maanantai 11. maaliskuuta 2013

Ainahan se on mielessä



What's on your mind, Villa Tölli?

  • Herra Mehis kukkii. Herra on niin nätti notta. Koska sitä rai ta pitää kylvää?
  • Olen selannut taimiluetteloita. Pakollisia hankintoja ovat ainakin arovuokko ja amerikankullero. Voisin tuijottaa Heitä pienen ikuisuuden. Ehkä pian pääsen jo B-kirjaimella alkaviin.
  • Huomaan taas tuijottavani nurkkia sillä silmällä. Taitaa olla sen aika. Kohtauksittain etenevä pieni pintaremontti häilyy takaraivossa. En ole vielä päättänyt kohdetta. Yön pimeinä tunteina olen mielikuvaremontoinut jo makuuhuoneen ja olohuoneen.
  • Olen opetellut uusia aamurutiineja. Olen vieroittautunut varovasti aamusuihkusta. Vielä kaksi viikkoa sitten en voinut kuvitellakaan herääväni ilman hävettävän pitkää suihkuhetkeä. Koska liian nopeat muutokset saattavat vaurioittaa henkistä tasapainoani, pidän aamuisin pyyheturbaania ja liehun kylpytakilla (ilman suihkua). Yllätyn joka kerta, kun turbaanin alta pölähtävätkin kuivat hiukset. Olen myös siirtynyt vain kahden kupin aamukahviin. Elämme jännittäviä aikoja. Uudistun.
  • Esitin kainon toiveen vapaapäivästä helatorstain jälkeiseksi perjantaiksi. Toiveeseeni suhtauduttiin myötämielisesti. Oloni oli riehakas.

Ainahan se on mielessä. Se kevät.

5 kommenttia:

  1. Vai sittenkin kiirastorstain :D?

    Ihanan jännittävä uudistusprosessi jokatapauksessa meneillään.
    Koskaan ei voi tietää, mikä nurkka saa ensimmäisenä kokea yllätyksen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä ny sekota! :D Siis se kummallinen torstai joskus toukokuussa. Minen ikinä muista näitä nimiä. (Kävin wikipediassakin varmuuden vuoksi... siis kyllä, helatorstai.)

      Intoilen siis jo toukokuuta... hih.

      Poista
  2. Hiljaa hyvää tulee....ei parane hötkyllä noiden uudistusten kanssa...:)

    VastaaPoista
  3. Ompas siellä kovin uudistusmieltä nyt meneillään. Mulla on myös tapana mielikuvitusremontoida ja olen saanut melkein jo koko asunnon uuteen uskoon! Vain olohuoneen uusi kalustus on vaiheessa ;)

    VastaaPoista
  4. Sä olet niin hassu! :) Minkä merkkisiä taimiluetteloita sä luet?

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...