perjantai 28. elokuuta 2015

Varma

Kappas. Kesälomat oli ja meni. Hyvä kesä. Joku sanoi, että on sadellut. En huomannut.

Olen kärsinyt käynnistymisvaikeuksista. Aamut ovat olleet jäykkiä. Tuska ylösnousemisesta on ollut toisinaan jopa niin kova, että harkitsin vakavasti nukkumisesta luopumista. Aina hoetaan, että ensimmäinen askel on vaikein. Totta kuin vesirotta. Atrian jauhomakkaralla ja sormillani on ollut hetkittäin hämmentävä yhdennäköisyys. Olenkin joutunut pitäytymään grillimakkaroista, etten olisi epähuomiossa haukannut sormiani. Luulen, että itsenä syöminen on rikollista. Ja sellissä ylösnousemus on luultavasti vielä ikävämpää kuin kotona.  

Olen tyynnytellyt itseäni, että tällaista tämä toisinaan on. Elämä. Että on vaihe.

Tiistaina reumatologi antoi vaiheelle nimen. Varma nivelreuma. Olen huojentunut, että elämässäni on jotain varmaa. Kylläpä tuntuu turvalliselta.

Hain apteekista ripakopallisen lääkkeitä. Ostin dosetin (!!). Luin ensimmäisen paketin haittavaikutukset. Nyt tiedän, että jos alan epätavallisesti vuotamaan verta ja vaivun tajuttomuuteen, otan välittömästi yhteyttä lääkäriin.  Saatan olla ärtynyt, minulla voi olla häiriöitä puheen ymmärtämisessä ja tuottamisessa ja saatan vaipua horrostilaan. (Huomaanko eroa tavalliseen päivään?)

En uskaltanut lukea kaikkia selosteita, mutta olen kuullut kortisonin piristävän. Odotan sitä.

Kunhan tulehdukset rauhoittuvat, minun täytyy pumpata itselleni muskeleita. Että on sitten reservissä lihaksia, jotka saavat surkastua seuraavassa aktiivivaiheessa. Tirsk. Lohdullista. 


tiistai 23. kesäkuuta 2015

Aamuhetkellä on taas kultaa suussaan


Lomaa kokonainen viikko. Muutun hiljalleen metsänpeikoksi, ihmisiä kavahtavaksi erakoksi. Hiukset takkuuntuvat, päivän tyylin kruunaa collegehousuista leikatut shortsit.

Juhannus oli lievästi kummallinen, ainakin erilainen. Koko perhe oli vapaalla. Töllin juhannusvieraiksi saapuivat Veli ja veljen tyttöystävä, meksikolainen prinsessa. Se oli ensimmäinen kohtaaminen tyttöystävän kanssa. Hola, welcome, nice to finally meet you. Unohdin poskisuudelmat. En osannut ottaa vain siskon roolia. Nolostelin ulkohuussia ja yksinkertaisia puitteita. Tapaaminen jäi harmittavan pintapuoliseksi. Olisi pitänyt ehtiä enemmän jutustelemaan, mutta ruokahuolto ja taloudenpito vaatii näissä olosuhteissa enemmän aikaa. Vaan eipä ole töllin tuvassa aiemmin ollut yhtä kansainvälinen tunnelma. Lautapelejä ja ruokailuja suomeksi, englanniksi ja espanjaksi, vähemmän norjaa.

Maanantain makasin. Luin kirjaa ja söin mitä sattui. Nukuin kahdet päiväunet. Olin tahdoton möykky. Väsynyt kaikesta. Hieman hädissäni kuulostelin itseäni; ei kiinnostanut mikään projekti. Ei kiinnostanut suorittaminen. Ei sitten mikään.

Tänä aamuna nousin vartin yli kuusi tympääntyneenä nukkumiseen. Keitin kahvit, suoristin selkäni ja tervehdin aurinkoa. Raejuustokaurapuuro hetuloihin, ja maailma näyttää uudelta. Tänään voi vähintäänkin potkia nurkkia.

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Askartelin!


Kasvillisuutta. Kaikki pionit voivat hyvin. Arovuokko on karvainen, kuten ennenkin. Viinimarjaa näyttää tulevan taas räksien iloksi. Ostin vaaleanpunaisen pelekuun. Koska kaupunkiin ostin kesäbegonian, olen pyörtänyt lähes kaikki en-ikinäni kukkasaralla.

Kasvillisuustutkielmat jäivät kuitenkin kirkkaasti hopealle. Pakolliset vuohenputkihommat ja ruohonleikkuut. Nokkosenpoistot.

Halusin palavasti kesäkeittiöön vähän täydennystä. Edes vähän sitä keittiötä. Kesä kasvoi rakennelman sisällä jo komeasti. Pilppomistaso. Kaasupoltintaso. Niinkuin Tareqillakin. Aikani siinä potkiskelin voikukkia. Ja siinä se oli! Ulkorakennuksen seinustalla! Romuläjän takana! Täydellinen ratkaisu! Niitä myydään valmiinakin! Sellainen oli jossain puutarhaohjelmassakin! Kyllähän sellaisen nyt käden käänteessä rakentaa! Eikä maksa mitään! Kaikki valmiina! Roskan ja romun hyötykäytöstä kunniamaininta! Mahtavaa! Heti hommiin! Tätä mitenkään erityisemmin tarvi suunnitella! Ratkaisut löytyy rakentaessa! Mää en kestä nerouttani!

Ensin revin ruostuneen raudoitusverkon heinien, koiranputkien ja villiintyneen mustaherukan kourista. Sitten etsin voimatongit. Ähkin tonkien kanssa toisenkin tovin. Myöhemmin tuli mieleen, että rälläkkä olisi ollut ehkä parempi vaihtoehto. Tasoitin asennusalueen. Mallailin ja sovittelin. Kiinnitin häkin palaset laatikoksi rautalangalla. Kuljetin kiviä. Latasin häkkyröihin 9 kottikärryllistä kiveä. Keräilin lautaa. Mallasin ja vatupassasin olutlasilla. Hoegaardenilla. Totesin lievän vinouden olevan suorastaan suloista. Tässä nyt mitään sairaalaa rakenneta.

Naputtelin laiturityyppisen tason, varmuuden vuoksi hemmetin monella naulalla. Yllätyin tasorakennelman painavuudesta. Kakkaputki pitkällä pinnistelin 280 senttisen tason paikalleen. Viimeistelin laiturini otsalaudalla.

Kyä ommeinaan.


Olen jotenkin erityisen ylpeä rakennelmastani. Se on jopa Miehen mielestä tukeva.

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

On se vaan


Meinasi tulla itkupotkuraivari, kun kevään viikonloput hupenevat kaikenmoisiin juhlallisuuksiin, päättäjäisiin ja jalkapalloturnauksiin. Mutkumäähaluunmökille. Taisi olla jo myrsky vahvana ilmassa, kun Mies ehdotti viikonlopuksi erityisjärjestelyjä. Minut kiikutettiin karvakaverin ja maalipurkkieni kanssa töllille, ja miehet viettivät jalkapallontäyteistä viikonloppua kaupungissa. En oikeastaan edes salannut innostustani.

Keittelin kaurapuuroa lämmitelläkseni. Ahmin kylmää grillimakkaraa nälkääni. Söin ylivuotisia keksejä, koska kuvittelin pärjääväni viikonlopun ilman herkkuja. Lämmitin kahvia mikrossa. Mutustin ruisleipää sängyssä. Elin kuin pellossa.

Hurmoksessani riehuin taas tuvassa. Siirsin kaapin kamarista ja sudin Helmeä vimmaisena. Värittelin ensin pöydän jalan. Koska suti oli valmiiksi märkä, jatkoin kaapin maalailulla. Sillälailla rouheasti. Pyrin shabby chiciin, mutta luonto ei myöntynyt moiseen. Vetimiin naulasin nännit ja värin määräsi torpan ainoa suhumaalipullo. Vedin juhlaliinan pöytään ja join mustikkakeiton kaukana ruokapöydästä. Löysin keittiön ikkunaan villalankaverhot. 

Ei tullut pimeä, vaikka lepakot lentelevätkin. En tarvinnut kirvestä suojautumiseen ja pissallakin pystyi käymään puoli kolmelta yöllä.

Tänään vedin ulkohommissa sellaisen crossfit-treenin, että mor-jens. Mutta se onkin sitten aivan eri tarina.

Kyllä kesä on erikiva.

Aijettä.

lauantai 23. toukokuuta 2015

Tilinpäätös

Tilinpäätöksen aika.

Olen tarkastanut Ylikilojen leikkaukset -vähennyttämisohjelman kirjanpidon tilikaudelta 3.1.—23.5.2015. Toimintakertomus on hieman puutteellinen, mutta vaatehuoneen tase on tarkastettu kiitettävästi. Ohjelmasta on jäänyt ylijäämänä kaksi jättimuovikassillista auttamattomasti liian isoja vaatteita. Hallitus ei ole vielä löytänyt ratkaisua vaatteiden taseongelmaan, vaan jatkaa vatulointiaan.

Suorittamani tarkastuksen perusteella annan lausunnon ohjelmasta ja sen hallinnosta.

Kirjanpito on suoritettu hyvän excelöintitavan mukaisesti. Kirjanpitoa, sen sisältöä ja esittämistapaa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen toteamiseksi, ettei tilinpäätös sisällä olennaisia virheitä tai puutteita. Mittarointitulokset vyötäröstä puuttuvat koko tilikaudelta. Napa ei ole sama kuin vyötärö. Tilikaudella havaittu virhe päivämäärissä on korjattu vitkastelematta. Lauantai vaan on parempi punnituspäivä kuin sunnuntai.

Lausuntonani esitän, että ohjelma on suoritettu lain, säännösten ja hyvän olon antamien reunaehtojen mukaisesti. Tilinpäätös, joka osoittaa kilomääräistä vähennystä 10,6 kg ja prosentuaalista vähennystä 14,52 %, antaa laihdutuslaissa tarkoitetulla tavalla oikeat ja riittävät tiedot viimeisen viiden kuukauden tuloksesta ja toiminnasta. Napa-alueen 13 senttimetrin vähennyksestä annetaan kunniamaininta.

Tilinpäätös voidaan vahvistaa sekä vastuuvapaus tämän päivän syömisistä myönnetään. Voin myös hieman huvittuneena todeta, että raskauskilot on viimein karistettu.

Hyvä minä. 

maanantai 18. toukokuuta 2015

Minä ja liippa


Mikrosementointikurssit käytynä. Minä ja liippa. Minä ja GoldenLiippa olisi jännittävämpi tarina. Tai Minä ja kultaisen liipan arvoitus. Tai The Liippa IV. Jos oikein kovasti osaisi liipata sopivan epätasaisesti, niin tulisi vaikkapa kokonaan liipattu vessa. Ehkä eineen liian putka. Olisi kovin ikävää tuntea syyllisyyttä jokaisesta kakasta.


Paljon helpompaa on liipata nestemäistä kangastapettia. Nestemäinen tapetti myydään muuten pussissa. Kuivana. (Tuli hetkeksi hieman huijattu olo.)

Tapetti, joka kannattaa sekoittaa käsin ja tuntuu kaurapuuron ja sammakonkudun yhdistelmältä, ei voi olla kuin hauskaa. Vaikka osa tapettimalleista muistuttaa pöllönoksennusta, olisi kullitettu silkkiseinä makuuhuoneeseen kiehtova ajatus. Ainakin kiehtovampi kuin nykyinen kukkatapetti, jonka kukat ovat melkein samanväriset kuin sen toisen tamperelaisen kiakkojoukkueen värit. Yäh.  

Jos vaikka kesälomarahoista.




maanantai 11. toukokuuta 2015

Huomionarvoinen

Tänään kävelin töihin. En suinkaan kotoa, mutta bussipysäkiltä. Se ei ole huomionarvoista, koska niin tapahtuu joka päivä. Joka päivä en kuitenkaan huomaa kävelyssäni uusia piirteitä.

Suoritin siis toistuvia kävelyaskeleita tänään 11.5.2015 kello 07.47. Askeltaessa minusta tuntui, että kävelen jalat haarallaan kuin Luckyn Luke. Jouduin vaivihkaa ja erittäin huomaamattomasti tutkiskelemaan haaroväliäni kävelyn aikana. En havainnut mitään erityistä, eikä jalkovälissäni ollut näkyviä ylimääräisiä asioita. Kuten vaikkapa hevosta.

Siinä kolmen ja puolen minuutin kävelyn aikana tein melko varman diagnoosin. Minun sisäreiteni ovat laihtuneet. Jopa niin paljon, että ne eivät hinkaa ja hierrä tutusti toisiaan. Ne vain kevyesti sipaisevat toisiaan, mennessä ja tullessa. Runollisesti. Jalat ovat lähes irrallaan toisistaan.

En tiennyt, että laihdutuskuuri voi tällaistakin aiheuttaa.

Tai diagnoosini oli väärä.

maanantai 4. toukokuuta 2015

Akin leija

Otsikko ei johdattele tekstiin.

Viikon päätteeksi istutin örttösiä ja siirtelin kukkia. Epäilen vahvasti, että siirtelin punapäivänkakkaraa. Löysin kaksi pikkiriikkistä akileijan alkua, jotka ovat hyvin suurella todennäköisyydellä ne siemenkokeilut, jotka viime vuonna päissäni hukkasin. Nakkasin alueelle myös siperianunikkoa. Rikkaruohoja repiessäni kiskaisin ilmeisesti ketoneilikkaa, jonka anteeksipyydellen sijoitin uudelleen. Timjami (onhan se timjami, onhan) näyttäisi talvehtineen ilman erityistoimenpiteitä. Lankesin orvokkipäkkiin, vaikka olen vannonut. Nyt voi vain jännittää, kuinka tässä käy.

Kätevänä emäntänä kreasin askartelumassasta kyltitkin. Käytin internatsionaalisti lontoota, koska yrtit ovat lyhyempiä lännessä. Sahasin räjähtäneistä lyhdyistä pohjan pois (hankala askare, en suosittele), jotta kolmen litran persikkapurkki lankaköynnöksineen voi taiteellisesti koristaa kaupunkimiljöötämme. Musta suhumaali loppui ennen aikojaan.

Kyllä sitä taas kelpaa kyyköttää ja ihailla kättensä jälkiä. Seisaaltaanhan ihailua ei voi suorittaa. 




lauantai 2. toukokuuta 2015

Kuikara ja kauden ensimmäiset yöt

Epätodennäköisiä asioita tapahtuu. Muutaman puhelun jälkeen löysin pumppuun purkuvaraosan kympillä (!). Sain askarreltua kulmasohvasta suoran (!). Makasin suoralla sohvalla kokonaisen päivän olematta sairas. Tuijotin kaikki Huvilat ja huussit Ruutu Plussasta ja Puutarhamaanantait Areenasta.

Hiljennyin aikataulumuutostenkin jälkeen kahdeksi kokonaiseksi päiväksi. Oli kummalista olla pääosin puhumatta. Nukuin päiväunia, koska yöt olivat hermoja raastavan pelottavia sängyn vieressä olevasta kirveestä huolimatta. Kehittelin kymmenkunta uutta worst case scenariota ja niistä selviämistä (kirveen kanssa tahi ilman). Ratkaisemattomaksi jäi se, että uskaltaisinko lyödä ihmistä kirveellä, jos olisi tosi paikka ja henki kyseessä. Tai se, miten kirveellä voisi torjua tuliasehyökkäyksen. Tai meteoriitin. Nukuin varmuuden vuoksi vaatteet päällä, koska olisi noloa kuolla kylmyyteen, jos on selvinnyt hengissä murhamiesroistoryökäleen kynsistä.

Söin ensimmäisenä päivänä koko Pantteri-pussin. Askartelin kuikaran (ardeola arquata). Kaadoin lepikkoa käsisahalla (moottorisahan käyttökielto), raapotin ressulla (suom. suojapeite, pressu) risuja, harvensin lumipalloheisiä ja katkaisin haravan liian voimakkailla liikkeillä. 


Kyllä loma on ihmisen parasta aikaa.




tiistai 28. huhtikuuta 2015

Perinteisin menoin

Aurinko paistaa. On loma. Olen 200 gramman päässä tavoitteesta, ja nykyinen olomuotoni on 13,42% alkuperäistä vähemmän. Selvästi homma rules ok.

Vaan enpä tässä kirjoittelisi, ellei joku vituttaisi. Ei kai kekään nyt rupea pelkkää onnellisuuttaan ylöskirjaamaan.

Eilen pakkasin puhtaat, kirjavat lakanat, täkit ja lisävällyt. Ostin kaupasta ison kanapaketin, raejuustoa ja rahkaa. Porkkanoita ja mustikkakeittoa. (Hyvä on, myönnetään. Ostin myös pienen Pantteri-pussin.) Tungin autoon kameran, tietokoneen ja toppahousut. Rauhallisin mielin asennoiduin melkein kolmeen kokonaiseen päivään ylhäisessä yksinäisyydessä. Vaan kuinkas sitten kävikään.

Vesipumpunperkele toimi ainakin kaksi minuuttia moitteetta. Liitokset pysyivät kuivina ja vesi juoksi hanasta kuin paremmallakin huvilalla. Kunnes. Pumpun suodattimen kansi särähti säpäleiksi ja silmänräpäyksessä pumpun alla olevassa kaukalossa oli kaksikymmentä litraa hileisen kylmää porakaivovettä. Siinä sitä sitten laapittiin Miehen kanssa ritirinnan. Muutamia kissanvittuja ja hevonperseitä. Laimeasti vain, tavan vuoksi. Ei nämä vesihässäkät yllätyksenä tule. Suurempi yllätys olisi, jos kaikki toimisi. Viime vuonna taisi käydä niin.

Olisi ylellistä, jos voisi laittaa rahaa ammattimaisesti rakennettuun vesijärjestelmään. Noin vain, laskematta ja pihistelemättä. 

Ruoho siellä jo vihersi. 

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...