perjantai 19. huhtikuuta 2013

Kaava


Olen löytänyt toimivan kaavan. Mystisen toimintojen ketjun, joka johtaa haluttuun päämäärään.

1) Esitä viikkoa ennen kevyt, pirskahteleva ehdotus mökkeilystä. Jätä ehdotus yhteen lauseeseen, älä jankkaa.

2) Lähetä perjantaina ruokatunnilta tekstiviesti: "Oisko upea mennä Töllille oikein yöksi?" Pidä täydellinen radiohiljaisuus työpäivän loppuun.

3) Ehdota nopeaa ruokailua meksikolaistyyppisessä ravintolaketjussa lapsen reenien aikana, lapselle tarjoillaan kotona eilistä makaronilaatikkoa. Reilukerho.

4) Odota, vaikutus alkaa alkuillasta. Kaupassa mies ostaa ketsuppia kesäksi, saattaa jopa käyttää sanayhdistelmää "Töllille sopivassa pakkauksessa". Mahdollisesti jopa suunnittelee yksinkertaista mökkimenua.

5) Ota loppuilta rauhallisesti. Ei intoilua, ei pölötystä. Toimi kuin tämä kaikki olisi normaalia. Hengitä.

(Koko perhe lähtee huomenna Töllille. Yöksi! Jopa se Mies, se mökkirajoittunut kaupunkilaiskakara.)

PS. En osannut olla hiljaa muuten kuin mussuttamalla lauantain irtokarkkiannokseni ja juomalla kolme kuppia kahvia. Voin pahoin.

11 kommenttia:

  1. Eli oliks toi sit niin että kun molemmat käyttäytyy epätyypillisesti niin lopputulos on toivotun epätyypillinen? Oli miten oli,aikamoisen toimiva kaava:)Hitto kun se suunsa soukalla pitäminen on mulle niin ylipääsemättömän vaikeeta,muutoin kyllä testaisin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jänniä kapistuksia nuo miehet. En olisi uskonut, että näin voi käydä. Ehkä tässä on kyseessä pienimuotoisesti se "juttele-ja-ehdottele-pitkällä-aikavälillä-niin-kohta-huomaat-että-mies-pitää-sitä-omana-ideanaan -kaava.

      PS:ssä oli vinkki suun supussa pitämiseksi. En suosittele tosin, kaamee sokeriähky.

      Poista
  2. Mullon ihan sama mitä mä täällä jurputan tai oon jurputtamatta :(
    Mitään tapahdu! Tai tapahtuu, mutta....no, u know :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tuo on nyt mustaa valkoisella. Pepi sanoi: "Mitään tapahdu!" Joopa joo... ;D

      Poista
  3. Strategia on hyvä olla olemassa. Voipi olla, että kohta Tölli vie miestä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulenpa, että huomiselle tulisi suunnitella ja piirtää jonkinmoinen prosessikaavio. Jännityksellä odotan miehen ja vesipumpun vuosittaista iloista jälleennäkemistä. Ilmassa on suurta urheilujuhlan tuntua.

      Poista
  4. Siis mistä noita kepsuttipulloja saa ??? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta se oli, K-Supermarketista. Oikein tyrkyllä.

      Poista
  5. Mahtava strategia! Täytyy ottaa oppia. Minä aina vain ruikutan ja huokailen kaihoisasti pitkin viikkoa, kyllä sekin joskus toimii. Ihanaa Tölli-lauantaita teille!

    VastaaPoista
  6. Tuo toimii aina!

    Kivaa viikonloppua Töllillä!

    VastaaPoista
  7. Mahtava toimintakaava. Mukavaa yöskentelyä Töllissä :)

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...