Serkkutyttöni kyseli joskus huolestuneena äidiltään, onko kesäkukkahullaantuminen syntyperäinen vai iän mukanaan tuoma sairaus. Minulla ainakin ikävika. Hiplasin varmaan jokaisen kukkasen, vaikka yritin suhtautua viileän torjuvasti. Huomaamattomasti juttelin tähtisilmille ja potunioille, kuiskutin nukenkauluksille, rohkaisin surullisia ahkeraliisoja. Noukin kassiini muutaman ihan vain kukkakassin kantamisen tuottaman riemun vuoksi.
Ei vieläkään löytynyt Sitä Oikeaa tapettia tupaan.
Ehdottomasti iän tuoma villitys. Minuakin niin polttelee parvekkeen kukittaminen, mutta lorvikatari on nyt niin pahasti päällä.. Onneksi viikon päästä alkaa loma, ja sitten saa lorvikatarikin lomailla, ja sitten teen kaikkea ihanaa omaksi ilokseni, siivoan, puunaan, laitan ja kukitan! :)
VastaaPoistaHeips, kiva kun kävit kommentoimassa ja löysin siten tänne! Ihana blogi ja ihan huippuja juttuja sulla! =)
VastaaPoistaErittäin vahvasti samaa mieltä kesäkukkien kanssa pelehtimisestä - se on niiiiiin ikävika. Iskee juurikin 33 vuotiaana ;D
Mulla on varmaan sekä että. Penskasta lähtien joutunut/päässyt touhuamaan mutsin kanssa noita pihajuttuja. Pahimmilleen iski ostaessamme tämän talon 8 vuotta sitten. Ja tuntuu pahenevan vuosi vuodelta...
VastaaPoistaMahtisunnuntaita!
Haltiakummi: Kuulostaa hyvältä!
VastaaPoistaVoikukkapelto: Kiva, kun tulit poikkeamaan! Vielä osapuilleen 7 vuotta sitten pyrittelin vain silmiä kesäkukille ja vannoin etten IKINÄ KOSKAAN laita ainakaan pelargonioita! (Taitaa olla nyt neljäs vuosi pelekuitten kanssa...)
RuusuLiisa: Meidän äiti oli ihan villinä kukkiensa kanssa. Taitaa nyt hihitellä pilvensä reunalta, kun katselee meikäläisen touhuja... :D
Taitaa olla ikävika ja sukuvika, molemmat geenit olet raukka saanut. :D
VastaaPoistaIkävika varmaan ... Ja näyttäis pahenevan koko ajan. Mut ei huono juttu lainkaan :)
VastaaPoista