Minua lahjottiin niin kovasti viikonloppuna, että olen vieläkin aivan hämmentynyt. Tintti ja Minna, se oli parhautta!
Edellisen kerran olen virkannut 2 marjapuuronpunaista ketjusilmukkajalkaa (2 x 15 cm) pahvisiilille. Aikaa tapauksesta on 26 vuotta, olin lettipäinen ekaluokkalainen. Tunnen vieläkin sen tuskan. Koukku nitisi, lanka pureutui keskisormeen, jalkaparat hikosivat ja huovuttuivat itsekseen, kyyneleet eivät ottaneet loppuakseen. Tämän kokemuksen vuoksi en ollut mitenkään erityisen riemuissani lahjaksi saamastamani virkkuukoukusta. Urheasti kuitenkin kiitin ja hymyilin.
En usko, että kukaan meistä uskoi Crystal-lankojen koskaan muuttuvan tuubikaulahuiviksi. Ainakaan minä en uskonut. Vaikka neuvot olivat hyvät ja opettaja taitava, minua vain hermostutti moinen langan vääntely. Kotisohvalla pari päivää myöhemmin tapahtui kuitenkin ihme. Jäin aivan koukkuun.
Vielä yksi kerros. No, jos nyt vielä yksi. Tai pari. No, ehkä tämä kerä loppuun. Kai sitä vielä yhden. Kerän.
Tässäpä tämä nyt on. Ensimmäinen ilman kyyneliä valmistunut virkkuuni. Uskomatonta.
 |
| tuubikaulahuivi |
Kiitos itsellesi viikonlopusta, oli ihan mahtavan kivaa.
VastaaPoistaNe langat ja koukku oli sulle vähän kuin haaste. Sanoit itse, että haluaisit oppia virkkaamaan... Tiesin, että teet sen jos vaan niin päätät. Mutten tiennyt, että päätätkö. ;)
Näköjään päätit. Onnittelut!
22. syyskuuta 2010 8.33
Piti vielä sanoa, että apua missä on rinsessa! Olin ihan varma, että olen väärässä blogissa.
VastaaPoistaKikkailin sivupohjan kanssa... näin kävi. Rinsessakin katos.
VastaaPoista