perjantai 9. helmikuuta 2018

Matkalla

Juna on tarkkailijan unelma. Aamulla nainen kirjoitti pitkää sähköpostia. Suu mutristui, rentoutui ja mutristui uudelleen. Hän puri poskeaan. Huulet kiristyivät viivaksi ja silmien räpäytykset kestivät liian kauan. Sitten hän ryhdistäytyi, alkoi nakuttamaan voimallisesti, nyökkäili tekstilleen hyväksyvästi. Selittäen kärsivällisesti, pää hieman vinossa. Välillä hän etsi sanoja käytävän pilkullisesta lattiasta. Siellä ne näyttävät olevan. Vastaukset. Hän keskusteli vastaanottajan kanssa. Ja minä sain tarkkailla äänettömästi. Asia oli selvästi vaikea.

Joku söi kananmunaleipää. Kananmunaleivät junassa pitäisi kieltää. Ne haisevat pahemmalta kuin vessa. Ja vessassahan ei käydä.

Nyt edessäni istuu kahdeksan voimakkaasti humaltunutta miestä. Pullo kiertää. Toinenkin. Ovat matkalla Vaasaan. En pysty lukemaan englanninkielistä kirjaa, kun tahtomattani kuuntelen ruotsia. Osa puhuu selvästi vaasaa, mutta osa puhuu ruotsia voimakkaasti murtaen, ainakin minun korvaani.

Onneksi minulla on näytönsuoja. Saan olla tarkkailun ulkopuolella. Ainakin kuvittelen niin. Huomaan itsekin etsiväni vastauksia käytävältä, niitä on siellä paljon. Vierustoverini saa WhatsAppilla sydänviestejä.

Olen taas yhden päivän enemmän ylempi minä. Lähipäivät ovat sielunhoitoa. Ihana jakaa ajatuksiaan samanmielisten kanssa. Lasillinen viiniä koulunpäivän jälkeen on aina hyvä idea.

Kuolen nälkään, Olisipa pitsaa.


torstai 8. helmikuuta 2018

Nyppii

Kun on matoja koukuissa, niin kyllähän se nyppii, vaan ei haukkaa. Haluaisin uskoa, että vonkale antaa odotuttaa itseään. Vaan uskonko kuitenkaan. En ole uskossani vahva. Tunnelma on tällä hetkellä kuin kolmen minuutin kuorittu muna. Lipsahteleva, eikä siihen oikein uskalla tarttua tanakasti. Keittiöfilosofiaa. Vapaita kanoja. Vihreässä paketissa.

Viime viikonloppuna lapioitiin jalkapallokentällinen lunta lätsähtäneen kuplahallin päältä. Lapsi rakensi olohuoneen pöydästä syöttöpenkin ja lenkkeilee keittiön saareketta ympäri. Kunpa poliittiset jumalat näkisivät tämän, kun päättävät urheilupaikoista. Mielenterveysongelmia aikuisille, jos lapsi ei pääse treenaamaan.

Söin tänään laskiaispullan, vaikka olen taas keskellä uutta elämää. Huhtikuussa kävelen käsikynkkää Miehen kanssa Barcelonassa kauniina, laihana ja rentoutuneena. Sillä ajatuksella jaksaa. Odotuksella jaksaa.

Huomenna on pitkästä aikaa koulupäivä ja uusi opintojakso alkamassa. Olen viettänyt yhdeksän päivää ilman koulutehtävien deadlineja. Johan tässä on vieroitusoireita.

perjantai 26. tammikuuta 2018

Vapaapäivä

Täytin tänään yhden opiskeluun liittyvän hakemuksen. Hain mukaan parin viikon extrasuper-once-in-a-lifetime-experience-lisäopintoihin, joihin liittyy viikon retki Englantiin. Hakemukseen liitettiin mm. motivaatiokirje lontooksi. Ai äm motiveitiid. Niinku veri. Ju nou. Että valitkaa mut tai muuten. Tai muuten joudun maksamaan ulkomaanreissuni itse ja se ei oikein ole nyt mahdollista. Niin että pick me. Vaihtoehtoisesti voitte rukoilla Eurojackpot-voittoni puolesta. Kiitos.

Sitä tulee mukavan tärkeä olo, kun on pistänyt jotain matoa johonkin koukkuun. Voi rauhassa odotella. Vähän samanlainen olo, kun laittaa talouden kaikki pesukoneet jylläämään. Voi olla tehokkaasti tekemättä mitään.

Tämän vapaapäivän agendalla oli myös pitäisi-lista. Ne pitää kirjoittaa viivapaperille lyijykynällä, painavin ja äärimmäisen siistein kirjaimin. Ehkä hieman normaalia pienemmin kirjaimin, sillälailla täpäkästi ja arkkitehtoonisesti. Sisennettynä. Ja luettelomerkit pitää olla. Kolmiot. Toisinaan jopa jaoteltuina eri otsakkeiden alle. Tai laatikoituina näennäisesti rennolla viivalla. En saanut tehtyä, koska en saanut päätettyä listan aihealuetta. Sain kyllä hennon sisustusidean. Innostuin ajatuksesta noin neljäksi minuutiksi. Onneksi se meni ohi teekupillisella.

Tänään tulee viimeinen jakso Milanon naisten paratiisista. En kestä, jos Teresa pysyy yhdessä sen pirun signor Morin kanssa.

Miksi muuten perussähköpostin "ystävällisin terveisin" kuulostaa nykyään ihan vittuilulta? Johtuuko se siitä, että en ole syönyt karkkia kohta neljään viikkoon? Onko vika minussa vai sanoissa? Miten muuten sitä voi sähköpostit lopettaa? "YT" on vielä veemäisemmän kuuloinen ja se saatetaan liittää tiettyihin neuvotteluihin, "Terkuin" on liian tyttömäisen tuttavallinen, enkä minä oikeastaan halua edes terkkuja lähettää. Pitäisi olla enemmän vaihtoehtoja.

Tähän voisi liittää kuvan pieruverkkareista ja eriparivillasukista. 

tiistai 23. tammikuuta 2018

Tavoite

Edellisessä postauksessa yhdeksän kuukautta sitten lupasin palata kylppäriremppaan. Mutta. No. Lyhyesti. Meillä tuli urakoitsijan kanssa vähän erimielisyyksiä loppulaskusta ja remontin kestosta. Urakoitsija väitti ilmekään värähtämättä, että remontti viivästyi kaksi viikkoa. Viimeisiä asennuksia he kuitenkin tekivät, kun remontti oli viettämässä puolivuotissynttäreitään. Ja kehtasivat kaikesta sähläämisestään laskuttaa muutaman tonnin ylimääräistä, ihan vain hyvän tahdon eleenä. Kun pelkkä ajatus saa vieläkin vapisemaan raivosta, niin lienee parempi olla ajattelematta. Enitenhän tässä vituttaa se, että sitä kuvitteli olevansa fiksu kuluttaja ja luottaa suureen. Sitä halusi niin kovasti, että olisi tehnyt hyvän valinnan. Ja edelleen, tämäkin pieni muistelo aiheutti akuutin touretten. Ja kun en osannut kauniisti tai rakentavasti aiheesta kirjoittaa, niin olen ollut kirjoittamatta lainkaan. Pitäkää tunkkinne.

Kylppäri sinänsä on ihan kiva. Uusi pyykinpesukone on aika ihku ja suihkusta tulee lämmintä vettä. 

Sitten päivän muihin aiheisiin.

Olen ollut työn ohella opiskelija nyt vuoden ja viisi päivää. Olen tahkonnut 55 opintopistettä. Hyvä minä. Vaikka en asettanut itselleni tavoitteita koulun suhteen, huomaan olevani ällöttävä hikari. Vain erinomainen on kyllin hyvä. Lievästi sairasta, mutta hivelee sisintä. Haaveilen opintovapaasta, koska olen joko vähän väsynyt tai kyllästynyt työhöni tai pelkästään laiskamato. Opiskelun lähipäivien ja arjen työpäivien välinen kuilu on järisyttävä. Toisaalla syleillään maailmoja pitkällä tulevaisuudessa ja toisaalla taistellaan viime vuosituhannen byrokratiaa vastaan, toki hyvän asian puolesta. Nuo järistykset ovat syöneet voimiani ja aiheuttaneet jälkijäristyksinä armotonta tympääntymistä nykyisiin työtehtäviin. Tilanne on siis huolestuttava. Samanaikaisesti olen havahtunut siihen, että en ole visioinut elämääni. En ole backcastännyt ja luonut roadmappia. Olen vain ajelehtinut. Olen nähnyt vierestä, kuinka ihmiset todella määrätietoisesti johtavat elämäänsä kohti jotain. Mitä minulta on jäänyt ymmärtämättä? Minun pitäisi ottaa voima-asento ja ryhdistäytyä. (Joo, joo, ihan kohta.)

Onko tämä nyt se neljänkympin kriisi?

Tänään kuulin kahden nuorehkon lääkärisihmisen keskustelevan tavoitteista. Toinen sanoi tavoitteeksensa löytää vielä joskus tuberkuloosin kohdusta. Toinen nyökkäili hyväksyvästi. Minä mietin vain, että mitä helvettiä!??!! Onko se edes mahdollista? Toisaalta, jos olisin sanonut, että minun tavoitteeni on olla kaunis, laiha ja menestyvä, he olisivat kenties reagoineet samalla tavalla.

Taas huomaan myös sen, että kirjoittamattomuus syö ihmisen elävältä. Eeppisten esseiden kirjoittaminen ei korvaa kirjaimien viihdekäytön tuomaa hyvää oloa.

Ystävällisin terveisin

Eiku eihän näitä näin lopeteta.

Moro!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...