Heinäkuu 2013
- Lento Finnairilla Helsingistä Müncheniin, kesto 2 tuntia ja 15 minuuttia. Siedettävä aika, lennolla tarjoiltiin kahvia ja suolapalaa (hoh, ruisleipä yhdellä juustolla).
- Lentoasemalta pääsi näppärästi junalla keskustaan (junat S1 ja S8), matkan kesto 24 minuuttia. Viidelle aikuiselle (kaksi 6–14-vuotiasta lasta on yksi aikuinen) koko Münchenin alueen päivälippu kaikkiin juniin maksoi 20,90 €. Lentokentältä kaupunkiin tarvittiin koko alueen lippu, kun taas keskustassa hengailu raitiovaunuilla, busseilla ja metrolla kävi valkoisen alueen Innenraum-lipulla. Kotimatkalla oli syytä huomata, että vain lentokentälle menevän S1-junan takaosa jatkaa lentoasemalle asti. Jos olit jostain syystä hypännyt junan etuosaan, ehdit vielä vaihtamaan takaosaan Neufahrnissa.
- Kolmen päivän keskusta-aluelippu kaikkiin julkisiin viidelle aikuiselle maksoi 24,60 €. Lipun pystyi ostamaan automaatista (asemilla ja raitiovaunuissa) ja se leimattiin ensimmäistä kertaa matkustettaessa.
-Yövyimme Hotel Brackissa, kolmen metropysäkin päässä ytimestä (Marienplatz). U-junien (metro) asema oli aivan hotellin vieressä. Hotellin henkilökunta oli mahtavan avuliasta, eikä booking.comin huikeat arvostelut osuneet väärään. Hintaan kuului aamiainen (päivittäin kello 6.00-12.00), joka tarjoiltiin pöytiin. Tarjolla oli munakasta / paistettua munaa / munakokkelia, hedelmäsalaattia, jogurttia, leipää, muroja, kahvia, kaakaota... Saksalaiseen asuun pukeutunut rouva piti huolen, että kukin sai juuri sitä, mitä milloinkin mieli teki. Olo oli kuin kuninkaallisella. Miinusta puuttuvasta ilmastoinnista ja kokolattiamatosta. Hintaansa nähden loistava valinta.
- Goetheplatzin metroaseman läheisyydessä sijaitsevasta Grand Cafesta sain yllätyksekseni käsittämättömän hyvän salaatin, jossa oli runsaalla rucolapedillä tomaattia, fetaa ja paistettua maksaa. Täydellinen kypsyys, täydellinen maku. Kyytipojaksi tietysti Weißbier.
- Hotellin aamiaisella jaksoi pitkälle iltapäivään, lounaaksi oli helpoin napata sämpylää tai täytettyä suolarinkeliä muutamalla eurolla. Sämpyläkikkareita oli monella nurkalla ja useimmilla metroasemilla. Biergarteneissa oli omat eväät -alueet, jonne sai kiikuttaa evästä mielinmäärin ja ostaa paikanpäältä vain Weißbierit ja kolat. Porukkaa oli paljon ja tunnelma iloinen. Monessa paikassa oli oma leikkipuisto lapsille (!!).
- Matkalle tulisi ottaa hyvät kengät (niin aina, blaa blaa) tai vaihtoehtoisesti perhepakkaus rakkolaastareita. Hanavettä voi juoda, mutta se oli pahaa.
- Lindtin suklaa oli kaupoissa naurettavan halpaa Suomen hintoihin verrattuna. Suklaan ostaminen tuliaisiksi kesähelteellä ei ollut hyvä idea.
- Jos kotiintuomiset sattumalta jäivät hankkimatta, aina voi poiketa Lidliin. Tuorejuustoa, yrttejä ja retiisiä suolarinkelin väliin (varmista, että Lidlissäsi on paistopiste). Kyytipojaksi tietysti Weißbier Alkosta (sikahintaista). Jos et jaksa Alkoon, ota kaapista joku paha kuvausrekvisiitaksi.
Lopuksi vielä ote matkapäiväkirjastani.
"Weißbier on vehnäolutta, joka on ulkoisesti hieman shameaa, shanoishinko jopa shimaista. Maistuu erittäin hyvälle myös shellaisen shuussa, joka kuvitteli, ettei pidä oluesta. Henkilökohtaiseksi shuosikiksi nousi Augustiner, shiinä on shellainen shininen logo. On thäy-sin khä-sittämätöntä, että paikallishet juovat enemmäin kuin yhden tuopin ja lähtevät kävellen kotiin."
"Jos haluat vaikuttaa siltä, että tiedät mitä teet, käy ostamassa Biergatenin tiskiltä pari tuoppia Weißbieriä ja suolarinkeli. Pujota rinkeli käsivarteesi ja marssi pöytään tyylikkäästi. Älä valitse kulkuväylien reunapöytiä, sillä niihin kasataan käytetyt tuopit keräilyautoja varten. Huvittele lapsesi kustannuksella ja anna hänen kuvitella, että suolarinkeli on kuin suomipullaa ja valokuvaa ensihaukku."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti