lauantai 14. huhtikuuta 2012

Se, miten Kumman kaan Vesa sanoo sen

Se, miten Kumman kaan Vesa sanoo sen. Sellainen päivä.

Meillä porataan maalämpökaivoja. Tosi monta reikää. Tänään osuttiin vesisuoneen tai johonkin, mistä tuli aivan helvetisti vettä. Muikkunen kävi tsekkaamassa veden poispumppausmestan. Juu, oli märkää. Juu, oli mutaa. Juu, äiti, et usko kuinka paljon. Juu, mä vähän kaaduin. Ovella seisoi Avarasta luonnosta karannut mutakylpenyt hippo. Kalsarit sisältäkin saviliejussa.

Oho, maitopurkki kaatui. Juu, on kivoja nää isot purkit.

Oho, unohdin tarkistaa ne taskut ennen pyykkäystä. Juu, oli jotain. Juu, oli jotain pehmeää paperia. Juu, valmistin selluloosaa.

Koiraan tarttuu pienelläkin pissareissulla niin paljon metsää, että kohta voin vaurastua myymällä puuta. Koivunoksista saa hienon hännänpidennyksen ja luonnetta kasvattaa joka kainalossa kymmensenttinen kuusenoksa. Juu, pitkäkarvainen mäyräkoira on hieno keksintö.

Voin vain onnitella itseäni loistavista kaupoista eilisellä kirppisreissulla. Juu, en sitten kuitenkaan ostanut sitä ihanaa kannua Koivu-kirppikseltä, vaan helvetin hyvän punaviinin alakerran Alkosta. Juu, nyt otan sitä. Juu, joisin vaikka koko pullon, jos en nukahtaisi viidessä minuutissa.

Se, miten Kumman kaan Vesa sanoo sen.

On aikoja, jolloin pienet murheet nyppivät ihmisen raivopäiseksi. Juu, en ottanut kuvia.

24 kommenttia:

  1. Ekaa kertaa kommenteilla(kuin näin ton 0- kommenttia, olin iloinen ettei tarvitse lukea 30 edellistä kommenttia tai ei-lukea ja kirjoittaa samaa kuin muut,ymmärrätkö mitä tarkoitan?Eli inhoan blogeja,joissa on paljon lukijoita).Olen ollut blogillasi kyllä jo ennenkin,mutta vain ohilukijana.Kiva blogi ja hirmu kiva postaus eikä kaivannut kuvia,voimme kuvitella välillä.
    Terveisiä Ranskan Lyonista,jossa kevät on pitkällä,mutta sataa onneksi (välillä).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava, että kommentoit! Tule ihmeessä poikkeamaan uudelleenkin, tuskin tänne mitään yleisöryntäystä tulee. :D

      Täällä kevät vasta kovasti yrittää. Eteläisellä takapihalla bongasin tänään sinivuokon alut, etupihalla on reilu metri lunta...

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Sattuu, sattuu. Kauhea, jos ei sattus. Tasaista elämää, ihan kaameaa.

      Poista
  3. yritin tytön kaveria tänään hauskuuttaa sillee sarkastisesti että ei kai teidän eteisessä näin keväisin oo tällasta hiekkalaatikkoa. "öö, no, ei, meidän äiti siivoo" totesi neiti 8 v.
    no tää tuntu sopivammalta kommentilta ajatuksen tasolla.
    mutta moi kummiskin.

    VastaaPoista
  4. Mutta hyvin kuvattu!
    Ilman kameraa.

    Toivottavasti se ei ollut satanen.
    Siellä taskussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satanen??! No huh huh. Kerran näin pankissa, pyynnöstä näytti turvalasin läpi.

      Poista
  5. näin aamukahvi blogiseikkailulla sain kyllä aivan mahtavat naurut tästä kirjotustyylistä.. mutta uskon kyllä, että sua ei oo hirveemmin naurattanu.. Parempaa tätä päivää!

    VastaaPoista
  6. Aurinkoista sunnuntai aamupäivää, toivottavasti tämä päivä on eilistä seesteisempi. Ilman kuviakin tuon tilanteen mielsi aika hyvin.
    Onneksi siellä taskussa ei ollut kännykkää, meillä on aika monta nokialaista pesty. Vai yksi vanha malli on todettu pesunkestäväksi-nokialaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kauhee, puhelinta en oo koskaan pessy, enkä varsinkaan nokialaista. Mä tunnustaudun epäisänmaalliseksi ericssonin käyttäjäksi. Tai entiseksi.

      Mä veikkaan, että mutenan alkulähde oli hallitsematon nuha, jolloin ei voinut kuin vain niistää ja niistää.

      Poista
  7. Semmosen päivän pystyy varsin hyvin mielikuvittelemaan ilman kuviakin,sen verran on tommosia päiviä täälläkin vietetty,tosin ilman sitä koiraa...Ja paistaahan se päivä sinne risu(koira)kasaankin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai hitto, luin sun kommentin Puutarhamessuilla siinä risukoirien vierellä. Risukoira sai aivan uuden mielleyhtymän, kiitos! :D

      Poista
  8. Että sellaisella tuulella :))
    Hei mä mietin.. voisko koiran karvat trimmata pois,sieltä alapuolelta. Ni ois yksi murhe vähemmän :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voishan sitä kai. Mut jotenkin mä luulen, et pitkäkarvaisen mäyräkoiran kuuluu olla pitkäkarvainen. Sillehän tulis kauheet traumat, ku dalmatialainen naurais sen ojaan.

      Poista
  9. Ihana postaus...sai hymyn huulille, vaikka sinua nuo tapahtumat eivät saaneetkaan varmasti nauramaan...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se savinen käpelöintijälki ovikellolla tänään jo nauratti.

      Poista
  10. Aika hyvät kuvat muodostui omaan kupoliini, tuosta sun jutusta! :)

    VastaaPoista
  11. Meillä just koira kynittiin, koska allekirjoittanut emäntä on laiska eikä jaksa just nyt sitä, että metsä tulee sisälle.
    Ja kuka päätti asentaa tummanruskeat lattiat ennen koiraa? Niissä just hienosti koristaa saviset kuivuneet tassunjäljet, yes!
    Ihanaa kevättä Tölliin ja kaikille muillekkin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, hyvä et muistutit! Ei tummia lattioita. Huono idea on muuten myös vaalea villamatto ja tuoreet (tai siis pakastetut) luut. Jännä, miten se olematon veri imeytyy.

      Poista
  12. Uuden uutukaisena lukijanasi, en malttanut olla tähän kirjoituksen vastaamatta =D
    Niin kuvaavasti kirjoitit, että filminä vilisi elokuva silmissäni.
    Miten voikaan toisen epäonni huvittaa noin.
    Kiitos nauruista =D



    Mutta tiedän ja tunnen kirjoittamistasi asioista osan hyvinkin omakohtaisesti. Parilla kun kertoo vielä tuon avaraluonnon mutakylpijän ja pitkäkarvaisen muuttaa karkeakarvaiseksi, niin täällä tuntuu arkiselta. Ja nämä kun yhdistää porailemaan reikiä tutkimusmatkoillaan kuraisella kynnöspellolla, niin tilanne on oman kaaoksesi kaltainen. Maukkaat luut ovatkin sitten SE oma lukunsa.

    Vaikka päiviä on kulunutkin jo kirjainten naputtelustasi, en malttanut olla vastaamatta. Sallittuahan se on.
    Iloisen odottavasti odotan seuraavia sanailujasi.

    Myötäelämisen riemut jaan kanssasi!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa vaan kovasti! Saa niihin vanhoihinkin kommentoida. Tää ei ollu ees niin vanha, et pitäs erikseen käydä hyväksymässä. Mulla tulee kommentit spostiin ja niitä töissä heikkona hetkenä lueskelen puhelimella. Tulee aina päivä vähän paremmaksi. :)

      Kävinkin heti kurkkimassa teidän karkkaria! Hehehee. Meidän pitkäkarvainen on ollut meillä kohta kans sen vuoden, vaikka onkin jo 6-vuotias herra. Kyllä mäykyt on vaan kovia. :D

      Poista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...