Näin eilen kaatosateessa yltäpäältäläpimärän miehen. Mies katsahti taivaalle ja hymyili. Se hymy tarttui. Johtuuko kenties siitä hymystä vai hyvin nukutusta yöstä, mutta kameran laturikin löytyi! Tosin samalla hukkasin pankkikorttini ja mieltä painaa viikko sitten töllillä rikkoutunut jääkaappi. Mutta mitäpä pienistä, sattuuhan näitä. Huomenna alkaa loma. Viimeisenä työpäivänä on erikoispäivä. Pikkumies saa tulla äidin töihin, käymme torilla lounaalla, juoksemme käytävällä ja värittelemme yliviivauskynillä. Ja sitten... Ei tarvitse herätä kellon piipitykseen, ei miettiä sopivaa päällepantavaa, ei miettiä muiden ongelmia, ei keksiä uutta, ei pähkäillä numeroita, ei selvitellä, ei nököttää koneella kahdeksaa tuntia päivässä. Saa syödä hyvin ja hartaudella (ihan kuin sitä en normaalistikin tekisi), mennä ja tulla miten sattuu, saa vain olla jos siltä tuntuu, saa hukkua lapsen maailmaan. Ja saa odottaa kesälomamatkaa Gdanskiin.
Nyt on aika hyvä! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti