Kuusi kuvaa

Pepi heitti haasteella. Kiitos! Yllätän itsenikin ja vastaan heti. Samana päivänä. Halleluja! Kuusi kuvaa kesästä.

Töllillä kukkia ja kukkia. Valkoinen kuupuutarha.

 

Sisustusratkaisuja ja sisustusratkaisuja. 

Kesälomamatka Müncheniin ja blogisti itse tutustumassa kasvontunnistusteknologiaan. Iloinen 19-vuotias.

Näin. Oikeastaan en vielä ehtinyt tajuamaan, että kesä tuli. Ensi vuonna keskityn tarkemmin. 

Marras

Marraskuinen maanantaiaamu. Ruuhkabussillinen työ- ja koulumatkaavia nökötti hiiskumatta omissa ajatuksissaan monta kilometriä. Kuljettajallakaan ei ollut radio päällä. Edes Suomessa tätä ei tapahdu kuin marraskuussa maanantaisin. Kirkkaana aamuna, pilkkopimeässä, sateen jälkeen.

Kiharahiuksinen tyylilyyli istui sievästi hissukseen. Yltiöpositiivisella kovaäänisellä opiskelijatytöllä ei ollut juttukaveria. Nukkuva mies nukkui. Balettitanssijan näköinen tyttö tuijotti ikkunasta. Kaunisilmäinen poika repi keskittyneesti kynsinauhojaan. Myrkyn niellyt julmakatseinen haukotteli sisäänpäin, sieraimien kautta.

Minun teki mieli näprätä puhelinta, mutten raaskinut rikkoa harrasta tunnelmaa.

En syönyt kasviksiani ja kuvaan kynttilöitä. Jännittävää.

Entistä velkaa maksamme pois

Isännöisijätodistuksia, lainahakemuksia, puntarointia. Päätös on tehty.

Uusi asuntolaina uusilla lainaehdoilla ja uudella marginaalilla on yksistä pariovista liikaa. Kun tällä hetkellä entinen laina jopa lyhenee kohtuullista tahtia, niin on äärettömän paljon fiksumpaa antaa lainan lyhentyä. Tällaisina aikoina. Edelleen kiukkuan elämistä tulevaisuudelle, mutta koska tämä hetkikään ei ole paskempi, niin mutkuttamisestani katkeaa terävin kärki. Päätin ottaa nykyisen huushollin pohjapiirustuksen eteeni ja kuvitella kaiken uusin silmin. Onhan tässä potentiaalia.

Kuuntelin tänään isän ja pojan marssimista keittiössä. Tajusin, että täällä asuvat kanta-astujaheimon edustajat eivät todellakaan sovellu kerrostaloon.

Uskaltaisikohan?

Jos kirjoittelen julkisesti, niin mitä tapahtuu? Jotenkin tämä hämmennys ja levottomuus on purettava. Mahassa muljuu.

Ei, en ole raskaana.

Kävimme asuntoesittelyssä. ÄÄÄÄÄÄÄK!

Mehän emme muuta tästä koskaan mihinkään. (Paitsi sinne kivilinnaan Etelä-Eurooppaan. Viininviljelijän hommat tosin ovat vielä jäissä talouspoliittisten ongelmien takia.) Onko täysin järjetöntä muuttaa rivitalosta kerrostaloon? Kerrostaloon, jossa ei ole hissiä? Kerrostaloon, joka on vanhempi kuin minä? Kerrostaloon, jossa on säälittävän pieni parveke? Asuntoon, jossa ei ole saunaa? Asuntoon, jossa on postimerkin kokoinen kylppäri? Asuntoon, jonka keittiö on ... ällöttävä? Mjoo. On.

Mutku. Siellä ei ole verholautoja vaan verhotangot. Siellä on yksi huone enemmän (lue: mun huone, askarteluhuone, pelihuone). Siellä on 13 neliötä enemmän kuin nykyisessä. (Onko tuo 13 joku paha merkki?) Siellä on kolmeen suuntaan ikkunat. Siellä on lasipariovet. Siellä on suloiset väliovet kippurakahvoilla suoraan 60-luvulta. Siellä on ne pyöreät nipsutin-valokatkaisijat. Siellä on järvinäkymä. Siis vain talvisin. Siellä on kylppäriremppa tehty. Sen talonnumero on mun suosikkinumero.

Eilen olisin ollut valmis muuttamaan. Tänään itkin etu- ja takapihan kukkia ja käkkäröitä. Määenkestä.

Tiukkaa opiskelua

Kevyt imurointi. Pyykinpesukone päälle. Oho, onpas valaisimeen kertynyt pölyä. Kengät siististi. Pannu kahvia. Oi, tässähän jo huikoo. Mitenkäs nuo kynnetkin noin ovat kasvaneet? Samalla sitä nyt varpaankynnetkin. Jaa mutta kulmakarvatkin täytyy nyppiä. Päätä kiertävä kalanruotoletti pitää hiukset pois silmiltä. Pitääkin kerätä pompulat taas yhteen paikkaan. Ehkä pieni happihyppely? Samalla voisi tuupata sipulit maahan. Onpa hiljaista, kun minulle on annettu rauha työskennellä. Tarvitaan musiikkia! Jotain inspiroivaa. Taidanpa heittää verhot pesukoneeseen. Ai niin, joku äidinkielen opettaja sanoi, että kannattaa aloittaa kirjoittaminen ajatusten virralla. Blogi! Missä kamera?

Kyllä. Minä opiskelen. Minä kirjoitan esseitä. Minä kirjoitan esseitä, joihin pyysin opettajalta sähköpostitse lisäaikaa toissayönä.

Ihanaa, kun jotkut asiat eivät muutu.

PS. Uudet Café Mocha Mariannet ovat oivia sisustuskarkkeja. Sieviä ja kamalan pahoja.

Ah!

Minähän olen positiivinen ihminen. Minulla on positiivista energiaa. Tursuan onnea ja pirteyttä.

Tirsk.

Mutta kyllä kunnon tuska ja ärsytys intouttavat kirjoittamaan. Negatiivisuus irtoaa niin paljon ketterämmin. Tosin olen huomannut, että ikävästi ketutus laantuu kirjoittaessa edes muutaman sanan. Huituulle menee hyvä agressio.

Kuumeisen kekkulan pienimuotoinen kahvitilaisuus pidettiin sunnuntaina. Tarjolla oli ns. miten-neljä-kerrosta-voivat-liukua-kaikki-eri-suuntiin -täytekakkua ja Kinuskikissan ohjeella täytettyä leipää. Leipä tosin sai uuden nimen. Meillä tehdään uudestaankin römpsää: paisley-tyyppistä römpsää tai suorarömpsää. Enemmillä täytteillä ehkä jopa megarömpsää.

Ah, tätä negatiivisuutta!

Koko perhe harrastaa

Äiti harrastaa
- Aerobinen osuus:  9 tuntia palkkatyötä.
- Alkulämpö: 10 minuuttia suoraa huutoa pyykeistä, tiskeistä, mytyistä. Vastaukseksi lapsen Pou kurnuttaa. Poun ruokkimista.
- Anaerobinen osuus: astianpesukoneen tyhjennys ja huonosti ladatun koneellisen käsinpesu hengittämättä, puhkuen.
- Lihaskunto-osuus: puhtaat pyykit paikoilleen, likaisten pyykkien lajittelu, ikkunanpesu, imurointi.
- Hikitreeni: v-sanan hokeminen ja varjonyrkkeily miehen aamutakkiin (tyhjä takki, mies töissä, toim.huom.).
- Loppulämpö: roskaretki, koiran ulkoilutus ja tätä helvetin touhottamista, johon menee kaikki aika elämässä.
- Rentoutus: esseitä, koska idioottimainen idea aloittaa avoimessa yliopistossa.

Lapsi harrastaa
- Lapsi lepää, koska treenit illalla.

Isä harrastaa
- Isä lepää, koska liian kova kuntosaliharjoittelu.

Kuvamateriaali työkykyä (tyky) ylläpitävältä retkeltä. Tarvitsen arkikykyä (aky) ylläpitävän hetken ja kolme kuppia kahvia, kiitos.

Terävänä

Minulla oli sivuraitaiset tuulihousut. Mustat valkoisilla raidoilla, valehtelemattta vähintään kymmenen vuotta vanhat, kovassa käytössä olleet. Erittäin hyvät tuulihousut, upeasti kiillottuneet. Eräänä iltana hipsin salaa herkkukaapille. Herkkukaappi on todellisuudessa keittiökaapiston laatikko, jossa on koko laatikon mittainen vedin (se sellainen tanko). Kävipä siinä sitten niin nolosti, että sulkiessani laatikkoa kahva nappasi sivuraitaan kiinni, ja raita repesi irti kolmenkymmenen sentin matkalta. 

Pääsin yli raitajärkytyksestä, hyvät housuthan ne silti olivat. Kunnes taloyhtiön talkoot ja huopakaton harjaus. Jotenkin siinä sitten kävi niin, että housujen takapuolen sauma ei enää kestänyt. Ei sauma, eikä kangas.

Ei siinä mitään. Kirvelevä tappio. Mutta kun viikkoa aiemmin repesi ainoiden farkkujeni takapuoli. Riks vaan.

Ikävän terävä perse.

Kaikki on haaroista ratkenneet. Tapaukseen ei liity kuvia.

Jälleennäkeminen

Kolmas kupillinen Juhla Mokkaa, kuudes Domino-keksi ja toppahousut. Ommeinaa pimeetä.
Oli ikävä tätä. Pieniä huoneita, klohmuista lattiaa.

Hiljaisuuden rikkoo vain räpättävä sähkötaulu.

Pitäisi kaikenlaista, mutta minä vetäydyn vällyjen alle lukemaan. Aijettä. Niin että tölliltä hyvää iltaa.

Lahja

Pääsin taas päivittämään sivupalkin numeroa. En koe ikäkriisiä, mutta 36 on paljon enemmän kuin 35.

Synttärilahjaksi sain tuolin eräänlaista tuolifetissiä sairastavalta. (Hän nimeää tuolinsa: on Veikkoa ja Klaaraa.) Ymmärrän kyllä, tuoli on aina tuoli. Ihminen tarvitsee tuoleja. Vaikka kaikenlaiset tuolit ovat hyväksi ihmiselle, ovat juuri tietynlaiset tuolit luonnollisesti enemmän kuin toiset. Kuten tämä Lahja. Minulle kun on kulkeutunut pöytäryhmä, jossa on juuri tietynlaiset tuolit. Tuolit, joilla on erityinen paikka sydämessäni. Hieman mahtailevat, vähän kömpelöt, sirosti massiiviset. Viitattakoon heihin sanalla Perintö.

Lahja on kulkenut omia polkujaan. Tuntemattomat ovat Lahjan tiet. Lahja ei kuitenkaan enää mahtunut jonkun elämään ja päätyi Fidalle. Fidalla hintalappuun oli rustattu "wanha tuoli". (Tässä kohtaa haluaisin mainita, että tuoli on 70-luvulta, eikä sitä mielestäni pidä kategorisoida vanhaksi, saati wanhaksi. Olemmehan vielä melko nuoria. Enkä siis pode ikäkriisiä.) Lahjalle oli käynyt tismalleen samanlainen onnettomuus kuin yhdelle meillä asuvista tuoleista. Ilmeisesti kohtalokas tapaturma on käynyt tuolin kaaduttua: ylimmästä poikkipuusta on haljennut pala. Lahjan ylin poikkipuu on liimattu yhtälailla kömpelösti kuin Perinnön. Onnellista on se, että Lahja ei tässä joukossa tunne itseään vähäpätöisemmäksi. Eletty elämä näkyy, mutta ei pahasti. Lahja on kuitenkin alkuperäisasussaan. Ilman uusia täytteitä tai pakkeleita.

PS. Tekisi mieli taas selitellä blogin hiljaiseloa, mutta en taida. Tässä nyt vaan olevinaan kaikenlaista. Maalasin purkin kansia tehdäkseni edes jotain. Ehkä myös siksi, että löysin suhumaalin hiuslakkapurkin vierestä.