torstai 6. syyskuuta 2012

Rehellisesti

Nytpä sen sanon. Ääneen.

Minulla on blogivitutus. Siinä ei ole sinänsä mitään outoa, vaivaa ilmenee minulla aika ajoin. Tällä kertaa se on erilaista. En ole ärsyyntynyt täydellisistä kodeista ja elämistä, en saa oksennuskohtausta silotelluista vauva-ajoista ja superihmisistä. En edes kadehdi kauniita kuvia ja uskomattomia ideoita. Nykyinen vaivani lähentelee Facebook-vitutusta. "Joo tiiän jo, mä luin Facebookista." Mitäpä sitä yhteyksissä kannattaa enää ollakaan, kun kaiken voi lukea tai näppäränä päätellä Facebookista.

Olen kadottanut henkisen anonymiteettini. Olin kuin peura ajovaloissa, kun tajusin, että joku tuntemani ihminenkin saattaa lukea blogiani. Ja että joku saattaa vieläpä pitää lukemaansa absoluuttisena totuutena. Sanat vetäytyvät kuin ujo kakka, kun jäänkin pohtimaan mitä saan sanoa ja mitä en. Mietin liikaa. Ajattelen vaikeasti.

Olen kirjoittanut itselleni. Olen tehnyt muistikirjaa. Olen ladannut kuvia palatakseni niihin myöhemmin. Tallentaakseni jotain. Siksi kaikki Töllin lähetetyt huomionosoituksetkin tuntuvat kummallisilta velvotteilta. En halua(isi) olla sellainen. En kirjoita jollekulle, en kirjoita yleisölle. Kirjoitan, en ajattele. Jos ajattelen, en kirjoita.

Haluan kirjoittaa siitä, miten Kumman kaa -sarjan eräät jaksot vilisivät takaraivossani viedessäni Muikkusta ensimmäisiin taekwon-do-treeneihin. Haluan kirjoittaa siitä, miten mieleni paloi käydä kumartelemassa kaikissa budosaleissa. Haluan kirjoittaa siitä, miten en osannut vastata Muikkusen kysymyksiin papastaan. Haluan kirjoittaa siitä, kuinka yksinäiseksi tunnen itseni. Haluan kiukutella.

Haluan, mutta joku estää. En halua olla minä. Haluan vain olla se joku, joka täyttää villatolli.blogspot.fiitä.

Olenko nyt sanonut liikaa?

19 kommenttia:

  1. voi Eve, Eve....
    JOTAIN sun täytyy ainakin kirjoittaa, koska sulla on sen taito hyppysissä!
    Sama mulla, vaikka mun blogi on paljon pinnallisempi höttökasa kun sun vivahteikkaat ajatuksia herättävät postaukset (joskus mietin, että funtsitko tosi kauan sanoja / lauseita / jonkun asian kuvausta vai pompahteleeko ne susta ulos ihan niksnaks?). Silti tekis mieli ladata sinne omaan blogiin joskus sitä sun tätä (enimmäkseen SITÄ), mutta juuri se mua estää kun tiedän, että siellä on tuttuja toisella puolen (vaikken sitä missään mainostakaan esim ystävilleni...) ja monesti juuri se on estänyt mua pistämästä tiettyjä juttuja... ja se joskus vitutteloo.

    Jos tunnet joskus (esim joku perjantai-päivä) oikein spesiaaliyksinäisyyttä, tuu kylään !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kutsusta! Jänskätän niin, että tuskin uskallan. :D

      Poista
  2. Et ole. Mä tykkään lukea sun blogia sen takia, että vaikka aihepiiri on monasti kotoinen, niin pullantuoksun ja höttöilyn sijasta täällä leijuu ilmassa sellainen kirpakkuus. Jos kehtaisin, niin sanoisin toivovani osata kirjoittaa niin kuin sinä. Oho, nyt sanoinkin. Yök, miten siirappista. :D

    Mulla on usein fiilis, että mun blogi vie ihmistä, eikä toisin päin. Jotenkin se kauhun tasapaino on tähän mennessä kuitenkin palautunut, sellainen siis, johon _itse_ on tyytyväinen. Ja millään muulla ei kai ole väliäkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen, että sun blogista on ollut monelle paljon iloa ja tukea. Kerrot avoimesti isoista asioista. Se on paljon se.

      Poista
  3. No et ole sanonu liikaa!Oon kyllä Nipsun kanssa ihan aivan samaa mieltä siitä että jotain sun on kirjoitettava,sulla on niin omaperäinen tyyli kirjoittaa,ihan erilainen kuin muissa lukemissani blogeissa,välillä joudun oikein tosissani miettimään sun tekstejäsi,ei sillä että ne vaikeaselkoisia mutta kun sä kirjoitat niin jujukkaasti että joutuu useamman kuin yhden ajatuksen lukiessaan "uhraamaan"...
    Enkä nyt tälläkertaa edes puhu itsekkäistä syistä,niin mielelläni kuin tekstejäsi luenkin ja kuviasi katselen,kun sanon että jotainhan sun on kirjoitettava vaan ihan siksi että vaikutat ihmiseltä jolla on tarve kirjoittaa,saatan tietysti mennä pahastikin metsään vaikutelmineni(toivottavasti en eksy kuitenkaan)kun en sua tunne muuta kuin tätä kautta,mielelläni kyllä tutustuisin ihan oikeastikin...
    Vaikka itse kirjoitankin tuonne omaan blogiini melkein sitä itteensä niin välillä jätän asioita sanomatta just siks ettei koskaan tiedä ketä siellä käy,välillä kuitenkin ärsyttää itseni kun liikaa miettii ettei kukaan vaan vahingossakaan vetäsis herneitä nenukkaan...
    Meillä tyttö on muuten tehokkaasti markkinoinut blogiani,ei oo ihan yks eikä kaks ihmistä jotka on tullu sanomaan että SÄ KUULEMA PIDÄT BLOGIA,mm.tytön opettaja,taitaa pääätyä tytär mainosalalle,niin tehokkaasti on markkinointia hoitanut:D
    Rupes muuten itelläkin vilistämään silmissä Ellu ja Anne valkoisine pukuineen silmissä...

    VastaaPoista
  4. Siinäpä se! Ihminen on niin moniulotteinen otus ja sille sattuu ja tapahtuu niin hyvää, kuin pahaa, että se "pullantuoksuinen" blogi arki taitaa kaikilla olla vain pieni siivu tätä elämää, mutta sitäkin siivua on mukava seurata, joten näin uutena lukijana: Kiitos blogistasi! sitä on mukava lukea, mutta oletan sinun silti olevan paljon muutakin kuin sitä mitä kirjoitat:D

    VastaaPoista
  5. Et ole sanonut liikaa, etä missään nimessä.
    Blogiasi on mukava lukea.
    On hyvä, että et kirjoita yleisölle...:)

    VastaaPoista
  6. Mää niin tiedän/tunnistan ton. Viimeksi nähdessäkin puhuin sulle siitä, että kuinka ärsyttävän diibadaaba mun blogi on.

    Pitäsikö blogi olla kuin ihminen, joka sitä kirjoittaa? Sitä voisi itekin joskus miettiä. Mä oon tietysti jäävi sanoon mitään kun oon tuntenut sut viimeset 35v., että onko blogi kuin sinä. Joskus en tunnista teksteistä sua, mut se on sen tiivistämisen syy. Siitäkin oon sulle joskus maininnut....

    pus och kram ♥♥♥

    VastaaPoista
  7. Sinä ystäväiseni et koskaan sano liikaa muista se, ei kukaan sano jos on asiaa se pitää sanoa. Ja mitä sinä muista, se juuri on niin mukavaa että olet juuri sä etkä kukaan muu. Vitutuksia tulee ja menee, anna tulla ja mennä, kohta taas helpottaa. Älä meistä välitä....mitä vielä... ajatukset sekaisin päässä mutta kyllä sä tiedät, etkö tiedäkin. Mä ainakin nautin sun kirjoituksista, kuvista, tyylistäs, ihan kaikesta. Tekis niin niin mieleni vielä kehua sua mutta tiedän senkin että sieltä tulee jotain napakkaa jos sen teen :)

    VastaaPoista
  8. Ihan sopivasti sanottu, minä haluaisin vain ottaa kuvia ja antaa kuvien puhua puolestaan...

    VastaaPoista

  9. Kirjoita pöytälaatikkoon. Niitä tekstejä ei kukaan näe, ellet niin halua. Niihin voi palata, ja niistä voi ehkä joskus koota omat muistelmat, jotka voivat komeilla mainosständillä silloisten oksasten, vuoristen ja tervojen vieressä.

    Tänne voi kirjoittaa entiseen tyyliin laadulla ja yksityisiin asioihin huomaamatta viitaten. Sitä tyyliä on mukava lukea, vaikka aihepiiri ei ehkä sitä kaikkein ominta itselle olekaan.

    Eli täältäkin suunnasta kehut ja tsempit.

    Nimim. täällä luu- & muut rangot pöytälaatikossa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä odotan, että sä olet siellä Oksasen päällä.

      Poista
  10. Anna palaa, tyttö! (joo-o, minust on tullut joku kumma tytöttelijä -ihan positiivisessa mielessä ☺)
    Minä tunnen sua niin vähän etten osaa sanoa oletko se sinä vai virtuaali-sinä vai mikä -mutta tykkään kuin hullu puurosta sun nasevasta, oivaltavasta tyylistä ja mielettömän kauniista kuvista!
    (mistä tuli väistämättä mieleen, miksei tämä hullu muistanut että jääkapissa on suloisenpehmeää puuroa -ja söi pikapizza, TAAAAS!)

    Ja usko pois, blogivitutuksesta uskoisin tietäväni myös aika paljon!
    Siksipä yksi blogi otti ja poistui kaikkine tarinoineen ja kuvineen, jotka kertoivat jo liikaa tarinoita.
    Minä kun en ikinä kuvitellukaan mihin mittakaavaan täällä voi systeemit mennä....oli ihan pakko ottaa parlaakia pakkia ja putsata pöytää.

    Tuskinpa liikaa olet kertonut, ja jos joku ottaa kaiken kirjaimelliseti, niin sillä on päässä vikaa ☺

    Ja ps. Minna, sul mitään diipadaapaa ole, me vaan ollaan kaikki luojan kiitos erilaisia ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps, sä olit radikaali. Oikein kylmäs.

      Poista
  11. Kiitos kommenteistanne. Tämähän on kuitenkin se yksi syy, miksi en kirjoita pöytälaatikkoon. Sinne harvemmin kukaan menee kommentoimaan ajatuksiani. Vaikka en yleisölle kirjoitakaan, on hienoa kuulla muidenkin ajatuksia. Myös niiden ns. täysin vieraiden ihmisten.

    Jos kirjoituksistani/kuvistani on edes hieman iloa jollekulle, olen enemmän kuin iloinen.

    Blogissa voi olla mitä vaan, mahdollisuudet ovat rajattomat. Voi olla sitä, mitä ehkä haluaisi olla. Toisaalta feikkaaminen näkyy läpi, valhetta tai kaunisteltua totuutta on vaikea pitää yllä. Mutta kuten valokuva, on tämäkin vain yksi kuva minusta.

    Ehkä taas ajattelin liian monimutkaisesti. Tölli jatkakoon samalla diibadaaba-linjalla. Kevyen avautumisen jälkeen osaan ehkä taas olla ajattelematta. Paskaakos tälläkään on väliä. ;D

    Tervetuloa mukaan Tari. Ja näkemiin sille jollekulle, joka lähti tämän postauksen jälkeen. Eheheheee.

    PS. Kokemani yksinäisyys on jotain sellaista syvempää, mihinkään kuulumattomuutta. Päässäni on liikaa aikaa omille ajatuksille. Täyttäisin mielelläni pääni työnantajan ongelmilla; niistä saa maksun ja ne ovat yleensä helpommin ratkaistavissa.

    VastaaPoista
  12. Ihana Eve, näin juuri - arvostan! Älä kelaa liikaa, paitti silloin kun oot virvelöimässä. Jos ei virvelöi, ei kandee kelaa... :) Heh, toi voisi olla mun(kin) uusi motto. En edes uskalla ajatella, kuinka moni tuolla "tietää ja tuntee" meikäläisen ja asemalle muuton myötä vielä useampi. Semmosia ei vaan parane miettiä.

    Selkeesti kevyt huttu iltapalaksi selvitti sun pään. Hyvä niin :) Mä meen nyt tekemään jotain yhtä kevyttä lounaaksi (leipää, metukkaa ja mozzarellaa löytyy kaapista --> uuniin siis!). Mut mitäs ny, kun kuola valuu jo?

    VastaaPoista
  13. Tykkään kovasti tämmösestä kirjoittelusta. Siinä ei aliarvioida lukijaa, sillä voihan olla, että joillakin lukijoilla on aivotkin ;)

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...