Mystinen metsätyömies

Olen haaveillut tukkipöydästä. Sellaisia oli vähän joka nurkalla lapsuusmaisemissani. Vihasin niitä silloin, minusta niissä ei ollut mitään hienoa. Kohtalo päätti tuiskauttaa sellaisen 10 metrin päähän töllistä. No ei ehkä ihan pöytää, mutta ainekset kumminkin. Männyn pihkan ja teräöljyn tuoksu... sydämessä läikähti. Kyllähän minä rakastinkin. Paljon.  Ehkä minä toteutan jotain, maltillisemmin, normaalimmin. Haluan edelleen uskoa niin.

Mutta. Huh myrskylle. Huh tuulen voimalle. Huh meidän onnelle. Huh puun alas saamiselle. Huh karsimiselle. Huh risusavotalle. Huh kaikille sille hielle!

Mies (tuo musta täplä puun juurella) ja naapurin mies tekivät aikamoisen uroteon puun maahan saamisessa. Karsintahommissa tuli auttamaan melkein naapurin Kalle, aikamoinen supervaari, aivan ihana pappa.Voisin adoptoida! Stihl lauloi ja homma kävi! Vau!

Jouduimme myös tiukan paikan eteen. On tuon toisen ison kaunokaisen aika lähteä. Sai raukka liian pahoja haavoja. Ei ehkä kuolettavia, mutta luonteeseen liialti vaikuttavia. Saattaa tuulella hyökätä Töllin kimppuun. Onneksi Kalle-pappa lupasi tulla tekemään saattohoidon. Muutaman metrin toteemipaalu jää muistoksi, juurineen kun tuota kaunotarta ei voi sijaltaan viedä.