tiistai 5. marraskuuta 2013

Entistä velkaa maksamme pois


Isännöisijätodistuksia, lainahakemuksia, puntarointia. Päätös on tehty.

Uusi asuntolaina uusilla lainaehdoilla ja uudella marginaalilla on yksistä pariovista liikaa. Kun tällä hetkellä entinen laina jopa lyhenee kohtuullista tahtia, niin on äärettömän paljon fiksumpaa antaa lainan lyhentyä. Tällaisina aikoina. Edelleen kiukkuan elämistä tulevaisuudelle, mutta koska tämä hetkikään ei ole paskempi, niin mutkuttamisestani katkeaa terävin kärki. Päätin ottaa nykyisen huushollin pohjapiirustuksen eteeni ja kuvitella kaiken uusin silmin. Onhan tässä potentiaalia.

Kuuntelin tänään isän ja pojan marssimista keittiössä. Tajusin, että täällä asuvat kanta-astujaheimon edustajat eivät todellakaan sovellu kerrostaloon.

6 kommenttia:

  1. Järki on hyvä kaveri tunteelle.

    VastaaPoista
  2. Komppaan Pepiä :)
    Näinä aikoina varsinkin järki on hyvä "kaveri".
    Viihtyisältähän kotinne on näyttänyt minusta joten pienillä kalustusten siirrolla ym. se tuntuu taas kuin uudelta...
    Tiedän mistä puhun ;) Meillä on pikkuruinen torppa, meille hyvin rakas, mutta välillä pienet tilat raivostuttavat.
    Ainoa vaihtoehto meillä on "uudistaa" huonekalujen paikkaa vaihtamalla ja maalisutia heiluttamalla. Koska kalusteetkin ovat vanhoja ja rakkaita, ei niitäkään voi uusia :)
    Ei muuta kuin nautitaan siitä mitä meillä on, mukavia marraskuun päiviä sinulle toivottaen.

    VastaaPoista
  3. Täälläkin kompataan Pepiä - itse olen haaveillut myös kerrostaloon muutosta, mutta meillä asuu sen verran äänekästä sakkia, että saataisiin häätö alta aikayksikön;)

    VastaaPoista
  4. Pistähän leka laulamaan ja tee reikä parioville (joita löytyy jostain navetasta, esim. Metsäkylän...). Paljo viksumpaa ja halvempaa ;)
    Kanta-astujaheimolaiset ovat kyllä alakerran asukin kauhistus. Joka kerta kun isäntä erehtyy steppailemaan yläkerrassa, tuntuu että nyt se tulee katon läpi.

    VastaaPoista
  5. Palattu takaisin blogimaailmaan joten tervetuloa minun "juttusille. Velka on sieltä..jos joskus vielä saa viettää velatonta elämää niin se on onni :)

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...