa niin paljon, että ne eivät hinkaa ja hierrä tutusti toisiaan. Ne vain kevyesti sipaisevat toisiaan, mennessä ja tullessa. Runollisesti. Jalat ovat lähes irrallaan toisistaan.

En tiennyt, että laihdutuskuuri voi tällaistakin aiheuttaa.

Tai diagnoosini oli väärä.

maanantai 4. toukokuuta 2015

Akin leija

Otsikko ei johdattele tekstiin.

Viikon päätteeksi istutin örttösiä ja siirtelin kukkia. Epäilen vahvasti, että siirtelin punapäivänkakkaraa. Löysin kaksi pikkiriikkistä akileijan alkua, jotka ovat hyvin suurella todennäköisyydellä ne siemenkokeilut, jotka viime vuonna päissäni hukkasin. Nakkasin alueelle myös siperianunikkoa. Rikkaruohoja repiessäni kiskaisin ilmeisesti ketoneilikkaa, jonka anteeksipyydellen sijoitin uudelleen. Timjami (onhan se timjami, onhan) näyttäisi talvehtineen ilman erityistoimenpiteitä. Lankesin orvokkipäkkiin, vaikka olen vannonut. Nyt voi vain jännittää, kuinka tässä käy.

Kätevänä emäntänä kreasin askartelumassasta kyltitkin. Käytin internatsionaalisti lontoota, koska yrtit ovat lyhyempiä lännessä. Sahasin räjähtäneistä lyhdyistä pohjan pois (hankala askare, en suosittele), jotta kolmen litran persikkapurkki lankaköynnöksineen voi taiteellisesti koristaa kaupunkimiljöötämme. Musta suhumaali loppui ennen aikojaan.

Kyllä sitä taas kelpaa kyyköttää ja ihailla kättensä jälkiä. Seisaaltaanhan ihailua ei voi suorittaa. 




LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...