perjantai 19. marraskuuta 2010

Ostoksia sävy sävyyn


Hohhoijaa. Messut on pyörähdetty.

Jotenkin mummot Novitan osastolla olivat agressiivisempia kuin aiemmin. Sinellin myyjillä oli joko menkat tai he olivat syntymävihaisia. Keskenäänkin tappelivat hintalapuista. Järjestysmiehet olivat ottaneet ekstra-annoksen vittuunnusta. Harvassa olivat ne myyjät, jotka oikeasti näyttivät tykkäävän asiakkaista. Monella osastolla huomasin pyyteleväni anteeksi, jos häiritsin heitä rahoillani. Tai no. Eihän minulla käteistä ollut, koska messukeskuksesta ei saanut nostettua rahaa uudenmallisella pankkikortilla. Sula hopsula heisula hopsansaa.

Yksi poikkeustapaus oli Valkoista pellavaa; heidän juttunsa olivat muuten livenä ihan just niin hienoja kuin kuvissa. Pisteet myös Belovedin porukalle (esittelyä ja asiakaspalvelua, vau!) ja Virginie Loÿlle (ihanan innostunut, loistavia tarvikepakkauksia mosaiikkineitsyille).

En ostanut mitään valmista. Ääk. Tosi kummallista. Muutama leimasin, leimasinväriä, kirja, paperinarua, nauhoja, heijastinnauhaa. Mukavasti kaikki sävy sävyyn.

5 kommenttia:

  1. Mua ei taida nyt yhtään kaduttaa että en tänä vuonna oo menossa :P

    VastaaPoista
  2. Olin ihan tohkeissani niistä kirjoista, mutta jotenkin suurinosa messuilla oli niin tuttua ja soo last season.
    Nappiin meni noi parhaat myyjät, siihen olisi voinut lisätä vielä sen kangasvärimyyjäpapan, jota et nähnyt ja tietty se iki-ihana takorautapappa...
    Mulla on puhelin autossa ja auto on menossa, olen ihan pulassa. Vähän kuin käsi puuttuisi.:D

    VastaaPoista
  3. Oli tunnelma mitä tahansa, aina siellä kuitenkin on jotenkin niiiin mukavaa. :)

    VastaaPoista
  4. Pystyn kokemattakin kuvittelemaan sen menon.
    On se jumankaut kun pitää mennä sinne tiskin taa kärsimään jos se niin vaikeaa on...

    VastaaPoista
  5. Ymmärrettävää, pitkä päivä takana ja useilla vähillä unilla. Mutta kuitenkin. Asiakaspalvelu on taitolaji.

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...