Nyt on se hetki, kun pitäisi mennä nukkumaan. Nyt väsyttää. Kahden tunnin päästä ei väsytä enää. On hiljaista, vaikka ei olekaan. Hiljaisuuden kuulee vasta, kun todella on hiljaista. Silloin kuin hiljaisuus humisee korvissa.
Tänään on ollut hyvä päivä. En ole tuntenut itseäni huonommaksi kuin muut. Olen vain ollut minä. En ole miettinyt. Kuitenkin olen miettinyt tänään enemmän kuin monina muina päivinä. En keksi, mikä tämän päivän erottaa muista, miksi tuntuu paremmalta.Voiko syy olla vain siinä, että en ole ollut normaalissa arkiympäristössäni. Siellä olen aina huonompi. Paska valuu alaspäin. Onko se rikkonut minut? Jos syy ei olekaan menneisyydessä vaan nykyisyydessä? Olenhan tätä aina jahkannut, mutta olen kuuliaisesti totellut ja uskonut. "Pitää olla onnellinen, että on työ." "Tämmöisinä aikoina." Pahoina päivinä minusta tuntuu, että niitä toisenlaisia aikoja ei tulekaan. On vain tällaisia aikoja, jolloin pitää olla onnellinen. Olisinkin, mutta kun on se työ.
Katsoin tänään itseäni. En silti tajunnut mitään. Toivoin, että olisin.
Mikä minusta tulee isona? Ihan oikeasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti