sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Vettä, leipää ja nippoja


Taannoisen vappupäivän maaseutumatkailun päätteeksi Töllin vesiasiat olivat taas nollapisteessä. Vanha vuotava hana oli irroitettu, uusi Bilteman laatuhana ja lämminvesivaraaja makasivat lattialla ja torppaan ei tullut pisaraakaan vettä. Pöydän kulmalla, hyllyllä ja hellan päällä oli jos jonkinmoista nippaa ja puserrusrengasta, mutta ne oikeat nipat puuttuivat. Nippojen salaliitto, Nippanapina. Nippa on niin hauska sana, että tekee mieli hokea sitä. Nippa, nippa. Nippa. Kerran vielä. Nippa.


Tänä aamuna kaappasin kainalooni yön yli nousseen The Leipätaikinan, Mies tunki taskunsa täyteen nippoja. Nappasi nipat. Lapsi ja koira takapenkille ja taas mentiin nippailemaan.

Asennuksien aiheuttamat ähinät ja ärräpäät seurasivat tuttua kaavaa, mitäpä niistä kertomaan. Mutta.  MEILLE TULEE lämmintäkin VETTÄ, HANASTA! Vähänhän sitä tirskuu liitoksistakin, mutta kaipa ne siitä asettuvat. Nipat tipattomiksi.

Voi jukupätkä.


PS. Kiitos ihanista tunnustuksista Pilvi ja heppatyttö-Tessa!

12 kommenttia:

  1. Nippa nappa tuppaa tippaa....siis siältä sivusta :)
    Sääkin sit teit leipää - oliks sulla kansi? Mullon kippo muttei kantta, on viel leipomati!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kansi. Nyt hommaat vehkeet! Se leipä on ... taikuutta. Ihan ku oikeeta leipää, eikä yhtään työtä.

      Poista
  2. Jaaha, korvamadon voi näköjään saada muustakin kuin musiikista;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile sanoa nippa monta kertaa putkeen nopeasti. Se muuttuu väkisinkin dipaksi.

      Poista
  3. Voi kun mieleen tulee taas monta "tein itse säästin" putkiasennuskertaa, jota olen meillä sivusta seurannut. Onnea vedestä, meilläkin koettiin veden ihme kaivon äärellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Voisi olla järkevää teettää joskus ammattilaisella. Mutta kun mökille ei sitten osteta mitään. ;D

      Oon kyllä onnellinen, et Töllillä oli valmiiksi porakaivo, vaikka kaikki putket, sähköt ja muut sellaiset lienevät "tein itse ja säästin" -ratkaisuja. Jännitystä ei ainakaan puutu.

      Poista
  4. No voihan nippa...onneksi nyt vesi juokseee...:)

    VastaaPoista
  5. Sinulle varmaan tulee tunnustuksia ja haasteita ovista ja ikkunoista, mutta lisää ropisee :D
    Löytyy eilisestä postauksestani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei niitä ny ihan Niin paljoa tule, etteikö se aina hivelisi. :D

      Kiitos!

      Poista
  6. Nippa nappa niukin naukin, sanosis Martti Servo. Kuule, koekeittiö testas tänä aamuna, jotta hyvä leipä tuleepi ilman pataa, kattilaa, kasaria, vuokaa... what ever. Pellille vaan ja paistumaan. Omnomnom... ja voita päälle, kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä leikin, etten nähny tätä. Olin niin onnellinen, kun mun autotallilöytö (toi pata) sai vihdoin ihan oikean tehtävän.

      Eli kyllä pata pitää olla. Ni.

      ;D

      PS. Meni mullakin puolet heittämällä.

      Poista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...