lauantai 18. helmikuuta 2012

Pahoilla teillä



Pitäisi tarttua Nipsun tunnustukseen. Pienellä viiveellä. Pitkät piuhat.

En osaa ottaa kehuja vastaan, en suhtautua niihin edes normaalisti. Ensimmäinen ajatus on yleensä epäuskoinen: vittuileeko se? Ei ole normaalia, ei. Miksei vain voi nyökytellä ja kiittää?

Minulle on muksuna taottu päähän, että kenenkään - varsinkaan vanhempien - rahapussille ei saa mennä. Romuja järjestellessä osui käteeni äitini rahapussi. Vieläkin tunsin huonoa omaatuntoa, kun töngin sisältöä. Pahoilla teillä, mukula. Äidin kuolemasta on pian 7 vuotta.

Muikkuseen iski kuume pitkästä aikaa. Pipu ja Pungu elävät hengessä mukana. Muikkunen vietti ensimmäiset päivänsä vastasyntyneiden tarkkailu- ja teho-osastolla. Osastolle ei päästetty vierailulle kuin vanhempia ja isovanhempia. Isovanhempien puuttuessa Minna tekeytyi Muikkusen mummuksi (tullut äidiksi 11-vuotiaana...) ja lahjoi poikaa Pupulla.

Join maitoa. Tapahtuma ylittää uutiskynnyksen.

Ajattelin voittaa tänään muutaman miljoonan. Elämä voooooooooi muuttua.

Minusta tuntuu, että olen kirjoittanut nämä kaikki jo aiemmin.

Päätin jättää Villa Töllin tauolle. Minulla ei ole asiaa, ainakaan nyt. Keskityn nörtteilyyn, kunnes kevät koittaa.

Pai.

14 kommenttia:

  1. Pöh!
    Kapinoin vastaan!
    Sulla on kivoja postauksia ilman asiaakin!!
    Mieti nyt vielä, muru! Kiltti!

    Älä jätä!

    VastaaPoista
  2. Whhooooot? Thank God, mä saan pitää sut muutenkin mun lifessä. Tölliä ikävöi ihmisiä satapäin. Oon ihan varma! Don´t give up.

    VastaaPoista
  3. No kun se hoitaja kysy heti ovella, että oletko mummo, niin vastasin joo... Se hoitsu tosin niin nuori, että olisin voinut olla senkin mummo.

    Keekoilin koko päivän desigualin mekossani, pinkit pitkät piikkarisaapaat kintuissa. Ja vähänkö olin cool. Ainakin pitkä, laiha ja kaunis...

    Ihan kohta muuten on aika sen perinteisen kevätpörräyksen lauantailounaan kera. Neljästä vuodenajasta kaikkein paras on se KEVÄT, vaikka toisin yrität väittää. Pehtoorikin on sitä mieltä. ;D

    VastaaPoista
  4. Eiiiiiiiiiii-käääääääääää.
    Paitti jos on ihan pakko ja siltä tuntuu.
    Mut silti ei.
    Jos vähän vaan välillä.
    Jooko.

    VastaaPoista
  5. Niiin. Samaa mieltä edellisten kanssa. Älä ole ainakaan kauan poissa. siulla on niin hyvät jutut. Kirjota vaikka siitä, ettei ole asiaa... Jookos.

    VastaaPoista
  6. Höh, sanon minä.

    Niinku meillä muilla olisi aina muka asiaa, ja silti postaillaan. Juttujen tasokin on mitä on, ainakin mulla. ;D
    Mut jos sun on ihan pakko taukoilla, niin ota siitä kaikki irti, elpase ja palaat sit (hetikohta)takas, jookosta?

    Iloa & valoa kevään odotukseen!

    VastaaPoista
  7. Et sä voi mihinkään tauolle jäädä.
    Mun päivän kohokohta on aina käydä kurkkaamassa onko uutta postausta tullu Tölliin.Ja sun jutut on huippuja, ilman mitään sen suurempaa asiaakin.
    Mitä mä nyt sit muka teen?!
    Voivoi, mutta jos nyt pysyt päätöksessäsi, ihanaa taukoa ja nörtteilyä. <3
    Ja, onneks kevät tulee jo ihan kohisten.
    Muikkuselle pikaiset paranemiset.

    VastaaPoista
  8. Höpönlöpö.

    Muikkuselle halit.

    VastaaPoista
  9. Niisk ja nyyh ihan ilman vi..uilua;) Onneks jo maaliskuu on VIRALLINEN kevätkuukausi joten see you eiku hear you soon<3 Minna-mummo muuten rimmaa oikein hyvin:)

    VastaaPoista
  10. What the.....!!!!!!!

    Onhan se naisenkin tietty tehtävä se mikä naisen on tehtävä. Nörtteilläkin välillä.

    Täytyy siis käydä näitä vanhoja kertaamassa, kunnes taas uutta tulee. Siihen asti; heisuli vei :)

    VastaaPoista
  11. ööö.. joko se tauko alkaisi riittää? Mä kaipaan just näitä tekstejä. ja kuvia. sillee ilman vittuilua.

    VastaaPoista
  12. Juu eiköhän tää ny riittänyt. Kohta alan kujeileen vittumaisesti. Loppuu edustus ;)

    VastaaPoista
  13. Nyt on jo ihan selvästi kevät eikös ookkin..Minäkin sua kaipailen takaisin<3

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...