keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Tämmöttiis


Sain armollisesti luvan pitää kaksi päivää ylitöitä pois. Kaksi kokonaista vapaapäivää! Ylityövapaa tarkoittaa sitä, että harrasteet ovat lähimenneisyydessä jääneet suorittamatta. Latasinpa luonnollisesti päivät taas ihan piukkaan odotuksia. Teen sitä, tota ja kaikki, kaupan päälle hoitelen kouluhommat ja kommentoin kaikki kivat blogit. No en tehnyt, enkä kommentoinut.

Eilisen nökötin koneella, jonka seurauksena Google kyselee mainoksissaan olisinko kiinnostunut majoituksesta Barcelonassa. Että se on viksu. Vaan hah ja pah sulle Google. Minä olen majoitukseni jo varannut! (Aloitan laihdutuskuurin reissua varten ihan just kohta.)

Tänään pääsin viimein pihalle riehumaan. VOI JUMANKEMOONI POJJAAT, MUTTA ON SE VAAN NIIN HUIPPUA! Kaikki paitsi puutarhanhoito on turhaa, eikä sekään ole välttämätöntä. Ni.

Jouluaattona istutetut sipulit voivat hyvin, raparperi ei olekaan kuollut, kaupunkiviljelijän salaattilaatikot ovat melkein valmiina uuteen palvelukseen ja uusi pyöräteline pitää polkupyörät ojennuksessa. Sammalleimujen väleistä riivin ruohoja niin, että puristusvoima on hyvin lähellä nollaa. Joku on syönyt mun krookukset.

Ei mulla mitään asiaa ollu, mutta nyt on harrastettu tätäkin. Ja pyhätkin tulossa. Voi juku.

Tämmöttiis.

1 kommentti:

  1. Et sitten malttanut sitä kolmatta!
    Niin on nättii ja kohta ehkä meilläkin, takapihaa suunnittelin raivata pyhinä...

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...